Alfred Kastari
Alfred Kastarinen myöh. Kastari (11. helmikuuta 1896 Kiuruvesi – 19. toukokuuta 1953) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat pienviljelijä Fredrik Kastarinen ja Stiina Pennanen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Helmi Kaarin Amanda Tiilin kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kastarinen kävi kansakoulun ja suoritti viidennen luokan Viipurin reaalikoulussa vuonna 1926. Asemestarikurssin hän suoritti vuonna 1920 ja Bergmann-konepistoolikurssin vuonna 1922 sekä ampumatoimintakurssin vuonna 1924. Kastarinen teki vuonna 1925 vuoden mittaisen opintomatkan Viipuriin hoitaen samalla asemestarin tehtäviä. Suojeluskuntaupseerikurssin hän kävi vuonna 1926 ja sotilasohjaajien aseteknillisen kurssin vuonna 1927. Reserviupseerikoulun hän kävi vuonna 1928 ja konekiväärikomppanianpäällikkökurssin vuonna 1929 sekä talvikokeilukurssin vuonna 1930. Luutnanttikurssi hän suoritti vuonna 1936 ja tykistöasekurssin vuonna 1937.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kastarinen työskenteli kauppa-apulaisena ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 23. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin 22. marraskuuta 1917 alkaen pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan 18. joulukuuta 1917 ja toimi pioneeritöissä Vogeeseilla ensimmäisen maailmansodan päättymiseen saakka.[1][2]
Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kastarinen palasi takaisin Suomeen 10. tammikuuta 1919 ja astui Suomen armeijan palvelukseen Pohjois-Savon rykmenttiin 1. huhtikuuta 1919. Armeijasta hän erosi 25. helmikuuta 1920 ja siirtyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen, missä hänet sijoitettiin 1. heinäkuuta 1920 alkaen Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiirin asemestariksi, mistä tehtävästä hänet siirrettiin 1. huhtikuuta 1924 alkaen 2. sotilasohjaajaksi ja edelleen 16. huhtikuuta 1926 alkaen uudelleen asemestariksi ja 1. lokakuuta 1926 jälleen takaisin 2. sotilasohjaajaksi, missä tehtävässä hän viihtyi aina talvisotaan saakka. Kastarinen vaihtoi nimensä Kastariksi vuonna 1927.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisotaan Kastari osallistui aseupseerina Jalkaväkirykmentti 12:ssa ja otti osaa taisteluihin Länsi-Kannaksella ja Viipurinlahdella. Välirauhan aikana hän oli edelleen samassa tehtävässä lisäksi hän toimi myös rykmentin huoltopäällikkönä, kunnes hänet siirrettiin aseupseeriksi Tuusulan Sotilaspiirin esikuntaan. Jatkosodan puhjettua Kastari komennettiin Tuusulan Sotilaspiirin esikuntaan päälliköksi Komento- ja Järjestelytoimistoon, missä tehtävässä hän oli vuoteen 1944 saakka, jolloin hänet siirrettiin Sotilaspiirin aseupseeriksi. Kastari sai sotien jälkeen vuonna 1949 syytteen osallisuudesta asekätkentään.[2]
Sotien jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kastari toimi sotien jälkeen aluksi samassa tehtävässä, mutta siirrettiin myöhemmin Asetoimiston päälliköksi Keskus Varikko 2:een. Armeijasta hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1945 ja siirtyi Kansallis Osakepankin (KOP) palvelukseen Keravalle, josta hänet nimitettiin vuonna 1946 saman pankin Kiukaisten haarakonttorin johtajaksi, ja hän toimi johtajana aina vuoteen 1953 saakka. Luottamustehtävässä hän toimi Uudenmaan ampumapiirin johtokunnan jäsenenä vuosina 1933–1946.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Kari Selen, Ali Pylkkänen, Sarkatakkien armeija, Juva 2004.