Anna Bretagnelainen

Wikipediasta
2 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 21. lokakuuta 2024.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anne de Bretagne, Bretagnen herttuatar, Ranskan kuningatar, rajattu kuvasta Anne de Bretagne kolmen pyhimyksen seurassa, Grandes Heures d'Anne de Bretagne, Jean Bourdichon 1503-1508

Anna Bretagnelainen (ransk. Anne de Bretagne, bretoniksi Anna Vreizh) (25. tammikuuta 1477 Nantes, Ranskan kuningaskunta – 9. tammikuuta 1514 Blois'n linna, Ranskan kuningaskunta) oli Bretagnen herttuatar, Itävallan arkkiherttuatar, Saksan kuningatar vuosina 1490–1491 sekä kahdesti Ranskan kuningatar vuosina 1491–1498 ja 1499–1514. Hän oli myös Napolin kuningatar vuosina 1501–1504 sekä Milanon herttuatar.[1]

Suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anna oli Bretagnen herttua François II:n (1435–1488) ja tämän toisen puolison Navarran prinsessa Marguerite de Foix'n (n. 1449–1486) vanhin tytär. Hänellä oli nuorempi sisar Isabeau (1478–1490), joka kihlattiin Navarran kuningas Jean d'Albretille (Juhana III) vuonna 1481, mutta kuoli 12-vuotiaana.

Annasta tuli Bretagnen herttuatar vuonna 1488 ja hän yritti kaikin tavoin estää Bretagnen liitämisen Ranskaan. Annan isä oli joutunut solmimaan ranskalaisten kanssa Vergerin sopimuksen, jonka mukaan Anna ei voinut avioitua ilman Ranskan kuninkaan lupaa. Kuitenkin avioliitolla ulkomaalaisen prinssin kanssa Anna koki voivansa paremmin säilyttää herttuakuntansa itsenäisyyden.[2]

Kuningatar Anne de Bretagnen ja Kaarle VIII:n Lyonin vierailun kunniaksi vuonna 1499 lyöty mitali, taiteilijat Nicolas Leclerc, Jean de Saint-Priest, Jean ja Louis Lepère. Latinankielinen teksti: LVGDVN · RE · PVBLICA · GAVDETE · BIS · ANNA · REGNANTE · BENIGNE · SIC · FVI · CONFL · ATA · 1499·

Avioliitot ja lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän avioitui vuonna 1490 Itävallan prinssi Maksimilianin kanssa välittäjän avulla eli per procutionem. Tätä ranskalaiset eivät hyväksyneet ja hyökkäsivät Bretagneen pakottaen Annan eroamaan ja naimaan Ranskan kuningas Kaarle VIII:n vuonna 1491. Yksikään heidän kuudesta lapsesta ei elänyt pitkään ja Kaarle kuoli tapaturmaisesti lyötyään päänsä kiviseen ovenkamanaan 27-vuotiaana huhtikuussa 1498.[2]

  • Charles Orland, dauphin (11. lokakuuta 1492 – 16. joulukuuta 1495), kuoli tuhkarokkoon 3-vuotiaana
  • François (elokuu 1493), syntyi ennenaikaisesti kuolleena
  • Nimetön tytär (maaliskuu 1495), syntyi kuolleena
  • Charles, dauphin (8. syyskuuta 1496 – 2. lokakuuta 1496), kuoli alle kuukauden ikäisenä
  • Anne de Bretagne kirjoittaa puolisolleen Ludvig XII:lle, Épîtres de poètes royaux, folio 1v., Jean Bourdichon 1509
    François, dauphin (heinäkuu 1497), kuoli muutamia tunteja syntymän jälkeen
  • Anne (20. maaliskuuta 1498), kuoli samana päivänä

Naidessaan Kaarlen Annan oli täytynyt hyväksyä sopimus, joka määräsi hänet naimaan tarvittaessa Kaarlen seuraajan. Sama sopimus myös määräsi Bretagnen menevän Annan toiseksi vanhimmalle pojalle tai vanhimmalle tyttärelle.[2]

Seuraava kuningas Ludvig XII oli kuitenkin jo naimisissa Ludvig XI:n ja Savoijin prinsessa Charlotten tyttären Jeanne de Valois'n (1464–1505) kanssa. Ludvig sai paavi Aleksanteri III:n mitätöimään lapsettoman avioliiton ja hän nai Annan tammikuussa 1499. Anna oli älykäs ja toimi miehensä neuvonantajana ja sijaishallitsijana Ludvigin sotiessa ulkomailla.

Heille syntyi viisi lasta, joista kaksi selvisi aikuisikään asti:

  • Bretagnen herttuatar, perijätär Claude (1499–1524)
  • prinsessa Renée (1510–1575)

Vuosina 1503, 1508 ja 1512 syntyneet nimettömiksi jääneet pojat kuolivat pian syntymänsä jälkeen tai vastasyntyneinä.

Pojan ja perijän uupuminen uhkasi Bretagnen itsenäisyyttä. Anna tuki Clauden kihlaamista Burgundin herttua, tuleva keisari Kaarle V:lle ja vastusti Clauden kihlausta tulevan kuningas Frans I:n kanssa. Anna ei sitä paitsi pitänyt Fransin äidistä, herttuatar Louise de Savoie'sta. Ludvig suosi Fransia ja Annan ärtymykseksi laati testamentin, joka velvoitti Claudea naimaan Fransin. Herttuatar Claude nai Fransin vasta Annan kuoleman jälkeen vuonna 1514.[3]

Anne de Bretagne kolmen pyhimyksen seurassa, Grandes Heures d'Anne de Bretagne, Jean Bourdichon 1503-1508
Ludvig XII:n ja Anne de Bretagnen hautamonumentti Saint-Denis'n basilikassa

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anna kuoli 36-vuotiaana tammikuussa 1514. Hänet haudattiin puolisonsa viereen Saint-Denis'n basilikaan upeaan hautamonumenttiin. Kuolemansa jälkeen Anna joutui keskipisteeksi taistelussa, jota käytiin vallan keskittämiseksi Bretagnen ja Ranskan välillä. Viimeisenä yrityksenä säilyttää Bretagnen itsenäisyys, Anna testamenttasi Bretagnen nuorimmalle tyttärelleen Renée Ranskalaiselle. Ludvig kuitenkin määräsi Clauden olevan Bretagnen laillinen perijä. Tämä johti lopulta tämän viimeiseksi jääneen itsenäisen herttuakunnan liittämiseen hallinnollisesti ja institutionaalisesti Ranskaan.[1][3]

Anna tuki taiteita ja hän tilasi vuosina 1503-1509 taiteilija Jean Bourdichonilta Grandes Heures d'Anne de Bretagne, yhden hienoimmista tuntien kirjoista eli rukouskirjasta, jota nykyään säilytetään Ranskan kansalliskirjastossa.

Anna Bretagnelaisen sihteeri vuodesta 1506 lähtien oli runoilija Jean Marot.[4]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Minois, Georges; Anne de Bretagne. Fayard, 1999.
  2. ↑ a b c Anne Of Brittany Britannica.
  3. ↑ a b Anne Of Brittany encyclopedia.com.
  4. ↑ Jean Marot Oxford Reference. Viitattu 1.9.2023 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Anna_Bretagnelainen&oldid=22759826”