Aleksandrian pöytäkirja

Aleksandrian pöytäkirja on arabimaiden syksyllä 1944 allekirjoittama sopimus, joka aloitti niiden yhteistoiminnan ja johti arabiliiton perustamiseen seuraavana vuonna.

Tausta

Egypti ja Irak saivat itsenäisyytensä jo ennen toista maailmansotaa, ja sodan aikana 1941 itsenäistyivät mm. Syyria ja Libanon. Uudet maat eivät hyväksyneet kolonialismia, vaan halusivat päättää asioistaan itse. Niiden väestö seurasi kansainvälisiä tapahtumia ja tulkitsi niiden johtavan arabimaiden täyteen itsenäisyyteen. Arabeilla oli myös toiveena, että arabimaat toimisivat ulkopolitiikassaan samansuuntaisesti ja yhteisymmärryksessä.

Sopimuksen sisältö

Egyptin Aleksandriassa pidettiin maailmansodan loppuvaiheessa arabimaiden kokous. Siellä allekirjoitettiin 7. lokakuuta 1944 pöytäkirja, jossa arabimaat sitoutuivat yhteistoimintaan. Allekirjoittajamaat olivat Egypti, Irak, Syyria, Jordania (silloinen Transjordania) ja Libanon. Ne sopivat yhteistyöstä (1) talouden (valtiontalouden, kaupan, valuutta-asioiden, maatalouden ja teollisuuden), (2) liikenteen (rautateiden, tie- ja lentoliikenteen, posti- ja puhelinliikenteen), (3) kulttuuriasioiden, (4) kansallisuusasioiden (passi-, viisumi-, tuomio- ja rikosasioiden), (5) sosiaalisten kysymysten sekä (6) kansanterveyden alalla. Sopimuksessa otettiin kantaa myös Palestiinan kysymykseen toteamalla, että arabit eivät hyväksy palestiinalaisten aseman heikentämistä (esimerkiksi maanomistusasioissa) juutalaisten maahanmuuton takia.

Arabiliitto

Pääartikkeli: Arabiliitto

Arabiliitto perustettiin maaliskuussa 1945 Kairossa. Sen tärkeimpänä tehtävänä oli edistää arabimaiden yhteistoimintaa. Käytännössä sen tärkeimmiksi tehtäviksi muodostui arabimaiden yhteinen ulkopolitiikka: toimet Israelia kohtaan sekä suhteet Yhdysvaltoihin ja Neuvostoliittoon. Egyptistä tuli arabiliiton johtava maa Gamal Abdel Nasserin noustua 1950-luvun puolivälissä Egyptin johtoon.