Alvar Renqvist

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alvar Renqvist
Henkilötiedot
Syntynyt15. helmikuuta 1868
Viipuri
Kuollut28. heinäkuuta 1947 (79 vuotta)
Kirkkonummi
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti kirjakustantaja
Puoliso Karin Elisabet o.s. Serlachius

Alvar Renqvist (15. helmikuuta 1868 Viipuri28. heinäkuuta 1947 Kirkkonummi) oli Kustannusosakeyhtiö Otavan monivuotinen toimitusjohtaja ja keskeinen hahmo suomalaisessa kustannustoiminnassa. Suomen Kirjasäätiö jakaa vuosittain Alvar Renqvist -palkinnon ansioituneille kustannustoimittajille.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Renqvistin vanhemmat olivat majuri, postinhoitaja Johan Renqvist ja Flora Amanda Hongelin. Hän opiskeli 1871–1878 Oulun ruotsalaisessa lyseossa ja myöhemmin Porvoon lyseossa. Vuosina 1889–1892 hän toimi Helsingissä kansakoulunopettajana. Valmistuttuaan filosofian kandidaatiksi 1892 hän siirtyi kahden vuoden ikäisen Otavan toimitusjohtajaksi. Seuraavana vuonna hän yhdessä Gösta Brandersin kanssa perusti Akateemisen Kirjakaupan, jonka toimitusjohtajana hän toimi seuraavat neljä vuotta. Hänen hoitamiaan tehtäviä ja toimia olivat muun muassa:

  • Akateemisen Kirjakaupan perustaja ja toimitusjohtaja 1893–1897
  • Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäsen 1898–1903
  • Otavan toimitusjohtaja 1892–1898 ja uudelleen 1904–1938
  • Otavan johtokunnan puheenjohtaja 1938–1947
  • Suomen Kustannusyhdistyksen johtokunnan jäsen 1893–98 ja 1904–1947, puheenjohtaja 1911–1931, kunniajäsen v:sta 1928
  • Suomen liikemiesten kauppaopiston johtokunnan jäsen
  • Tietosanakirja Oy:n, Rautatiekirjakauppa Oy:n, Kirjateollisuusasioimisto Oy:n ja Koulutarpeiden Keskusliike Oy:n perustaja ja johtokunnan jäsen
  • Pohjoismaiden Yhdyspankin hallintoneuvoston jäsen 1906–1919
  • Suomen Taideyhdistyksen johtokunnan jäsen 1915–17.

Renqvist toimi vuosien 1904–1905 valtiopäivillä porvarissäädyn edustajana. Professorin arvonimi hänelle myönnettiin 1928.

Renqvistin puoliso oli Karin Elisabet o.s. Serlachius ja heidän poikiaan Yrjö Reenpää, Heikki Reenpää, Hannes Reenpää, Kari Reenpää ja Jorma Reenpää.[1]

  • Hellemann, Jarl: Kirjalliset liikemiehet. Otava, 2002. ISBN 951-1-18269-2
  • Heikinheimo, Ilmari: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. s. 620
  1. Lindstedt, Risto: Alvar, patriarkka Suomen Kuvalehti. 15.2.2018. Viitattu 24.5.2023.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Salokannel, Juhani: Hengen paloa & painettua sanaa. Renqvist-Reenpäät kustantajina 1815-2015. Otava, 2015. ISBN 978-951-1-27838-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]