Andrejevin heijastus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Normaalijohteen (N) ja suprajohteen (S) rajapintaan saapuva elektroni (punainen) paluuheijastuu takaisin normaalijohteeseen elektroniaukkona (vihreä), mikä tuottaa suprajohteeseen Cooperin parin. Pystynuolet kuvaavat hiukkasten spiniä.

Andrejevin heijastus[1] on puhtaassa normaalijohde-suprajohderajapinnassa tapahtuva prosessi, jossa suprajohteen energia-aukkoa pienemmän energian omaava elektroni (fermienergian yläpuolella oleva kvasihiukkaseksitaatio) heijastuu takaisin normaalijohteeseen aukkona (fermienergian alapuolella oleva kvasihiukkaseksitaatio). Tuloksena prosessista suprajohteeseen syntyy Cooperin pari. Andrejevin heijastus on saanut nimensä venäläisen fyysikon Aleksander F. Andrejevin mukaan.

Andrejevin heijastus selittää, miksi suprajohteet, joilla on ääretön sähkönjohtavuus, ovat tavattoman huonoja lämmönjohteita. Prosessissa varaus siirtyy normaalijohteesta suprajohteeseen, mutta kvasihiukkasten kuljettama energia (entropiavirta) heijastuu liitoksesta takaisin normaalijohteeseen.

Andrejevin heijastuksen luoma elektroni-aukkokorrelaatio saa aikaan suprajohtavan läheisyysilmiön, jonka ansiosta normaalijohteessa lähellä normaali-suprajohderajapintaa voidaan havaita suprajohtavia ominaisuuksia.

  1. A. F. Andreev, Zh. Eksp. Teor. Fiz. 46, 1823 (1964); Soviet Physics JETP 19, 1228 (1964).