Amerikanliito-orava
| Amerikanliito-orava | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Jyrsijät Rodentia |
| Alalahko: | Oravamaiset jyrsijät Sciuromorpha |
| Heimo: | Oravat Sciuridae |
| Alaheimo: | Varsinaiset oravat Sciurinae |
| Suku: | Glaucomys |
| Laji: | sabrinus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Glaucomys sabrinus |
|
 Amerikanliito-oravan esiintymisalue |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Amerikanliito-orava (Glaucomys sabrinus) on yksi kolmesta Glaucomys-suvun oravalajista; kyseessä on ainoa Pohjois-Amerikassa tavattava liito-oravalaji. Laji elää havu- ja sekametsissä suurimmassa osassa Kanadaa, Alaskaa ja Nova Scotiaa sekä etelässä Pohjois-Carolinan vuorilla, Utahissa, Washingtonin osavaltiossa, ja Oregonissa. Väritykseltään laji on vaaleahkon ruskea, vatsan ollessa muuta ruumista vaaleampi. Amerikanliito-oravan pituus on 25 - 37 senttimetriä. Laji on taitava liitäjä, maanpinnalla amerikanliito-orava liikkuu kömpelösti. Ravintonaan amerikanliito-orava käyttää kasvien eri osia, sieniä, linnunmunia, hyönteisiä ja linnunpoikasia. Laji lisääntyy useimmiten kerran vuodessa, pesä sijaitsee jäkälällä tai muulla pehmeällä materiaalilla vuoratussa kolossa. Laji vaihtaa pesää useasti ja talvella useampi yksilö saattaa jakaa yhteisen pesän. Toisin kuin monet muut oravat, amerikanliito-orava on puhtaasti yöeläin.
Esiintyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Amerikanliito-oravan lähisukulaista Humboldtin liito-oravaa pidettiin ennen amerikanliito-oravan alalajina mutta geenitutkimuksen avulla on osoitettu kyseessä olevan oma lajinsa. Kooltaan Humboldtin liito-oravat ovat tummempia ja pienempiä kuin amerikanliito-orava.
Amerikanliito-oravasta tunnetaan kaksi alalajia joista G. s. coloratus alalajia tavataan Appalakkien vuoristossa, toinen tunnettu alalaji on G. s. fuscus jonka esiintymisaluetta on Länsi-Virginia, kumpikin alalajeista on uhanalaisia.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yöelämään sopeutuneena lajina amerikanliito-oravan silmät ovat suuret ja lajilla on yöeläimille tyypilliseen tapaan pitkät viiksikarvat, lajin häntä on litteä toimien peräsimenä liidon aikana. Aikuiset amerikanliito-oravat ovat pituudeltaan 25 - 37 cm, painon ollessa 110 - 230 grammaa.
Liitäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liito-oravat eivät varsinaisesti lennä vaan liitävät käyttäen jalkojen välissä sijaitsevaa ihopoimua apuna käyttäen.[2][3] Liito-oravat liitävät puiden latvasta toiseen joko alkuvauhdilla[3] tai paikaltaan ponnistamalla.[2][3] Lajin on oletettu käyttävän kolmiomittausta arvioidessaan etäisyyttä laskeutumispaikkaan, tähän viittaisi lajin tapa kumartua sivulta toiselle ennen hyppyä.[4] Ilmassa liito-orava muodostaa jalkojensa avulla X-kirjaimen muodon,[4] liuku tapahtuu alle 30 asteen kulmassa.[3] Liito-oravat ohjailevat taitavasti lentoaan väistellen esteitä ja tehden jopa 90 asteen käännöksiä liidon aikana.[3] Juuri ennen laskeutumista liito-oravat nostavat häntänsä jarruttaakseen mistä seuraa laskuvarjoilmiö ja vauhdin hidastuminen.[4] Laskeutumisen aiheuttaman energian loppuosan ottavat vastaan eläimen raajat, heti laskeuduttuaan liito-oravat juoksevat välittömästi rungon toiselle puolelle tai puun latvaan saalistajien välttämiseksi.[4] Vaikka laji onkin taitava lentäjä, maanpinnalla se liikkuu kömpelösti, vaaran sattuessa ne ennemmin piiloutuvatkin kuin pyrkivät karkuun.[2][3]
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Amerikanliito-oravan pääasiallisen ruokavalion muodostavat erilaiset sienet vaikka ne syövät myös jäkälää, hyönteisiä, lintujen munia ja poikasia sekä kukkia. Amerikanliito-oravat kykenevät myös löytämään tryffeleitä mätänevän ja maatuvan puuaineksen seasta, ne kykenevät myös muistamaan paikkoja joista tryffeleitä on aiemmin löytynyt.[5][6]
Oraville tyypilliseen tapaan amerikanliito-orava varastoi ruokaa huonon ravintotilanteen varalle. Varastopaikkoina toimivat puunkolot sekä oravien pesät, useimmiten laji varastoi jäkälää sekä siemeniä.
Ekologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Amerikanliito-orava levittää syömiensä sienien itiöitä.
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Amerikaliito-oravat pesivät pääsääntöisesti puunkoloissa, suosien paksuja puita sekä kuolleita puunrunkoja. Laji myös rakentaa lehtipesiä ja saattaa myös pesiä maanalla. Pesäkoloksi käy esimerkiksi tikankolo, aikuisena laji vaihtaa usein pesää. Talvella laji saattaa suojautua yhteispesiin joissa voi olla jopa 4 - 10 yksilöä, yhteispesä on tärkeässä asemassa ruumiinlämmön ylläpitämisessä koska laji ei horrosta talvella.
Amerikanliito-oravat liukuvat useimmiten 5 - 25 metrin matkoja vaikkakin jopa 45 metrin ja pidempiäkin liukuja on todistettu. Naaraiden liu'ut ovat noin 5 metriä urosten liukuja lyhyempiä. Liukukulmaksi on mitattu 26.8 astetta ja liitosuhteeksi 1.98.
Lajin tunnistamisen aikaan käsitys oli että amerikanliito-orava parittelee kerran vuodessa. Viime aikoina Etelä-Ontariossa on ensimmäistä kertaa todistettu myös kahden poikueen vuosia.[7] Tämän havainnon vahvisti myöhemmin toinen tutkijaryhmä Kanadan New Brunswickissa.[8]
Etelä-Ontariossa on havaittu myös geneettisiä todisteita lajin risteytymisestä samaan sukuun kuuluvan etelänliito-oravan (Glaucomys volans) kanssa.[9]
Saalistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Amerikanliito-oravat ja punaoravat muodostavat tärkeän osan täpläpöllön (Strix occidentalis) ja idänkirkupöllösen (Megascops asio)[10] saaliista. Muita lajia saalistavia eläinlajeja ovat muut suuret linnut kuten amerikanhuuhkaja ja erilaiset haukat, amerikannäätä, kanadanilves, punakettu sekä kotikissa.
Nimitykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että perinteinen nimitys "amerikanliito-orava" siirrettäisiin tarkoittamaan lajin läheistä sukulaista etelänliito-oravaa (Glaucomys volans), jolloin lajin Glaucomys sabrinus uudeksi nimeksi tulisi "kanadanliito-orava".[11][12]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Arbogast, B. S. (1999). Mitochondrial DNA phylogeography of the New World flying squirrels Glaucomys: implications for Pleistocene biogeography. Journal of Mammalogy, 80, 142-155.
- Arbogast, B. S., Browne, R. A., Weigl, P. D. and Kenagy, G. J. (2005). Conservation genetics of endangered flying squirrels from the Appalachian mountains of eastern North America. Animal Conservation, 8, 123-133.
- Bakker, V. J., & Hastings, K. (2002). Den trees used by northern flying squirrels (Glaucomys sabrinus) in southeastern Alaska. Canadian Journal of Zoology, 80, 1623-1633.
- Carey, A. B., Kershner, J., Biswell, B., & De Toledo, L. D. (1999). Ecological scale and forest development: squirrels, dietary fungi, and vascular plants in managed and unmanaged forests. Wildlife Monographs 5-71.
- Carey, A. B., Wilson, T. M., Maguire, C. C., & Biswell, B. L. (1997). Dens of northern flying squirrels in the Pacific northwest. Journal of Wildlife Management, 61, 684-699.
- Cotton, C. L., & Parker, K. L. (2000). Winter activity patterns of northern flying squirrels in sub-boreal forests. Canadian Journal of Zoology, 78, 1896-1901.
- Forsman, E. D., Otto, I. A., Aubuchon, D., Lewis, J. C., Sovereign, S. G., Maurice, K. J., & Kaminski, T. (1994). Reproductive chronology of the northern flying squirrel on the Olympic peninsula, Washington. Northwest Science, 68, 273-276.
- Martin, K. J., & Anthony, R. G. (1999). Movements of northern flying squirrels in different-aged forest stands of western Oregon. Journal of Wildlife Management, 63, 291-297.
- Mitchell, D. (2001). Spring and fall diet of the endangered West Virginia northern flying squirrel (Glaucomys sabrinus fuscus). American Midland Naturalist, 146, 439-443.
- Pyare, S., & Longland, W. S. (2001). Mechanisms of truffle detection by northern flying squirrels. Canadian Journal of Zoology, 79, 1007-1015.
- Pyare, S., Smith, W. P., Nicholls, J. V., & Cook, J. A. (2002). Diets of northern flying squirrels, Glaucomys sabrinus, in southeast Alaska. Canadian Field Naturalist, 116, 98-103.
- Odom, R.H., W.M. Ford, J.W. Edwards, C.W. Stihler, and J.M. Menzel. 2001. Developing a habitat model for the endangered Virginia northern flying squirrel (Glaucomys sabrinus fuscus) in the Allegheny Mountains of West Virginia. Biological Conservation 99: 245-252.
- Vernes, K. (2001). Gliding performance of the northern flying squirrel (Glaucomys sabrinus) in mature mixed forest of eastern Canada. Journal of Mammalogy, 82, 1026-1033.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Cassola, F.: Glaucomys sabrinus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 1.1.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c Banfield AWF. 1974. The mammals of Canada. Toronto: University of Toronto Press.
- ↑ a b c d e f Forsyth A. (1999). Mammals of North America: Temperate and Arctic regions. Willowdale: Firefly Books.
- ↑ a b c d Walker EP, Paradiso JL. (1975). Mammals of the World. Baltimore: Johns Hopkins University Press.
- ↑ Northern Flying Squirrel, Natural History Notebooks
- ↑ Northern Flying Squirrel (Arkistoitu – Internet Archive), Northern University
- ↑ Patterson; Patterson, Stephen J.: Multiple Annual Litters in Glaucomys sabrinus (Northern Flying Squirrel). Northeastern Naturalist, 2010, 17. vsk, nro 1, s. 167–169. doi:10.1656/045.017.0115
- ↑ Smith, Matthew: Evidence of Multiple Annual Litters in Glaucomys sabrinus (Northern Flying Squirrel). Northeastern Naturalist, 2011, 18. vsk, nro 3. doi:10.1656/045.018.0312
- ↑ Garroway, Colin J.; Bowman, Jeff; Cascaden, Tara J.; Holloway, Gillian L.; Mahan, Carolyn G.; Malcolm, JAY R.; Steele, Michael A.; Turner, Gregory; Wilson, Paul J.: Climate change induced hybridization in flying squirrels. Global Change Biology, 2010, 16. vsk, nro 1, s. 113–121. doi:10.1111/j.1365-2486.2009.01948.x Bibcode:2010GCBio..16..113G
- ↑ Direct observation of Screech Owl nesting box, Tom Knapp 3 Jan 2014Malline:Rs
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 24.11.2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 24.11.2010.[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Animal Diversity Web - Glaucomys sabrinus (englanniksi)