Aleksandr Solovjov
Aleksandr Konstantinovitš Solovjov (ven. Алекса́ндр Константи́нович Соловьёв, 30. elokuuta (J: 18. elokuuta) 1846 Ylä-Laukaa – 9. kesäkuuta (J: 28. toukokuuta) 1879 Pietari) oli venäläinen vallankumouksellinen narodnikki, joka yritti murhata keisari Aleksanteri II:n.
Aleksandr Solovjov syntyi virkamiehen perheeseen. Vuosina 1865–1866 hän opiskeli Pietarin yliopistossa, mutta joutui varattomana keskeyttämään opintonsa. Vuonna 1867 hän suoritti opettajan tutkinnon ja työskenteli sen jälkeen opettajana Toropetsin kihlakuntakoulussa.[1] Vuonna 1876 hän liittyi Zemlja i volja -järjestöön. Vuosina 1877–1878 hän levitti vallankumouksellista propagandaa Volgan alueen talonpoikaiston keskuuteen.[2]
Vuoden 1878 lopussa Solovjov saapui Pietariin, jossa hän ehdotti Zemlja i voljan jäsenille Aleksanteri II:n murhaamista. Huhtikuun 21. päivänä 1879 hän yritti omasta aloitteestaan murhata keisarin Palatsiaukiolla, ampui kolmesti ohi ja joutui pidätetyksi. Murhayrityksen jälkeen hän oli vangittuna Pietari-Paavalin linnoituksessa. Oikeudenkäynnissä Solovjov tuomittiin kuolemaan ja hänet hirtettiin Smolenskin kentällä.[1]
Solovjovin tekemän murhayrityksen jälkeen Venäjän hallitus yritti tukahduttaa vallankumouksellisen liikkeen nimittämällä erityisvaltuuksin toimivat kenraalikuvernöörit Pietariin, Harkovaan ja Odessaan (aikaisempien Moskovan, Kiovan ja Varsovan lisäksi). Samalla muodostui myös liberaalien virkamiesten ryhmä, jonka vaikutusvalta oli aluksi vähäinen.[3] Vallankumouksellisten pidätykset ja heidän käymänsä kiistely tsaarin murhaamisesta lamauttivat Zemlja i voljan toiminnan ja johtivat järjestön hajoamiseen Narodnaja volja ja Tšornyi peredel -ryhmiksi syksyllä 1879.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Dejateli revoljutsionnogo dviženija v Rossii slovari.yandex.ru. Viitattu 10.7.2010. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 24, kniga I, s. 156. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1976.
- ↑ V. Khoros, I. Pantin, Ye. Plimak: The Russian Revolutionary Tradition, s. 288–289. Moscow: Progress Publishers, 1988. ISBN 5-01-001646-X
- ↑ Kirkinen, Heikki (päätoimittaja): Venäjän historia. Uudistettu laitos, s. 253. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. ISBN 951-1-15799-X