Anorkia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Anorkia on tila, jossa poikalapsen kivekset puuttuvat syntyessä.[1] Suomessa 100 000 syntyvää poikaa kohti noin 1-2:lla on anorkia.

Anorkiaa ei pidä sekoittaa piilokiveksisyyteen. Anorkia tarkoittaa kiveksien puuttumista kokonaan, kun taas piilokiveksisellä henkilöllä on kivekset, joista toinen tai kummatkin sijaitsevat muualla kuin kivespussissa.

Sikiön kivesten häviäminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riippuu sikiön iästä, miten kivesten häviäminen sikiöaikana vaikuttaa syntyvän lapsen sukuelimiin.

Jos ennen 8. viikkoa hedelmöittymisestä sikiöltä katoaa kivekset, tulee lapsella olemaan naisen sisäiset ja ulkoiset sukuelimet, mutta lapsen sukurauhaset puuttuvat tai ne ovat juovittuneet. Kivesten katoaminen 8–10 viikon ikäiseltä sikiöltä saa aikaan sen, että syntyneellä lapsella on epäselvät sukuelimet.[2]

Sikiölle on 12–14 viikkoa hedelmöitymisestä kehittynyt oleelliset miehen sukupuoliset ominaisuudet. Jos tämän jälkeen kuitenkin kivekset häviävät, tulee syntyneen lapsen sekä sisäinen että ulkoinen fenotyyppi olemaan miehen, mutta kivekset puuttuvat. Tällöin on kyse anorkiasta.[2]

Anorkiahenkilöllä on ennen murrosikää ulkoiset sukuelimet samankaltaiset kuin ikäisillään kivesten puuttumista lukuun ottamatta. Anorkian takia murrosikä ei puhkea oikeaan aikaan, ja se aiheuttaa puutteita sekundaarisissa sukupuoliominaisuuksissa, kuten karvoituksessa ja äänenmurroksessa.[3]

Anorkiapotilaan psykologisia ongelmia voidaan hoitaa psykologilla ja laittamalla kivesproteesit.

Terveellä pojalla erittyy kiveksistä testosteronia, joka saa aikaan sekundaaristen miesten sukupuoliominaisuuksien kehittymisen. Kivesten puutteesta johtuen anorkiahenkilölle voidaan antaa erillistä testosteronikorvaushoitoa.

  1. Termit - Anorkia tohtori.fi.
  2. a b Bernard S. Kaplan & Kevin E. C. Meyers: Pediatric nephrology and urology: the requisites in pediatrics, s. 354. (1. painos) Elsevier Health Sciences, 2004. OCLC: 489080859. ISBN 9780323018418 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. Health Guide - Anorchia The New York Times. Arkistoitu 6.7.2008. ”Normal outside genitalia before puberty... Failure to enter puberty at expected time and lack of secondary sex characteristics (growth of penis, body and pubic hair growth, deepening of the voice, and increase in muscle mass)” (englanniksi)