Aline Saarinen
Aline Saarinen (25. maaliskuuta 1914 New York – 13. heinäkuuta 1972 New York) (omaa sukua Bernstein, 1935 Louchheim, 1954 Saarinen) oli arkkitehti Eero Saarisen toinen vaimo, taidekriitikko ja televisiotoimittaja.
Aline Bernstein syntyi amerikanjuutalaiseen perheeseen.[1] Hänen vanhempansa olivat harrastajamaalareita ja rohkaisivat tytärtään osallistumaan taide- ja kulttuuripyrkimyksiin. Hän opiskeli Vassar Collegessa kuvataiteita ja kiinnostui journalismista. Hänen arkistossaan on useita novellikäsikirjoituksia ja runoja alkaen vuodesta 1933. Varhaisimmat julkaistut taidekritiikit ovat vuodelta 1934. Valmistuttuaan vuonna 1935 hän meni naimisiin Joseph H. Louchheimin kanssa, joka oli virkailija sosiaalihallinnossa. Hän opiskeli myös Institute of Fine Artsissa New Yorkin yliopistossa, josta valmistui vuonna 1941 pääaineenaan arkkitehtuurin historia. Opiskeluaikanaan hän synnytti kaksi poikaa. Ensimmäinen avioliitto päättyi 1951.[2]
Aline Louchheim liittyi Art News aikakauslehden toimituskuntaan ja toimi sen päätoimittajana New Yorkissa 1946–1948. Lehti kustansi kirjan, 5000 Years of Art: A Pictorial History, jonka kommenttitekstit Aline Louchheim kirjoitti. Hänelle myönnettiin kansainvälinen palkinto parhaasta ulkomaisesta taidekritiikistä Venetsian biennaalissa 1951. Vuonna 1953 hän sai AFA:n (American Federation of Arts) palkinnon parhaasta sanomalehtikritiikistä.[3]
Haastateltuaan suomalaissyntyistä arkkitehtia Eero Saarista he kiintyivät toisiinsa ja menivät naimisiin 1954. Vuosina 1948–1953 hän toimi The New York Timesin avustaja-toimittajana ja taidekriitikkona, sekä avustajataidekriitikkona vuosina 1954–1958. Hän kirjoitti myös useita artikkeleita taiteesta ja kulttuurin suuntauksista The New Times aikakauslehteen ja muihin huomattaviin aikakauslehtiin, kuten Vogue, Atlantic, Reader’s Digest, Cosmopolitan, Life ja McCall´s. Hän toimi Eero Saarinen & Associates arkkitehtitoimiston informaatiopalvelun päällikkönä vuodesta 1954.[4]
Aline ja Eero Saarisen avioliitosta syntyi poika Eames, jonka sai nimensä kuuluisan muotoilijan Charles Eamesin mukaan. Rouva Saarinen sai Guggenheim stipendin vuonna 1957 ja kirjoitti kirjan The Proud Possessors, joka on elämäkerrallinen tutkimus Yhdysvaltain merkittävimmistä taiteen keräilijöistä. Siitä tuli bestseller ja Aline Saarisesta julkisuuden henkilö.
Eero Saarisen kuoleman (1961) jälkeen Aline Saarinen aloitti uuden uran televisiotoimittajana. Hän toimi asiantuntijana useissa hankkeissa, muun muassa presidentin taiteellisessa neuvonantajakomiteassa ja komiteassa, joka suunnitteli lennonvalvontatornin I.M.Pein arkkitehtisuunnitelman mukaan.
Alkuvuodesta 1964 presidentti Lyndon B. Johnson valitsi henkilöitä maan korkeimpiin virkoihin ja halusi niihin myös naisia. Aline Saarinen oli eräs ehdokas Suomen suurlähettilääksi. Monimutkaisessa prosessissa monet asiat vaikuttivat päätöksentekoon, eikä Aline Saarista valittu Suomen suurlähettilääksi.[5]
Hän menestyi kuitenkin televisiotoimittajana tehden muun muassa taiteen keräilyä ja taidekokoelmia koskevan dokumenttisarjan ”The Art of Collecting” NBC-yhtiölle. Hänet nimitettiin 1964 NBC Newsin kirjeenvaihtajaksi ja teki television uutisohjelmia eri puolilla maailmaa. Saarinen emännöi ja juonsi 1968–1971 aamuohjelmaa nimeltä ”For Women Only”. Ohjelmassa tarkasteltiin sellaisia tärkeitä asioita kuin aborttia, homoseksuaalisuutta, torjunta-aineita ja syntyvyyden säännöstelyä.
Vuonna 1971 hänet nimitettiin NBC:n Pariisin toimistoon ensimmäisenä ulkomaan uutistoimituksen naisjohtajana. Hän ehti toimia siinä asemassa vain noin vuoden äkilliseen, aivokasvaimesta johtuvaan kuolemaansa (1972) asti.[6]
Aline Saariselle myönnettiin Michiganin yliopiston (1964) ja Russel Sage Collegen (1967) kunniatohtorin arvot.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Timo Tuomi, Eliel ja Eero Saarinen, Ajatus Kirjat 2007, ISBN 978-951-20-7215-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Aline Saarinen | Jewish Women's Archive jwa.org. Viitattu 24.6.2019.
- ↑ Series 2: Aline Saarinen Professional Papers, 1906–1969[vanhentunut linkki], Smithsonian Archives of American Art. Viitattu 30.9.2008.
- ↑ Aline Bernstein Saarinen, Jewish Virtual Library. Viitattu 30.9.2008.
- ↑ Tuomi, Timo, Eliel ja Eero Saarinen, 2007 s. 196.
- ↑ Finnish Ambassadorship, 1964, Series 1: Aline and Eero Saarinen Personal Papers, 1928–1977[vanhentunut linkki], Smithsonian Archives of American Art. Viitattu 30.9.2008.
- ↑ Aline Saarinen, She Made It, Women creating television and radio. Viitattu 30.9.2008.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eva Hagberg, When Eero Met His Match: Aline Louchheim Saarinen and the Making of an Architect, 2022, Princeton University Press.