Alexander Selkirk

Alexander Selkirk lukee majassa Raamattuaan. Tuntemattoman taiteilijan kirjankuvitusta 1800-luvulta.

Alexander Selkirk, alun perin Alexander Selcraig, (1676 – 13. joulukuuta 1721) oli skotlantilainen merimies, joka jäi yksin asumattomalle saarelle, koska ei halunnut jatkaa matkaa merikelvottomalla aluksella. Hänet jätettiin maihin Tyynellämerellä Chilen edustalla Juan Fernándezin saaristossa sijaitsevalle Más a Tierran saarelle (nykyisin saaren nimi on Isla Robinson Crusoe). Odottaessaan pelastavaa laivaa Selkirk joutui viettämään saarella neljä vuotta ja neljä kuukautta. Hänen tarinansa kerrotaan olleen esikuvana Daniel Defoen kuuluisalle romaanille Robinson Crusoe.

Elämäkerta

Kenkäsuutarin ja parkkaajan poika Alexander Selcraig syntyi Fifen Lower Largossa, Skotlannissa vuonna 1676. Nuoruudessaan hän käyttäytyi riitaisasti ja sopimattomasti, ja hänet haastettiin kirkonkäräjille sopimattomasta käytöksestä. Hän ei kuitenkaan saapunut paikalle, vaan pakeni merille "hoitamaan asioitaan paluuseensa saakka".

Merimiesuransa alussa hän osallistui bukanieerien matkoille eteläisille merille, ja vuonna 1703 hän liittyi kaapparikapteeni William Dampierin Cinque Ports -kaljuunan miehistöön purjehdusmestarina. Lokakuussa 1704 alus pysähtyi yhdelle asuttamattoman Juan Fernándezin saariston saarista etsimään juomavettä ja ruokatarpeita. Tässä vaiheessa Selkirkin mielessä pyöri vakavia epäilyjä Cinque Portsin merikelpoisuudesta, ja hän valitsi maihin jäämisen tarkoituksenaan odottaa toista samoille vesille saapuvaa laivaa. Selkirkin päätös jäädä maihin sai hänet heti katumapäälle, ja hän yritti turhaan kutsua venettä takaisin. Ironista kyllä, Cinque Ports upposi myöhemmin, vieden mukanaan suurimman osan miehistöstä. Selkirk vietti saarella neljä vuotta ja neljä kuukautta, mukanaan vain musketti, ruutia, puusepän työkaluja, veitsi, Raamattu ja yllään olleet vaatteet.

Aluksi Selkirk pysytteli rannan lähettyvillä, eikä uskaltanut suurpetojen pelossa tunkeutua sisämaahan. Tänä aikana hän asui pienessä luolassa, käytti ravinnokseen kalaa, tähysti päivittäin taivaanrantaa pelastuksen toivossa kärsien yksinäisyydestä, masennuksesta ja katumuksesta. Viimein rannalle parittelemaan ja ruokailemaan saapuneet merileijonat ajoivat hänet sisämaahan.

Kauempana rannasta Selkirkin elämänlaatu parani huomattavasti. Ruokavalio sai enemmän vaihtelua saarelle tuotujen villiintyneiden vuohien lihasta ja maidosta. Saarella myös kasvoi luonnonvaraisena turnipsia, kaalia ja erilaisia marjoja ja mausteita. Aluksi ongelmana olivat laivojen mukana tulleet rotat, jotka ottivat tavakseen jyrsiä Selkirkin ihoa tämän nukkuessa. Selkirk kuitenkin onnistui kesyttämään muutamia laivoilta karanneiden kissojen jälkeläisiä, ja sai tämän jälkeen nukkua yönsä rauhassa.

Laivalta saamiensa työkalujen turvin Selkirk rakensi kaksi majaa saarella kasvavista pimentapuista ja käytteli muskettiaan metsästääkseen villivuohia. Kun hänen ruutivarastonsa ehtyi, hänen täytyi tyytyä jahtaamaan vuohia juosten. Erään tällaisen metsästysretken aikana hän loukkaantui vakavasti pudotessaan kalliolta, ja oli tajuttomana kahden päivän ajan. Onni onnettomuudessa oli se, että hänen saaliinsa jäi hänen alleen, mikä säästi hänet selkävammoilta.

Selkirk luki myös ahkerasti Raamattuaan, mikä auttoi häntä jaksamaan ja piti yllä hänen äidinkielentaitoaan. Kun hänen vaatteensa kuluivat puhki, hän valmisti uudet vuohennahasta käyttäen naulaa neulana. Hänen isänsä oli suutari, ja lapsuudessaan saamiensa oppien ansiosta hänen elämänsä saarella helpottui huomattavasti. Kun hänen kenkänsä kuluivat käyttökelvottomiksi, hänen jalkansa olivat jo niin karaistuneet, ettei hän tarvinnut enää kenkiä ollenkaan. Rannalle ajautuneiden tynnyreiden vanneraudoista hän takoi itselleen uuden veitsen.

Kaksi alusta saapui saarelle Selkirkin siellä viettämänä aikana. Pahaksi onneksi kumpikin niistä oli espanjalainen. Selkirk oli kaappari ja skotlantilainen: kiinnijääminen olisi tiennyt kuolemaakin kauheampaa kohtaloa, joten hän piiloutui saarelle.

Kauan odotettu pelastus saapui 2. helmikuuta 1709, kun kaapparialus Duke saapui saarelle. Aluksen luotsina oli sattumoisin sama William Dampier, jonka laivalta Selkirk oli jäänyt pois. Aluksen kapteeni Woodes Rogers löysi Selkirkin saarelta, ystävystyi tämän kanssa, ja lopulta nimitti Selkirkin perämieheksi. Vuonna 1712 julkaistiin Rogersin kertomus matkasta maailman ympäri. Siinä kerrottiin myös Selkirkin tarina.

Vuonna 1717 Selkirk palasi Lower Largoon, mutta viipyi siellä vain muutaman kuukauden. Siellä hän tapasi Sophia Brucen, 16-vuotiaan navettapiian, jonka kanssa karkasi Lontooseen. Jo vuoden kuluttua Selkirk oli jälleen palannut merille. Käydessään myöhemmin Plymouthissa Selkirk avioitui leskeksi jääneen majatalonpitäjän kanssa.

Laivan lokikirjan mukaan Alexander Selkirk kuoli toimiessaan luutnanttina kuninkaallisella Weymouth-aluksella 13. joulukuuta 1721 kello kahdeksalta aamulla. Kuolinsyy oli todennäköisesti aluksen matkaa haitannut keltakuume. Hänet haudattiin mereen Afrikan länsirannikon edustalle.

Aiheesta muualla

• Geo-lehti 7/2010, s. 36–37: Todellinen Robinson Crusoe
• Heiskanen, Jukka-Pekka: Oikea Robinson Crusoe Yle Tiede. 4.5.2014. Viitattu 2.2.2020.
• Parry, Richard Lloyd: 'In an ill hour, I went on board a ship bound for London . . .' The Times. 17.9.2005. Arkistoitu 3.1.2006. Viitattu 2.2.2020. (englanniksi)
• He selvisivät autioilta saarilta – yksin 18 vuoden ajan Studio55.fi. 23.2.2014. Viitattu 2.2.2020.