Andrei Kutorkin

Andrei Dmitrijevitš Kutorkin (ven. Андрей Дмитриевич Куторкин, kirjailijanimi Andrei Jondol, Андрей Ёндол; 25. elokuuta 1906 nykyisen Tšuvassian tasavallan Poretskojen piirin Studenetsin kylä – 12. toukokuuta 1991 Saransk) oli ersämordvalainen kirjailija.

Andrei Kutorkin syntyi talonpoikaisperheeseen. Hän kävi keskikoulun, valmistui Uljanovskin neuvostopuoluekoulusta vuonna 1927 ja toimi kirjastonhoitajana ja kolhoosin puheenjohtajana. Vuodesta 1932 lähtien Kutorkin työskenteli ersänkielisen sanoma- ja kirjallisuuslehden sekä Mordvan kirjakustantamon toimittajana.

Kutorkinin ensimmäiset teokset ilmestyivät vuonna 1924. Hänen kertomuksistaan suosituin on Keremet, joka kertoo uuden elämäntävan juurtumisesta mordvalaiseen perheeseen. Vuonna 1934 ilmestyi vallankumoushistoriallinen romaani Raužo palman (”Musta pylväs”). Sankarirunoelma Lamzur (1941) kertoo mordvalaisten kapinasta vuosina 1743–1745. Leonti Kirjukov sävelsi sen pohjalta ensimmäisen mordvalaisen oopperan Nesmejan i Lamzur (1944).

Vuonna 1958 Kutorkin julkaisi runoromaanin Pokš ki langso umarina (”Omenapuu maantien varressa”). Sen aiheena ovat vuosien 1905–1907 vallankumoustapahtumat mordvalaisten keskuudessa. Kirjailijan suurin teos on trilogia Lažnytsja Sura (”Kuohuva Sura”, 1969, 1976, 1987), joka kuvaa mordvalaisten elämää 1900-luvun vaihteessa yhden perheen kohtaloiden kautta. Trilogia sai Mordvan ASNT:n valtionpalkinnon vuonna 1987.

Kutorkin hyväksyttiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi vuonna 1934. Hän johti Mordvan kirjailijaliiton hallitusta vuosina 1945–1951. Kutorkin sai Mordvan kansankirjailijan arvonimen vuonna 1984.