Alsila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alsila (ruots. Alsböle[1]) on kylä Sauvossa, Varsinais-Suomessa.

Sijainti ja maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylä sijaitsee Sauvon keskiosassa ja se rajautuu Siurin, Martbölen ja Luurilan kyliin. Sen keskivaiheilla levittäytyy naapurikylien peltoihin yhdistyvä yhtenäinen peltoaukea. Kylän pohjois- ja eteläosa on metsää. Kylän rakennuskanta keskittyy kylän eteläreunalle ja vanhan kylätontin läheisyyteen.[2]

Kylä kuului Ruonankartanon läänin Lattmarkin verokuntaan. Ruonankartanon lääni oli ruotsalaisen siirtolaisuuden aluetta, minkä vuoksi myös Alsila (Alsböle) on ilmeisesti ollut keskiajalla ruotsinkielinen kylä[3]. Siihen kuului koko Ruotsin vallan ajan kaksi taloa, Alastalo (Alitalo) ja Ylistalo (Ylöstalo). Molemmat olivat 1660-luvulta lähtien Turun Akatemian palkkatiloja. Alastalolla mainitaan vuonna 1808 olleen yksi torppa. Kumpikin tila säilyi kruununtilana vuoteen 1830 asti.[4]

1890-luvulla riehui Alsilan vanhalla kylätontilla tulipalo, joka tuhosi miltei kaikki rakennukset. Alastalon rakennuksia ei rakennettu enää uudelleen, jolloin tontti jäi tyhjäksi ja yhdistettiin myöhemmin Ylitaloon, jonka kantatalo sijaitsee yhä vanhalla kylätontilla. Yhdessä sen työväenrakennuksista toimi 1900-luvun alussa puhelinkeskus.[5]

Vuonna 1899 rakennettiin Alsilaan kansakoulu, jonka rakennuspiirustukset laati Wihtori Sjöberg ja rakensi rakennusmies Otto Lehtonen. Koulu toimi vuoteen 1972 asti, jolloin Alsilan koulupiiri lakkautettiin.[6]

  • Luoto, Jukka & Alifrosti, Kari: Sauvon historia I. Salo: Sauvon kunta, 1990. ISBN 952-90-2568-8
  • Saarento, Paula & Saukoniemi, Tellervo (toim.): Sauvon kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. Saarijärvi: Sauvon kunta, Turun maakuntamuseo, Varsinais-Suomen liitto, 2008. ISBN 978-951-595-127-4
  1. Sauvon historia I, s. 394.
  2. Sauvon kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 89.
  3. Sauvon historia I, s. 84.
  4. Sauvon historia I, s. 346.
  5. Sauvon kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 89-90.
  6. Sauvon kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 90.