Amrita Sher-Gil

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Amrita Sher-Gil
Henkilötiedot
Syntynyt [1]
Budapest [1]

Amrita Sher-Gil (30. tammikuuta 1913 Budapest – 5. joulukuuta 1941 Lahore) oli merkittävä unkarilais-intialainen taidemaalari. Häntä on pidetty yhtenä merkittävimmistä avant-garde-taiteilijoista ja Intian nykytaiteen perustajana.[2]

Elämänvaiheita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amrita Sher-Gilin isä oli sikhiaristokraatti Umrao Singh Sher-Gil Majithia ja äiti Marie Antoniette Gottesmann, Unkarin juutalainen oopperalaulaja.[2]

Sher-Gilin lahjakkuus huomattiin jo hänen lapsuudessaan. Hän aloitti piirtämisen ja maalaamisen jo lapsena pyytäen perheen palvelijoita malleikseen. Lapsuuttaan Sher-Gil luonnehti yksinäiseksi ja hän kertoi aloittaneensa silloin koko elämänsä mittaisen sisäisen äänensä tutkimisen.[2][3]

Perhe koki Unkarissa talousvaikeuksia ja muutti vuonna 1921 Intiaan, Shimlaan, Himalajan juurelle. Perheen isä Umrao oli kiinnostunut valokuvauksesta ja säilyneet valokuvat kertovat perheen viettäneen etuoikeutetun yläluokan elämää.[4]

Amritan äiti palasi tyttärensä kanssa Eurooppaan, Italiaan, vuonna 1924. Katolisessa tyttökoulussa Sher-Gil ei viihtynyt sen ankaran kurin takia, mutta hän pääsi kouluaikana näkemään italialaisten renessanssimestareiden teoksia, jotka innostivat hänet maalaustaiteeseen. Hänen kapinallisuutensa vallitsevia totuuksia kohtaan nousi pinnalle ja hän julisti koulussa olevansa ateisti.[5][4]

Vuonna 1929, vain 16-vuotiaana, Sher-Gil lähti Pariisiin opiskelemaan maalaustaidetta. Opiskelupaikkana oli École National des Beaux-Arts. Hän maalasi tuolloin omakuvia ja muotokuvia ystävistään. Ranskassa vallitsi tuolloin maalaustaiteessa akateeminen realismi ja se vaikutti hänen taiteeseensa. Hän ihaili erityisesti Suzanne Valadonia. Pariisin vuosinaan hän osallistui aktiivisesti seuraelämään ja hänellä oli rakkaussuhteita naisten ja miesten kanssa. Hänen maalauksensa herättivät huomiota ja vuonna 1933 niitä oli esillä Grand Salon de Parisissa. Sher-Gil oli nuorin ja ainoa aasialainen taiteilija joka sai kyseisen kunnian.[2][4][5]

Boheemielämä ja taideopiskelu kestivät viisi vuotta ja Sher-Gil palasi Intiaan. Nyt hänen maalauksensa olivat täysin intialaisia niin aiheiltaan kuin sielultaan. Hän kuvasi köyhiä maalaisia ja kerjäläisiä. Vuonna 1937 hän teki maalausmatkan Etelä-Intiaan ja matka selvensi hänen maalaustyyliään.[5]

25-vuotiaana Sher-Gil yllätti perheensä iloisesti ilmoittamalla menevänsä naimisiin. Puolisosta perhe ei tosin ollut iloinen. Sulhanen oli äidille sukua, hän oli unkarilainen lääkäri Victor Egan. Avioliitto solmittiin Unkarissa vuonna 1938. Sher-Gil sanoi, että tunsi itsensä heikoksi ja tarvitsi itselleen aviomiehen pitämään hänestä huolta.[5]

Aviopari palasi Intiaan vuonna 1939. Vuonna 1941 Sher-Gilin terveys heikkeni ja nykyään arvellaan, että kuolema johtui hänelle tehdyn abortin jälkiseurauksista.[4]

Arvioita elämäntyöstä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intian hallitus on julistanut Amrita Sher-Gilin töiden olevan kansallisaarteita.[6] Valtaosa hänen töistään on esillä Intian kansallisessa modernin taiteen galleriassa.[7] Toisaalta kansallismielisesti ajattelevat intialaiset ovat moittineet häntä siitä, että hänen töissään ei näy merkkiäkään Intian itsenäisyystaistelusta.[8]

Nykyään Sher-Gilin värikkäitä ja eloisia maalauksiaan pidetään klassikkoina sekä Intian että Euroopan taiteessa.[4]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Omakuva, 1930
    Omakuva, 1930
  • Omakuva, 1931
    Omakuva, 1931
  • Klarra Szepessy, 1932
    Klarra Szepessy, 1932
  • Unkarilainen romanityttö, 1932
    Unkarilainen romanityttö, 1932
  • Kolme tyttöä, 1935
    Kolme tyttöä, 1935
  • Morsiamen pukeminen, 1937
    Morsiamen pukeminen, 1937
  • Kylä,1938
    Kylä,1938

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Amrita_Sher-Gil&oldid=22505970”