Anna Bretagnelainen
.jpg)
Anna Bretagnelainen (ransk. Anne de Bretagne, bretoniksi Anna Vreizh) (25. tammikuuta 1477 Nantes, Ranska – 9. tammikuuta 1514 Blois, Ranska) oli Bretagnen herttuatar, Itävallan arkkiherttuatar ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarinna (1490–1491) sekä kahdesti Ranskan kuningatar (1491–1498 ja 1499–1514). Hän oli myös Sisilian ja Jerusalemin kuningatar sekä Milanon herttuatar.[1]
Suku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Anna oli Bretagnen herttuan François II:n (1435–1488) ja tämän toisen puolisonsa Navarran ruhtinattaren Margueriten tytär.
Annasta tuli Bretagnen herttuatar vuonna 1488 ja hän yritti kaikin tavoin estää Bretagnen liitämisen Ranskaan. Annan isä oli joutunut solmimaan ranskalaisten kanssa Vergerin sopimuksen, jonka mukaan Anna ei voinut avioitua ilman Ranskan kuninkaan lupaa. Kuitenkin avioliitolla ulkomaalaisen prinssin kanssa Anna koki voivansa paremmin säilyttää herttuakuntansa itsenäisyyden.[2]
Avioliitot ja lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän avioitui vuonna 1490 Itävallan prinssi Maksimilianin kanssa välittäjän avulla eli per procurem. Tätä ranskalaiset eivät hyväksyneet ja hyökkäsivät Bretagneen pakottaen Annan eroamaan ja naimaan Ranskan kuninkaan Kaarle VIII:n. Yksikään heidän kuudesta lapsesta ei elänyt pitkään ja Kaarle kuoli tapaturmaisesti 27-vuotiaana huhtikuussa 1498.[2]
- Charles Orland, dauphin (11. lokakuuta 1492 – 16. joulukuuta 1495), kuoli tuhkarokkoon 3-vuotiaana
- François (elokuu 1493), syntyi ennenaikaisesti ja kuolleena
- Nimetön tytär (maaliskuu 1495), syntyi kuolleena
- Charles, dauphin (8. syyskuuta 1496 – 2. lokakuuta 1496), kuoli alle kuukauden ikäisenä
- François, dauphin (heinäkuu 1497), kuoli muutamia tunteja syntymän jälkeen
- Anne (20. maaliskuuta 1498), kuoli samana päivänä
Naidessaan Kaarlen Annan oli täytynyt hyväksyä sopimus, joka määräsi hänet naimaan tarvittaessa Kaarlen seuraajan. Sama sopimus myös määräsi Bretagnen menevän Annan toiseksi vanhimmalle pojalle tai vanhimmalle tyttärelle.[2] Seuraava kuningas Ludvig XII oli kuitenkin jo naimisissa Ludvig XI:n tyttären kanssa. Ludvig sai paavin myöntämään avioeron ja hän nai Annan tammikuussa 1499. Anna oli älykäs ja toimi miehensä neuvonantajana ja sijaishallitsijana Ludvigin sotiessa ulkomailla. Heidän viidestä lapsesta kaksi selvisi aikuisikään, tyttäret Claude ja Renée. Vuosina 1503, 1508 ja 1512 syntyneet nimettömiksi jääneet pojat kuolivat pian syntymänsä jälkeen tai vastasyntyneinä.
Pojan ja perijän uupuminen uhkasi Bretagnen itsenäisyyttä. Anna tuki Clauden kihlaamista Itävallan prinssi Kaarlelle ja vastusti Clauden kihlausta tulevan kuningas Frans I:n kanssa. Anna ei sitä paitsi pitänyt Fransin äidistä Savoijin Louisesta. Ludvig suosi Fransia ja Annan ärtymykseksi laati testamentin, joka velvoitti Claudea naimaan Fransin. Claude nai Fransin vasta Annan kuoleman jälkeen vuonna 1514.[3]
Perintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Anna kuoli 36-vuotiaana vuonna 1514. Kuolemansa jälkeen Anna joutui keskipisteeksi taistelussa, jota käytiin vallan keskittämiseksi Bretagnen ja Ranskan välillä. Viimeisenä yrityksenä säilyttää Bretagnen itsenäisyys, Anna testamenttasi Bretagnen nuorimmalle tyttärelleen Renée Ranskalaiselle. Ludvig kuitenkin määräsi Clauden olevan Bretagnen laillinen perijä. Tämä johti lopulta tämän viimeiseksi jääneen itsenäisen herttuakunnan liittämiseen hallinnollisesti ja institutionaalisesti Ranskaan.[1][3]
Anna tuki taiteita ja hän tilasi yhden hienoimmista tuntien kirjoista, jota nykyään säilytetään Ranskan kansalliskirjastossa.
Anna Bretagnelaisen sihteeri vuodesta 1506 oli runoilija Jean Marot.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Minois, Georges; Anne de Bretagne. Fayard, 1999.
- ↑ a b c Anne Of Brittany Britannica.
- ↑ a b Anne Of Brittany encyclopedia.com.
- ↑ Jean Marot Oxford Reference. Viitattu 1.9.2023 (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anna Bretagnelainen Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||
