Anton Eonsuu
Anton Rikhard Eonsuu (9. toukokuuta 1896 Alahärmä – 18. maaliskuuta 1965) oli suomalainen jääkärikapteeni ja vahtimestari. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Salomon Eonsuu ja Liisa Kustaantytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1940 Lea Onerva Aaltosen kanssa. Eonsuu oli suorittanut kansakoulun.[1][2]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä alahärmäläinen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 11. helmikuuta 1916 ja sijoitettiin 4. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 23. syyskuuta 1917 pataljoonan pioneerikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Missejoella, Riianlahdella ja Aajoella. Hän osallistui Libaussa järjestetyille rautatienrakennuskursseille vuonna 1917.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Eonsuu saapui Suomeen (Vaasaan) jääkärien etujoukon mukana 18. helmikuuta 1918 ja komennettiin Suomen valkoiseen armeijaan päälliköksi Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoonan 3. komppaniaan, osallistuen taisteluihin Vehkajärvellä, Kuhmoisissa, Padasjoella, Evossa, Vääksyssä ja Lahdessa. Hän haavoittui Vehkajärven taistelussa 26. helmikuuta.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan jälkeen Eonsuu palveli edelleen Pohjois-Hämeen rykmentissä ja sen tultua hajotetuksi 16. heinäkuuta 1918 lähtien Suomen valkoisen kaartin 5. komppaniassa joukkueenjohtajana. Hänet siirrettiin 16. elokuuta 1918 Karjalan kaartin rykmentin 8. komppaniaan päälliköksi ja myöhemmin 2. komppaniaan nuoremmaksi upseeriksi.[1][2]
Eonsuu erosi armeijasta 28. maaliskuuta 1919, liittyäkseen huhtikuun alussa 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, jossa toimi 1. pataljoonan 3. komppanian päällikkönä. Hän otti osaa taisteluihin Tuuloksessa, Alavoistessa, Vitelessä ja Aunuksen kaupungissa sekä Aleksanteri Syväriläisen ja Santamäen luostarien (Syvärin luostari) valtauksiin. Hän haavoittui Syvärinjoen pohjoispuolella 27. huhtikuuta 1919.[1][2]
Eonsuun toivuttua hänet komennettiin 2. pataljoonan 3. komppanian päälliköksi ja hän otti osaa Säämäjärven seuduilla käytyihin taisteluihin. Helmikuussa vuonna 1920 hän liittyi Pohjois-Inkerin rykmenttiin, jossa toimi aluksi 1. pataljoonan 1. komppanian ja myöhemmin yhdistetyn pataljoonan 3. komppanian päällikkönä joulukuuhun 1920 saakka. Hän otti osaa Korkeamaan taisteluun.[1][2]
Sotaretkeltään palattuaan Eonsuu sai paikan aluepäällikkönä Kannaksen rajamaan tullipostista, josta hänet siirrettiin 1. tammikuuta 1922 Kannaksen rajavartiostoon komppanianpäälliköksi, tässä tehtävässä hän toimi 21. elokuuta 1928 saakka. Myöhemmin hän toimi Etelä-Pohjanmaalla maanviljelijänä ja 18. joulukuuta 1934 lähtien vahtimestarina IKL:n omistaman Mustan Karhun ravintolassa Helsingissä.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisotaan Eonsuu osallistui komppanianpäällikkönä Kenttätäydennyspataljoona 8:ssa ja myöhemmin Sissipataljoona 5:ssä, osallistuen taisteluihin Kuhmossa. Välirauhan aikana hän toimi samassa tehtävässä, mutta lomautettiin myöhemmin. Jatkosotaan hän osallistui komppanianpäällikkönä JR 57:ssä, osallistuen taisteluihin Simpeleellä, josta hänet komennettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 9:än (myöh. Jv.Koul.K. 2) Hyvinkään varuskuntaan komendantiksi vuonna 1942, mistä tehtävästä hänet lomautettiin vielä samana vuonna.[2]
Sotien jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sotien jälkeen Eonsuu toimi vahtimestarina sotamuseossa vuosina 1945–1952 ja sota-arkistossa vuosina 1952–1956. Hänet on haudattu Helsingin Honkanummen hautausmaahan.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
        |
|
- ↑ Jernström 1933: 149.