Aleksandr Jašin

Aleksandr Jakovlevitš Jašin (ven. Алекса́ндр Я́ковлевич Я́шин, oikea sukunimi Popov, Попо́в; 27. maaliskuuta 1913 nykyisen Vologdan alueen Nikolskin piirin Bludnovon kylä – 11. heinäkuuta 1968 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija.

Aleksandr Jašin syntyi talonpoikaisperheeseen. Hän valmistui Nikolskin opettajateknikumista ja työskenteli kyläkoulun opettajana. Jašinin ensimmäinen runokirja Pesni Severu (”Lauluja pohjolalle”) ilmestyi vuonna 1934. Myöhemmin Jašin asui Moskovassa, jossa hän suoritti Maksim Gorkille nimetyn kirjallisuusinstituutin. Hänen 1930-luvun lyriikkansa kuvaa maaseudun elämässä tapahtuneita muutoksia. Se on sävyltään valoisaa ja sisältää runsaasti kansanrunouden ja paikallisen murteen aineksia.

Jašin osallistui toiseen maailmansotaan lehtimiehenä ja poliittisena työntekijänä. Sodan jälkeen hän matkusteli eri puolilla Neuvostoliittoa kirjoittaen sävyltään siloiteltua kansalaislyriikkaa. Runoelma Aljona Fomina (1949) sai Stalin-palkinnon vuonna 1950.

Neuvostoliiton kirjailijaliiton toisessa edustajainkokouksessa vuonna 1954 Jašin ilmoitti katuvansa rehellisyyden ja rohkeuden puutettaan Stalinin aikana ja vaati Sergei Jeseninin tuotannon palauttamista neuvostokirjallisuuteen. 1950-luvun puolivälistä lähtien Jašin kirjoitti etupäässä proosaa, jossa hän kuvasi kriittisesti maaseudun elämää. Erityisen tunnettu on yksilön alistamista kuvaava kertomus Rytšagi (”Vipusimet”, 1956). Runoudessaan Jašin keskittyi henkilökohtaisiin aiheisiin ja moraalisiin kysymyksiin.

Aiheesta muualla

• Aleksandr Jašinin teoksia Lib.ru-sivustolla (venäjäksi)