Albrekt Brandenburgilainen
| Albrekt Brandenburgilainen | |
|---|---|
.jpg) Albrekt, Lucas Cranach vanhemman vuonna 1528 maalaama muotokuva. | |
| Saksalaisen ritarikunnan suurmestari | |
| Valtakausi | 1510– 1525 |
| Edeltäjä | Fredrik Saksilainen |
| Seuraaja | Valter von Cronberg |
| Preussin herttua | |
| Valtakausi | 10. huhtikuuta 1525 – 20. maaliskuuta 1568 |
| Seuraaja | Albrekt Fredrik |
| Syntynyt |
17. toukokuuta 1490 Ansbach, Ansbachin ruhtinaskunta |
| Kuollut |
20. maaliskuuta 1568 (77 vuotta) Tapiau (nyk. Gvardeisk) |
| Puoliso |
Dorothea Tanskalainen Anne-Marie |
| Lapset |
Anna Sofia Katharina Frederick Albert Lucia Dorothea Lucia Albert Elisabet Albrekt Fredrik |
| Suku | Hohenzollern |
| Isä | Fredrik I |
| Äiti | Sofia |
| Uskonto | katolisuus (vuoteen 1510), luterilaisuus (myöhemmin) |
Albrekt Brandenburgilainen (saks. Albrecht von Preussen), (17. toukokuuta 1490 – 20. maaliskuuta 1568) oli Saksalaisen ritarikunnan 37. suurmestari ja samalla ritarikunnan hallitseman ritarikuntavaltion päämies vuodesta 1510. Kun hän vuonna 1525 kääntyi luterilaisuuteen, ritarikuntavaltio muutettiin maalliseksi Preussin herttuakunnaksi, jonka hallitsijana Albrekt sen jälkeen toimi kuolemaansa saakka.[1][2]
Herttuakunta käsitti suunnilleen sen alueen, joka myöhemmin tuli tunnetuksi Itä-Preussina ja jonka eteläosa kuuluu nykyisin Puolaan, kun taas sen pohjoisosa muodostaa Venäjään erillisenä eksklaavina kuuluvan Kaliningradin alueen. Albrekt oli ensimmäinen eurooppalainen hallitsija, joka otti luterilaisuuden tai ylipäänsä minkään protestanttisen suuntauksen valtionuskonnoksi.
Suku ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albrekt syntyi Ansbachissa Frankenissa Brandenburg-Ansbachin rajakreivi Fredrik I:n ja Puolan prinsessa Sofia Jagiellon (1464–1512) kolmanneksi vanhimmaksi pojaksi. Hänen äitinsä oli Puolan kuningas ja Liettuan suuriruhtinas Kasimir IV Jagiellonin ja Elisabet Itävaltalaisen tytär.[3] Hänellä oli 17 sisarusta, hänen veljiään olivat Johann von Brandenburg-Ansbach (1493–1525) Valencian varakuningas avioliittonsa Germaine de Foix'n (1490–1538) kautta, neljä nuorinta veljeä olivat piispoja tai kaniikkeja.
Albrekt kuului Hohenzollernin suvun ansbachilaiseen haaraan. Albrekt kasvatettiin kirkolliselle uralle katolisen kirkon palvelukseen. Hän vietti jonkin aikaa Kölnin vaaliruhtinas Herman Hesseniläisen hovissa, ja Herman nimitti hänet kaniikiksi Kölnin tuomiokirkkoon.[3]
Hän oli hyvin uskonnollinen, mutta hän oli myös kiinnostunut matematiikasta ja tieteistä, ja toisinaan hänen on väitetty vastustaneen kirkon oppeja, kun ne näyttivät olevan vastoin tieteellisiä teorioita. Hän jatkoi kuitenkin uraansa kirkon palveluksessa, ja katolinen papisto tuki hänen varhaista edistymistään.[3]
Siirryttyään aktiivisempaan elämään Albrekt seurasi keisari Maksimilian I:tä tämän matkalla Italiaan vuonna 1508, ja palattuaan hän vietti jonkin aikaa Unkarissa.[3]
Saksalaisen ritarikunnan suurmestari
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksalaisen ritarikunnan suurmestari, Saksin herttua Fredrik, kuoli joulukuussa 1510. Albrekt valittiin hänen seuraajakseen vuoden 1511 alussa, koska hän oli Puolan kuninkaan ja Liettuan suuriruhtinaan Sigismund I:n sisarenpoika, ja sukulaisuutensa ansiosta hänen arveltiin pääsevän tämän kanssa sovintoon kiistassa Itä-Preussista, joka oli ollut Puolan ylivallan alainen Thornin rauhansopimuksesta (1466) saakka.[3]
Uusi suurmestari kuitenkin piti tärkeämpinä velvollisuuksiaan keisarikuntaa ja paavia kohtaan ja kieltäytyi alistumasta Puolan kruunun alaisuuteen. Kun sota Puolaa vastaan ritarikunnan olemassaolosta näytti väistämättömältä, Albrekt yritti kaikin keinoin hankkia liittolaisia, ja hän kävi pitkällisiä neuvotteluja keisari Maksimilian I:n kanssa. Tilanne vaikutti sitäkin epätoivoisemmalta, kun ritarikunnan puolalaiset jäsenet joutuivat vainon kohteeksi, ja joulukuussa 1519 ritarikunnan ja Puolan välille lopulta syttyi sota, joka aiheutti Preussissa paljon tuhoa. Vuoden 1521 alussa saatiin aikaan nelivuotinen aselepo.[3]
Kiistan ratkaisijaksi pyydettiin keisari Kaarle V:tä, mutta kun sopuun ei päästy, Albrekt jatkoi yrityksiään avun saamiseksi uutta sotaa varten. Sen vuoksi hän kävi vuonna 1522 Nürnbergin valtiopäivillä, jossa hän tapasi uskonpuhdistaja Andreas Osianderin, jonka vaikutuksesta hän kääntyi protestanttisuuteen.[3]
Suurmestari matkusti sen jälkeen Wittenbergiin ja tapasi Martti Lutherin, joka neuvoi häntä hylkäämään ritarikuntansa säännöt, menemään naimisiin ja muuttamaan Preussin perinnölliseksi herttuakunnaksi. Samanlaisesta ehdotuksesta, joka ymmärrettävästi tuntui Albrektin mielestä houkuttelevalta, olivat muutamat hänen sukulaisensa jo aikaisemmin keskustelleet, mutta asiassa oli edettävä varovaisesti, ja hän vakuutti paavi Hadrianus VI:lle, että hän halusi uudistaa ritarikunnan ja rangaista niitä ritareita, jotka olivat omaksuneet luterilaisen opin. Luther puolestaan ei luopunut ehdotuksestaan, mutta tehdäkseen muutoksen helpommaksi hän ryhtyi erityisiin toimiin oppiensa levittämiseksi preussilaisten keskuuteen. Samaan aikaan Albrektin veli, Brandenburg-Ansbachin markkreivi Yrjö esitteli hankkeen Puolan kuninkaalle Sigismund I:lle.[3]
Hänen tultuaan Saksalaisen ritarikunnan suurmestariksi hänen poliittiset ja hallinnollisen kykynsä pelastivat ritarikunnan silloisesta alennustilastaan. Kun hän kuitenkin myöhemmin asettui kannattamaan Martti Lutheria, joka kapinoi katolista kirkkoa ja Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa vastaan, hän muutti ritarikunnan hallitseman valtion protestanttiseksi Preussin herttuakunnaksi, jossa herttuan asema oli perinnöllinen, joskin hän tämän vuoksi joutui alistumaan enonsa, Puolan kuningas Sigismund I:n vasalliksi. Tämä järjestely vahvistettiin Krakovan rauhansopimuksella vuonna 1525. Albrekt vannoi henkilökohtaisesti uskollisuudenvalan Sigismundille, minkä vastineeksi hän ja hänen perillisensä saivat herttuan arvon.
Preussin herttua
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jonkin ajan kuluttua Sigismund hyväksyi tarjouksen sillä ehdolla, että Preussi olisi Puolaan kuuluva läänitysalue. Tämä järjestely vahvistettiin Krakovan rauhansopimuksella, minkä jälkeen Albrekt henkilökohtaisesti vannoi uskollisuudenvalan Sigismund I:lle 10. helmikuuta 1525 ja sai samalla herttuakunnan hallintaansa itselleen ja perillisilleen.[3]
Maan valtiosäädyt kokoontuivat tämän jälkeen Königsbergissä ja vannoivat uskollisuudenvalan uudelle herttualle, joka käytti valtaansa levittääkseen Lutherin oppeja. Muutos ei kuitenkaan tapahtunut vastalauseitta. Albrekt kutsuttiin keisarikunnan tuomioistuimeen, johon hän kieltäytyi saapumasta, minkä vuoksi hänet julistettiin lainsuojattomaksi. Ritarikunta vuorostaan valitsi uuden suurmestarin, Walter von Cronbergin, joka sai keisarilta Preussin läänitykseksi, mikä vahvistettiin Augsburgin valtiopäivillä. Kun Saksan ruhtinaat kuitenkin samaan aikaan joutuivat kokemaan uskonpuhdistusajan levottomuudet, talonpoikaiskapinan ja sodat Osmanien valtakuntaa vastaan, he eivät halunneet vielä sen lisäksi joutua selkkauksiin myös Preussin herttuan kanssa, ja häneen kohdistunut vastustus lakkasikin pian.[3]
Albrekt osallistui aktiivisesti myös keisarikunnan politiikkaan. Vuonna 1526 hän liittyi Torgaun liittoon, jossa hän toimi yhteisymmärryksessä protestanttien kanssa, ja oli yksi niistä ruhtinaista, jotka Augsburgin uskonrauhan jälkeen toukokuussa 1548 liittyivät yhteen kukistaakseen Kaarle V:n. Monestakaan syystä, muun muassa vähien varojen ja henkilökohtaisten taipumustensa vuoksi, hänellä ei kuitenkaan ollut kovin suurta osuutta aikakauden sotilaallisiin toimenpiteisiin.[3]
Albrektin hallitsijakauden alkuvaiheet Preussissa olivat menestyksekkäät. Hänellä oli tosin vaikeuksia talonpoikaisväestön kanssa, mutta hänen kirkolta takavarikoimat maat ja rikkaudet tekivät hänelle mahdolliseksi päästä aateliston suosioon, ja jonkin aikaa niillä voitiin kattaa hovin kustannukset. Hän edisti myös oppineisuutta perustamalla kouluja jokaiseen kaupunkiin ja vapauttamalla opin tielle lähteneet maaorjat. Vuonna 1544 hän eräistä vastalauseista huolimatta perusti Königsbergin yliopiston, johon hän vuonna 1549 nimitti ystävänsä Andreas Osianderin professoriksi.[3] Albert kustansi myös Erasmus Reinholdin laatimien tähtitieteellisten Preussilaisten taulukkojen (Prutenicae tabulae)[5] sekä Caspar Hennebbergerin laatimien ensimmäisten Preussin karttojen painattamisen.
Osianderin nimitys johti kuitenkin levottomuuksiin, jotka varjostivat Albrektin hallitsijakauden viimeisiä vuosia. Kun Osiander oli Lutherin kanssa eri mieltä vanhurskauttamisesta uskon kautta, hän joutui jyrkkään kiistaan Philip Melanchthonin kanssa, jolla oli kannattajia Königsbergissä, ja nämä teologiset kiistat saivat kaupungissa pian aikaan kansannousun. Herttua tuki jatkuvasti Osianderia, ja kiista laajeni muihinkin aiheisiin. Kun ei ollut enempää kirkon maita, jotka olisi voitu luovuttaa aatelisille tuen saamiseksi heitä, ja kun verot olivat raskaat, Albrekt tuli alamaistensa keskuudessa epäsuosituksi.[3]
Osianderin kuoleman vuonna 1552 jälkeen Albrekt suosi Johann Funck -nimistä saarnaaja, jolla yhdessä Paul Skalic -nimisen seikkailijan kanssa oli suuri vaikutusvalta ja joka pystyi rikastumaan muiden kustannuksella. Uskonnolliset ja poliittiset kiistat yltyivät osittain sekin vuoksi, että Albrektin odotettiin pian kuolevan, ja siinä tapauksessa olisi ollut nimitettävä sijaishallitsija, koska hänen ainoa poikansa Albrekt Fredrik oli vielä alaikäinen. Herttuan oli pakko myöntyä tuomitsemaan Osianderin opit, ja kaiken huipuksi valtiosäädyt ottivat vuonna 1566 yhteyttä Albrektin serkkuun, Puolan kuningas Sigismund II:een, joka lähetti valtuuskunnan Königsbergiin. Skalic selvisi hengissä pakenemalla, mutta Funck teloitettiin. Kysymys sijaishallitsijasta saatiin ratkaistuksi, ja samalla omaksuttiin eräs luterilaisuuden muoto, johon kaikki opettajat ja saarnaajat velvoitettiin sitoutumaan.[3]
.png)
Käytännössä valtansa menettäneenä herttua eli vielä kaksi vuotta. Hän kuoli Tapiaussa (nyk. Gvardeisk) 20. maaliskuuta 1568[3] ruttoon, hänen toinen puolisonsa Anna Maria kuoli 16 tuntia myöhemmin. Cornelis Floris de Vriendt suunnitteli hänen hautamuistomerkkinsä Königsbergin tuomiokirkkoon.[6]
Albrekt kirjoitti runsaasti kirjeitä ja kävi kirjeenvaihtoa monien aikansa johtavien henkilöiden kanssa.[3] Hän tuki kulttuuria ja taiteita.[7] Hänen poikansa Albrekt Fredrik seurasi häntä Preussin herttuana.
Jälkimaine ja huomionosoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka Albrekt on saanut Saksan historiassa osakseen melko niukasti huomiota, hänellä oli kuitenkin suuri vaikutus, sillä hän hajotti Saksalaisen ritarikuntavaltion ja perusti Preussin herttuakunnan, josta myöhemmin tuli Saksan vaikutusvaltaisin valtio, jonka johdolla Saksa lopulta yhdistettiin. Sen vuoksi Albrektia on usein sanottu Preussin valtion isäksi, ja hänen on katsottu panneen alulle kehityksen, joka lopulta johti Saksan yhdistymiseen. Hän oli lahjakas poliittinen johtaja, ja aluksi hän paransi Saksalaisen ritarikunnan rappiotilastaan, kunnes hän luopui siitä ja muutti ritarikunnan maat omaksi herttuakunnakseen valmistelemalla tietä Hohenzollernien suvun myöhemmälle nousulle.
Albrekt oli ensimmäinen saksalainen aatelinen, joka kannatti Lutherin oppeja. Vuonna 1544 hän perusti Königsbergin yliopiston[7], Albertinan, kilpailijaksi roomalaiskatoliselle Krakovan akatemialle. Se oli toinen luterilainen yliopisto saksankielisissä valtioissa. Ensimmäinen oli Marburgin yliopisto.
Königsbergin linnan eteläisessä siivessä on Albrektin renessanssityylinen reliefikuva, jonka teki Andreas Hess vuonna 1551 Christop Römerin laatimien luonnosten pohjalta.[8] Toinen, tuntemattoman taiteilijan tekemä Albrektin reliefikuva on Albertinan alkuperäisen päärakennuksen seinällä. Se esittää herttuaa miekka kädessään, ja tästä suositusta "Albertuksesta" tuli myöhemmin yliopiston symboli. Alkuperäiskappale siirrettiin myöhemmin sisätiloihin Königsbergin yleiseen kirjastoon suojaan sään vaikutuksilta, ja ulkoseinälle kiinnitettiin kuvanveistäjä Paul Kimritzin veistämä jäljennös.[8] Toinen versio "Albertuksesta" sijoitettiin Königsbergin valtiollisen ja kuninkaallisen kirjaston sisäänkäyntiin.[8]
Vuonna 1880 Königsbergin hallintopiirin virastotalon Regierunsgebäuden eteen pystytettiin Friedrich Reuschin veistämä hiekkakivinen Albrektin patsas. Vuonna 1891 Reusch esitteli kuuluisan Albrektin patsaan Königsbergin linnassa varustettuna tekstillä: "Albrekt Brandenburgilainen, viimeinen suurmestari, ensimmäinen Preussin herttua."[9] Myös Albert Wolff teki Albrektin ratsastajapatsaan, joka pystytettiin Albertinan uudelle kampukselle. Albrektin patsas on myös Königsbergin eli nykyisen Kaliningradin Kuninkaallisessa portissa.
Königsbergin pohjoisessa kaupunginosassa Maraunenhofissa oli useita Albrektin mukaan nimettyjä paikkoja. Kaupunginosan pääkatu sai vuonna 1906 nimen Herzog-Albrecht-Allee, ja siellä sijaitseva tori sai vuonna 1934 nimen Herzog-Albrecht-Platz. Sen vierellä sijaitsi kirkko Herzog-Albrecht-Gedächtniskirche.[10]
Avioliitot ja lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_by_shakko_02.jpg)
Albrekt solmi ensimmäisen avioliittonsa Tanskan prinsessa Dorothean (1504–1547) kanssa ensin välittäjän avulla 12. helmikuuta 1526 ilman sulhasta ja kesäkuussa puoliso saapui suuren seurueensa kanssa Königsbergiin, jossa järjestettiin 1. heinäkuuta toiset häät. Hän oli kuningas Fredrik I:n ja Anna Brandenburgilaisen tytär.[11]
Dorothealla ja Albrektillä oli onnellinen avioliitto ja heillä oli erittäin hyvä suhde toisiinsa, mikä vaikutti Tanskan ja Preussin väliseen aktiiviseen yhteydenpitoon, joka jatkui hänen veljensä Kristian III:n hallituskaudella ja hänen omaan kuolemaansa saakka. Dorothea ja hänen puolisonsa olivat kirjeenvaihdossa Tanskan kuninkaan kanssa ja toimivat tämän poliittisina neuvonantajina. Dorothea ja Albert olivat läsnä Kristian III:n kruunajaisissa Kööpenhaminassa vuonna 1537.[11]
Heille syntyi kuusi lasta:
- Anna Sofia (11. kesäkuuta 1527 – 6. helmikuuta 1591), Mecklenburg-Güstrovin herttua Johann Albrekt I:n puoliso
- Katharina (24. helmikuuta 1528), kuoli vastasyntyneenä
- Frederick Albert (5. joulukuuta 1529 – 1. tammikuuta 1530), kuoli alle kuukauden ikäisenä
- Lucia Dorothea (8. huhtikuuta 1531 – 1. helmikuuta 1532), kuoli alle vuoden ikäisenä
- Lucia (3. helmikuuta 1537 – toukokuu 1539), kuoli 2-vuotiaana
- Albert (maaliskuu 1539), kuoli alle kuukauden ikäisenä
Koska hänellä ei ollut yhtään elossa olevaa miespuolista perillistä, Albrekt solmi 60-vuotiaana 16. helmikuuta 1550 toisen avioliiton 18-vuotiaan herttuatar Anna Maria von Braunschweig-Calenberg-Göttingenin (1532–1568) kanssa. Anna Maria oli Braunschweig-Calenbergin herttua Erik I:n (1470–1540) ja tämän toisen puolison prinsessa Elisabeth von Brandenburgin (1510–1558) tytär.
Heille syntyi kaksi lasta:
- Elisabeth (20. toukokuuta 1551 – 19. helmikuuta 1596)
- Albrekt Fredrik (29. huhtikuuta 1553 – 18. elokuuta 1618), Preussin herttua.
Esivanhemmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Fredrik V, Nürnbergin linnakreivi (1333–1398) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Fredrik I, Brandenburgin vaaliruhtinas (1371–1440) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Elisabet Meissenäinen (1329–1375) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Albrekt III, Brandenburgin vaaliruhtinas (1414–1486) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Fredrik, Baijerin herttua (1339–1393) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Elisabet Baijerilainen, Baijerin vaaliruhtinatar (1383–1442) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Maddalena Visconti (1366–1404) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Fredrik I, Brandenburg–Ansbachin markkreivi (1460–1536) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Fredrik I, Saksin vaaliruhtinas (1370–1428) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Fredrik II, Saksin vaaliruhtinas (1412–1464) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Katharina von Braunschweig-Lüneburg (1395–1442) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Anna Saksilainen (1437–1512) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Ernest, Itävallan herttua (1377–1424) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Margareta Itävaltalainen (1416–1486) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Cimburgis vom Masowien (1394–1397) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Albrekt Brandenburgilainen (1490–1568) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Algirdas, Liettuan suuriruhtinas (1296–1377) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Jagello, Puolan kuningas ja Liettuan suururuhtinas (1362–1434) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Uljana Tverilinen (1325–1392) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Kasimir IV Jagiellon, Puolan kuningas ja Liettuan suuriruhtinas (1427–1492) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Anders Halschanylainen (1365–1410) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Sofia Halschanylainen (1405–1461) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Alexandra Drucka (1380–1426) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Zofia Jagiellonka (1464–1512) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Albert IV, Itävallan herttua (1377–1404) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Albrekt II, Saksan, Unkarin ja Böömin kuningas (1397–1439) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Johanna Sofia Baijerilainen (1373–1410) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Elisabet Itävaltalainen (1435–1505) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Sigismund Luxemburgilainen, Unkarin ja Böömin kuningas, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari (1368–1437) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Elisabet Luxemburgilainen (1409–1442) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Barbara Celjeläinen (1390–1451) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Robert Albinus: Lexikon der Stadt Königsberg Pr. und Umgebung, s. 371. Verlag Gerhard Rautenberg, 1985. ISBN 3-7921-0320-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Risto Kari: ”Saksalainen ritarikunta”, Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot, 5. osa (Rooma–Tylos), s. 149. (Tästä ja seuraavasta lähteestä ilmenee muun muassa, että hänen nimestään käytetään suomenkielisessä kirjallisuudessa varsin vakiintuneesti muotoa Albrekt Brandenburgilainen) Tammi, 2002. ISBN 951-31-1097-4
- ↑ Klaus Brendl ym.: ”Euroopan ristiretket ja Saksalainen ritarikunta”, Maailmanhistoria: Kuvitettu matka läpi historian, s. 222. Parragon (suomenkielinen laitos: Big Sur Oy), 2007. ISBN 978-1-4054-8283-7
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Hugh Chisholm (toim.): ”Albert (grand master)”, Encyclopædia Britannica, 11th Edition, (11. painos), 1. osa (A–Androphagi), s. 497. Encyclopædia Britannica Inc., 1911. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Gal. 3:11
- ↑ Tapio Markkanen: Agricolan ajan luonnontieteellinen maailmankuva, Tieteessä tapahtuu 5/2007 s. 14 (lähde julkaisun nimelle)
- ↑ Herbert Meinhard Mühlpfordt: Welche Mitbürger hat Königsberg öffentlich geehrt? s. 73. Würzburg: Holzner Verlag, 1963. (saksaksi)
- ↑ a b ”Albrekt, Preussin herttua”, Tietosanakirja, 1. osa (A–Confort), s. 217–218. Tietosanakirja Oy, 1909. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c Herbert Meinhard Mühlpfordt: Welche Mitbürger hat Königsberg öffentlich geehrt? s. 90. Würzburg: Holzner Verlag, 1963. (saksaksi)
- ↑ Herbert Meinhard Mühlpfordt: Welche Mitbürger hat Königsberg öffentlich geehrt? s. 92. Würzburg: Holzner Verlag, 1963. (saksaksi)
- ↑ Herbert Meinhard Mühlpfordt: Welche Mitbürger hat Königsberg öffentlich geehrt? s. 133. Würzburg: Holzner Verlag, 1963. (saksaksi)
- ↑ a b Carl Frederik Bricka: 307 (Dansk biografisk Lexikon / IV. Bind. Clemens - Eynden) runeberg.org. Viitattu 11.8.2024. (tanska)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Albrekt Brandenburgilainen Wikimedia Commonsissa
