Anni Puolakanaho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Anni Puolakanaho (myöhemmin Moilanen, 15. tammikuuta 192317. tammikuuta 1949) on Kalle Päätalon omaelämäkerrallisessa Juuret Iijoen törmässä -romaanisarjassa esiintyvän "Ahoniemen Annin" esikuvana ollut todellinen henkilö. Kirjassa hänestä käytetään tätä nimeä isoisänsä talon mukaan. Annin koti oli Ahoniemen yhteydessä Turpeisenjärvellä. Hän oli Kalle Päätalon tyttöystävä Kallen ollessa Ahoniemen isännän töissä. Sodan tultua heidän tiensä erosivat ja kumpikin avioitui tahollaan. Kalle tapasi Annin viimeisen kerran veljensä Mannen hautajaisten jälkeen, Kallen matkustaessa takaisin Tampereelle 1947. Tuberkuloosi pääsi pesiytymään Annin perheeseen ja vei 12:sta lapsesta melkein kaikki hautaan. Anni on haudattu Taivalkosken hautausmaalle Kaakkurivaaralle.

Kallen mukaan Anni muistutti Lilli Suomalaista, joka on häntä Päätalon romaanien elokuvasovituksissa näytellytkin. Annista ja hänen siskostaan Martasta on julkaistu kuva Mestarin selkonen -kirjassa (Eero Marttinen 1996).

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.