Alex Rounemaa
Alex Richard Rounemaa vuoteen 1936 saakka Frohne (25. kesäkuuta 1898 Halle Saksa – 7. heinäkuuta 1959) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa sotilaskoulutuksen saanut jääkäri. Myöhemmin hän toimi Suomen sisällissodassa muun muassa joukkueen varajohtajana Valkoisessa armeijassa ja Viron vapaussodassa Pohjan Pojissa. Hän osallistui vielä talvi- ja jatkosotaan rintamajoukoissa.[1][2]
Perhe ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rounemaan vanhemmat olivat insinööri Rudolf Louis Frohne ja Rertlra Emma Gäldenfuss. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Judit Annikki Berglundin kanssa. Hän kävi neljä luokkaa Kajaanin yhteiskoulua ja suoritti veturinlämmittäjätutkinnon vuonna 1930 ja veturinkuljettajatutkinnon vuonna 1931.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rounemaa liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 3. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan rintamakomennuksen jälkeen Rounemaan suoritti Libaussa vuonna 1917 järjestetyt Rautatienrakennuskurssit.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rounemaa astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueen varajohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rounemaa palveli sisällissodan jälkeen edelleen 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentti 3. Jääkärirykmentistä hänet komennettiin 3. lokakuuta 1918 nuoremmaksi upseeriksi Kuopion jalkaväkirykmentti 4:n I pataljoonaan, jonne hänet siirrettiin lopullisesti 30. joulukuuta 1918. Myöhemmin hänet komennettiin 27. lokakuuta 1918 alkaen tulkiksi ja lähettiupseeriksi 2. Divisioonan esikuntaan. Rounemaa erosi armeijan palveluksesta 28. joulukuuta 1918 voidakseen osallistua Viron vapaussotaan. Virossa hän toimi joukkueenjohtajana Pohjan Poikain rykmentin II pataljoonan 5. komppaniassa ja 4. maaliskuuta 1919 alkaen I pataljoonan 2. komppaniassa sekä 20. maaliskuuta 1919 alkaen komppanianpäällikkönä 2. komppaniassa. Viron vapaussodassa hän osallistui taisteluihin Petserin rintamalla muun muassa Telvassa ja Russki-Borissa. Virosta palattuaan hän oli oppilaana Rauma woodin konepajassa, josta hän siirtyi korjauspajan oppilaaksi Rauman rautateille. Valtion rautateillä hänet nimitettiin ylimääräiseksi veturinlämmittäjäksi Turun konepajaan 5. maaliskuuta 1924 alkaen. Konepajan viilaajaksi hänet nimitettiin 31. joulukuuta 1926 ja veturinpuhdistajaksi 1. helmikuuta 1927 sekä 2. palkkaluokan veturinlämmittäjäksi 1. lokakuuta 1930 ja 1. palkkaluokan veturinlämmittäjäksi 1. joulukuuta 1932.[1][2]
Varsinaisen leipätyönsä ohella hän toimi vuosina 1920–1921 kouluttajana Rauman suojeluskunnassa ja 1. tammikuuta 1922 – 27. maaliskuuta 1923 välisenä aikana Elimäen suojeluskunnassa sekä 23. huhtikuuta – 1. syyskuuta 1923 välisenä aikana paikallispäällikkönä Kärkölän suojeluskunnassa. Kärkölän jälkeen hän toimi konekiväärikomppanian päällikkönä Turun suojeluskunnan 1. konekiväärikomppaniassa 5. marraskuuta 1923 alkaen.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rounemaa osallistui talvisotaan Ylimääräisten harjoitusten (YH) aikana konekiväärikomppanianpäällikkönä T-Jalkaväkirykmentti 2:ssa. Varsinaisten sotatoimien alettua hän toimi aluksi Pataljoonan komentajana ja myöhemmin huoltopäällikkönä Jalkaväkirykmentti 62:ssa. Hän osallistui talvisodan taisteluihin Taipaleessa ja Vuosalmella. Rauhan tultua hän erosi Valtion rautateiden palveluksesta ja välirauhan aikana hän jatkoi samassa sodan aikaisessa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 10:n III pataljoonaan ja myöhemmin komppanianpäälliköksi konekiväärikomppaniaan. Seuraavaksi hänet siirrettiin konekiväärikomppanian päälliköksi Jalkaväkirykmentti 62:n I pataljoonaan, josta hänet siirrettiin komppanianpäälliköksi 13. Prikaatin II pataljoonan konekiväärikomppaniaan.[2]
Jatkosodan puhjettua Rounemaa komennettiin konekiväärikomppanian päälliköksi Jalkaväkirykmentti 13:sta, josta hänet siirrettiin ensimmäisen sotavuoden aikana komendantiksi 17. divisioonan esikuntaan. Kyseisestä tehtävästä hänet siirrettiin päälliköksi 17. divisioonan esikunta komppaniaan, josta hän siirtyi takaisin komendantin tehtäviin vuonna 1943. Viimeisenä sotavuonna hänet siirrettiin jälleen esikuntakomppanian päälliköksi 17. divisioonaan. Hän osallistui jatkosodan taisteluihin Hangossa, Aunuksessa Viipurin koillispuolella. Jatkosodan aikana hän suoritti panssarintorjuntakurssin Syvärillä.[2]
Sotien jälkeen hän palveli edelleen samassa tehtävässä konekiväärikomppanian päällikkönä Jalkaväkirykmentti 13:n I pataljoonassa ja myöhemmin komendanttina Jalkaväkirykmentti 4:ssä. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1945. Hän suoritti Turun Käsityöteollisuusyhdistyksen mestarinäytteen ja sai mestarikirjan luonnenukkemestarina vuonna 1948. Hän valmisti muun muassa useita jääkäri- ja sotilasaiheisia nukkeja ja toimi eri teollisuuslaitoksissa saksan- ja ruotsinkielen tulkkina. Hänet on haudattu Turkuun.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
            |
Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera (1940 ja 1941)
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- A. Rounemaa : Jääkäri Patovitzin aamuvoimistelu. Muistelmansiruja Misseltä, Hakkapeliitta, 30.11.1937, nro 48, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot