Antonín Barák
Antonín Barák (s. 3. joulukuuta 1994 Příbram) on tšekkiläinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän on pituudeltaan 190-senttimetrinen. Hän on kesästä 2017 alkaen pelannut Italian Serie A:ssa Udinesen, Leccen, Hellas Veronan ja Fiorentinan joukkueissa mutta siirtyi syyskuussa 2024 kauden loppuun kestävälle lainalle turkkilaisseura Kasımpaşaan.[1]
Seurajoukkueura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Barák aloitti liigauransa kotikaupunkinsa Příbramin joukkueessa ja lainalla Graffin Vlašimissa. Tammikuussa 2016 hän siirtyi Slavia Prahaan, jossa hän pelasi 1,5 kautta. Hän voitti Tšekin mestaruuden vuonna 2017.[1]
Kesällä 2017 Barák siirtyi Italiaan Udinesen joukkueeseen, jossa hän pelasi 50 Serie A -ottelua ja teki niissä seitsemän maalia. Kevätkauden 2020 hän pelasi lainalla Leccessä, jossa hän pelasi 16 Serie A-ottelua ja teki kaksi maalia. Kauden 2020–2021 hän oli lainalla Hellas Veronassa, jossa hän pelasi 34 Serie A -ottelua ja teki seitsemän maalia. Kesällä 2021 hän siirtyi Hellas Veronan omaksi pelaajaksi. Kaudella 2021–2022 hän pelasi 29 Serie A -ottelua ja teki niissä 11 maalia, joista kolme syntyi tammikuussa Sassuoloa vastaan. Seuraavalla kaudella Barák ehti pelata yhden liigaottelun Hellas Veronassa mutta siirtyi elokuun lopulla lainalle Fiorentinaan. Siirto vakinaistettiin tammikuussa 2023, ja Barák pelasi tuolla kaudella Fiorentinassa 30 Serie A -ottelua ja teki niissä kaksi maalia. Fiorentina ylsi Konferenssiliigassa loppuotteluun, jonka se hävisi englantilaisseura West Hamille, ja Barák pelasi 12 ottelua ja teki viisi maalia, joista yksi oli jatkoajalla tehty loppuottelupaikan ratkaissut maali toisessa välieräottelussa sveitsiläistä FC Baselia vastaan. Kaudella 2023–2024 Barák pelasi Serie A:ssa 20 ottelua, joissa hän teki kaksi maalia, ja Konferenssiliigassa, jossa Fiorentina ylsi loppuotteluun, kymmenen ottelua ja teki niissä kolme maalia.[1]
Barák aloitti kauden 2024–2025 vielä Fiorentinassa mutta siirtyi syyskuussa 2024 kauden loppuun kestävälle lainalle Turkin Superliigassa pelaavaan Kasımpaşaan. Hän teki Turkissa ensimmäisen liigamaalinsa joulukuussa 2024 Eyüpsporia vastaan.[1]
Maajoukkueura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Barák on pelannut Tšekin nuorisomaajoukkueissa. Tšekin A-maajoukkueessa hän pelasi ensimmäisen kerran marraskuussa 2016 ystävyysottelussa Tanskaa vastaan ja teki ottelun kahdeksannella minuutilla joukkueensa ainoaksi jääneen maalin. Hän on vuoden 2024 loppuun mennessä pelannut 44 A-maaottelua ja tehnyt niissä 11 maalia. Kesän 2021 EM-kilpailuissa hän pääsi loppuhetkiksi kentälle alkulohko-ottelussa Kroatiaa vastaan sekä pelasi täydet minuutit neljännesvälierässä Alankomaita ja puolivälierässä Tanskaa vastaan. EM-kilpailuissa 2024 hän tuli vaihdosta kentälle Tšekin kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Hän pääsi kolmannessa ottelussa avauskokoonpanoon mutta sai 20 minuutissa kaksi varoitusta ja joutui ajetuksi ulos kentältä.[1]
Maalit Tšekin maajoukkueessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tšekin maalit mainittu ensin.[1]
# | Päivämäärä | Pelipaikka | Vastustaja | Lopputulos | Kilpailu |
---|---|---|---|---|---|
1 | 15.11.2016 | Mladá Boleslav, Tšekki | Tanska | 1–1 | Ystävyysottelu |
2 | 26.3.2017 | San Marino | San Marino | 6–0 | MM-kilpailujen 2018 karsinnat |
3 | |||||
4 | 5.10.2017 | Baku, Azerbaidžan | Azerbaidžan | 2–1 | MM-kilpailujen 2018 karsinnat |
5 | 11.11.2017 | Doha, Qatar | Qatar | 1–0 | Ystävyysottelu |
6 | 24.3.2021 | Lublin, Puola | Viro | 6–2 | MM-kilpailujen 2022 karsinnat |
7 | 2.9.2021 | Ostrava, Tšekki | Valko-Venäjä | 1–0 | MM-kilpailujen 2022 karsinnat |
8 | 11.11.2021 | Olomouc, Tšekki | Kuwait | 7–0 | Ystävyysottelu |
9 | 22.3.2024 | Oslo, Norja | Norja | 2–1 | Ystävyysottelu |
10 | 7.6.2024 | Grödig, Itävalta | Malta | 7–1 | Ystävyysottelu |
11 | 10.6.2024 | Hradec Králové, Tšekki | Makedonia | 2–1 | Ystävyysottelu |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1 Vaclík | 2 Kadeřábek | 3 Čelůstka | 4 Brabec | 5 Coufal | 6 Kalas | 7 Barák | 8 Darida | 9 Holeš | 10 Schick | 11 Krmenčík | 12 Masopust | 13 Ševčík | 14 Jankto | 15 Souček | 16 Mandous | 17 Zima | 18 Bořil | 19 Hložek | 20 Vydra | 21 Král | 22 Matějů | 23 Koubek | 24 Pekhart | 25 Pešek | 26 Sadílek | Valmentaja Šilhavý
1 Staněk | 2 Zima | 3 Holeš | 4 Hranáč | 5 Coufal | 6 Vitík | 7 Barák | 8 Ševčík | 9 Hložek | 10 Schick | 11 Kuchta | 12 Douděra | 13 Chytil | 14 Provod | 15 D. Jurásek | 16 Kovář | 17 Černý | 18 Krejčí | 19 Chorý | 20 Lingr | 21 Červ | 22 Souček | 23 Jaroš | 24 Vlček | 25 Šulc | 26 M. Jurásek | Valmentaja Hašek