Antti Nykänen
Antti Nykänen (s. 1980) on suomalainen sellisti ja säveltäjä.
Nykänen on laaja-alainen muusikko, joka on lyhyen uransa aikana säveltänyt ja esittänyt klassista musiikkia sekä säveltänyt teatteri- ja elokuvamusiikkia. Hän on tehnyt sovituksia myös rock-yhtyeille ja vieraillut niiden levyillä. Hän soitti selloa muun muassa Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen platinaa myyneellä albumilla Rajaportti. Hän kuuluu albumin Kanssani hän kulkee: kehitysvammaisten messu tekijäryhmään ja on siinä säveltäjänä, esittäjänä ja sovittajana. Nykänen liittyi v. 2007 yhtyeeseen Syksy, jossa hän soittaa selloa ja koskettimia sekä toimii Heikki Lätin taustalaulajana.
Nykänen on esiintynyt Kuopion kaupunginteatterin esityksessä Kivi soi, jossa hän esitti Petri Tiaisen kanssa "uusia ja vanhempiakin lauluja Aleksis Kiven runoihin"[1].
Nykänen sävelsi Heinäveden musiikkipäiville kirkkomusiikkisävellyksen Jeesuksen haavat, jonka kantaesitys pidettiin 25.7.2007 Heinäveden kirkossa[2]:
»Tuntemattoman keskiaikaisen kirjoittajan tekstiin sävelletty teos on kirjoitettu mezzosopraanolle, baritonille, uruille, trumpetille ja pienelle kuorolle. Nykäsen teos upotetaan osaksi yhteiskonserttia, joka järjestetään Aitoon Kirkastusjuhlien kanssa.»
Nykänen on toiminut kapellimestarina ja muusikkona useissa nykytanssikoreografioissa. Mainittakoon mm. Johanna Partion koreografia KukaMikäMä ja yhteistyö tanssija Petra Porspakan kanssa.
Nykänen toimii tällä hetkellä freelancer muusikkona.