Aminoetyylipiperatsiini
| Aminoetyylipiperatsiini | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | 2-piperatsin-1-yylietanamiini |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | C1CN(CCN1)CCN |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C6H15N3 |
| Moolimassa | 129,21 g/mol |
| Sulamispiste | -19 °C[1] |
| Kiehumispiste | 218–222 °C[1] |
| Tiheys | 0,9842 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Liukenee veteen |
Aminoetyylipiperatsiini (C6H15N3) on piperatsiinijohdannaisiin kuuluva heterosyklinen orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään muun muassa reagenssina polymeeriteollisuudessa ja muiden yhdisteiden valmistamiseen.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoneenlämpötilassa aminoetyylipiperatsiini on väritöntä nestettä, jolla on amiineille tyypillinen ammoniakkia muistuttava haju. Yhdiste liukenee erittäin hyvin veteen ja liukenee myös esimerkiksi etanoliin, dietyylieetteriin ja aromaattisiin liuottimiin. Aineen rakenteessa on sekä primäärinen, sekundäärinen että tertiäärinen aminoryhmä. ja yhdiste on keskivahva emäs.[1][2][3][4] Primäärisen aminoryhmän pKa-arvo on 9,63 ja sekundäärisen aminoryhmän pKa-arvo on 8,63[5].
Aminoetyylipiperatsiinia voidaan valmistaa useilla tavoilla, joista käytyimpiä on kaksi. Reaktiot ovat 1,2-dikloorietaanin ja ammoniakin reaktio tai etanoliamiinin, ammoniakin ja vedyn reaktio kuparin, koboltin tai nikkeelin toimiessa katalyytteinä. Molemmissa reaktioissa aminoetyylipiperatsiini on sivutuote ja reaktioissa muodostuu useita muitakin di-, tri- ja polyamiineja.[1][3][6][7]
Aminoetyylipiperatsiinia käytetään katalyyttinä epoksihartsien kovettamisessa ja polyuretaanien synteeseissä. Sitä käytetään myös monomeerina erikoiskuitujen valmistuksessa. Muita käyttökohteita ovat lääkeaineiden, väriaineiden ja pinta-aktiivisten aineiden valmistus ja käyttö korroosionestoaineena.[1][2][3][7][8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Peter Roose, Karsten Eller, Erhard Henkes, Roland Rossbacher & Hartmut Höke: "Amines, Aliphatic", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2015 (englanniksi)
- ↑ a b Robert A. Lewis: Hawley's Condensed Chemical Dictionary, s. 65. John Wiley & Sons, 2016. ISBN 978-1-119-26784-3 (englanniksi)
- ↑ a b c Robert D. Ashford: Ashford's Dictionary of Industrial Chemicals. (4th Edition) Wavelength Publications, 2024. ISBN 978-0-9522674-4-7 (englanniksi)
- ↑ Richard P. Pohanish: Sittig's Handbook of Toxic and Hazardous Chemicals and Carcinogens, s. 142. William Andrew, 2017. ISBN 9780323389686 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 17.12.2024. (englanniksi)
- ↑ 2-piperazin-1-ylethylamine:Dissociation constant European Chemicals Agency. Viitattu 17.12.2024. (englanniksi)
- ↑ Harold A. Wittcoff, Bryan G. Reuben, Jeffery S. Plotkin: Industrial Organic Chemicals, s. 147. John Wiley & Sons, 2004. ISBN 978-0-4714-4385-8 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 17.12.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Mark Alger: Polymer Science Dictionary, s. 28. Springer, 2017. ISBN 978-94-024-0893-5 (englanniksi)
- ↑ George W. A. Milne ym.: Gardner's commercially important chemicals, s. 28. John Wiley and Sons, 2005. ISBN 978-0-471-73518-2 (englanniksi)