Anduze

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anduze
vaakuna
vaakuna

Anduze

Koordinaatit: 44°03′53″N, 3°59′07″E

Valtio Ranska
Alue Occitanie
Departementti Gard
Arrondissementti Alès
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 14,6 km²
Väkiluku (2016) 3 484 [1]
 – Väestötiheys 238 as./km²
Kunnan numero 30010









Anduze on kunta Ranskan eteläosassa Gardin departementissa Occitanien alueella. Se sijaitsee noin 15 kilometriä Alès'n kaupungista lounaaseen.

Anduzen strategisen sijainnin takia se on ollut linnoitettu jo gallialaisten aikaan, jolloin kaupungin takana olevalla kalliolla oli oppidum, ja sen jälkeen roomalaisten castra. Kaupungin kasvoi kohti Gardonjokea. 1500-luvulla siellä oli yli 7 000 asukasta, ja siitä muodostui kapeakatuinen, tiheästi ja korkeasti rakennettu kaupunki.[2]

Kaupungin kellotornia (Tour de l'Horloge) rakennettiin viisikymmentä vuotta ja se valmistui vuonna 1320. Kellotorni on kolmekerroksinen, ja sen kattoterassia käytettiin vartiopaikkana satavuotisen sodan aikana. Kauppahalli (Halle couverte) rakennettiin vuonna 1453 viljan ja kastanjoiden myyntipaikaksi aina satokauden mukaan. Aukiota ympäröivät melko suuret rakennukset, joissa on hiekkakivistä tehtyjä kuisteja. Ne olivat porvariston ja aatelisten asuntoja. Aukiolla oleva itämaista tyyliä oleva Pagodan suihkulähde on vuodelta 1648. Reformoitujen kirkkojen suuri temppeli (Grand temple) rakennettiin vuosina 1820–1823 kasarmin piha-alueelle. Temppelin julkisivua koristaa uusklassinen päätykolmio pylväineen. Temppelin sisäseinään on muurattu kaksi vuodelta 1600 olevaa vanhan temppelin kiveä.[2]


Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]