Alan Moore
Alan Moore (s. 18. marraskuuta 1953 Northampton, Englanti) on brittiläinen sarjakuvakäsikirjoittaja, jonka tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat Vartijat, V niin kuin verikosto, Helvetistä ja Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Hän on myös kirjoittanut monien tunnettujen sarjakuvahahmojen seikkailuja, kuten Teräsmiehen ja Rämeen olennon, ja keksi Hellblazer-sarjakuvan päähenkilön, John Constantinen. Moore on monissa sarjakuvaharrastajien äänestyksissä nostettu parhaaksi elossa olevaksi sarjakuvakäsikirjoittajaksi[1].
Mooren ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Moore oli ensimmäisiä, jotka toivat valtavirran sarjakuvaan kaunokirjallista ja kypsää sisältöä. Hänen varhaisia sarjakuvatöitään ovat Marvel-yhtiön hahmoon perustuva Kapteeni Britannia, ja Miracleman (Nykyään nimellä Marvelman). Molemmissa tapauksissa Moore uudisti rankasti vanhoja ja unohdettuja supersankareita menestyksekkäästi.
Len Wein palkkasi Mooren kirjoittamaan 1980-luvun alussa Rämeen olento -sarjakuvaa luettuaan tämän töitä britannialaisista lehdistä. Ennen tätä Moore oli jo lähettänyt muutamia ehdotuksia kustantamolle ja yrittänyt päästä tekemään sarjakuvia DC:lle. Rämeen olennosta tuli hänen läpimurtonsa, jonka jälkeen hän jatkoi kirjoittamalla DC:lle useita yksittäisiä muiden supersankarien seikkailuja, kuten Teräsmies -tarinat Miehelle, jolla on kaikkea ja Mitä tapahtui huomispäivän miehelle, joista jälkimmäinen oli tarkoitettu viimeiseksi Teräsmies-tarinaksi ennen sarjan uudelleenaloittamista.
Vartijat-sarjakuvaromaanissa Moore alun perin suunnitteli käyttävänsä Charlton-yhtiön sarjakuvahahmoja, joiden oikeudet DC Comics oli ostanut. Hän ei kuitenkaan saanut lupaa vaan joutui keksimään omat hahmonsa vanhojen pohjalle. Vartijoista tuli suurmenestys, jonka jälkeen hän käsikirjoitti DC:lle vielä yksittäisen Batman-tarinan Batman: Tappava pila, ennen kuin päätti jättää DC Comicsin ja lopetti kokonaan työskentelyn suurille kustantamoille.[2]
Mooren maailmankuva
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Moore on kasvissyöjä[3] ja poliittiselta suuntaukseltaan anarkisti.[4]
Elokuvasovitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monista Mooren teoksista on myös tehty elokuvaversiot, mutta hän on yleensä vetänyt nimensä pois niistä ja kieltäytynyt ottamasta vastaan rahaa tulevistakin elokuvaversioista.
Suomennettu tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kapteeni Britannia. ((Captain Britain, 1982–1984.) Kuvitus: Alan Davis) Egmont, 2009. ISBN 978-952-233-067-3
- V niin kuin verikosto. ((V for Vendetta, 1982–1985.) Kuvitus: David Lloyd) Egmont, 2005. ISBN 952-469-362-3
- Rämeen olento. ((Saga of the Swamp Thing, 1983–1984.) Kuvitus: Stephen Bissette, John Totleben, Dan Day, Rick Veitch) Egmont, 2010. ISBN 978-952-233-306-3
- Rämeen olento: Toinen kirja. ((Saga of the Swamp Thing: Book Two, tarinat 1982–1986.) Tarina: Alan Moore, Len Wein. Kuvitus: Stephen Bissette, John Totleben ym) Egmont, 2010. ISBN 978-952-233-288-2
- Rämeen olento: Kolmas kirja
- Halo Jones 1. ((The Ballad of Halo Jones 2 Book 1, 1984.) Kuvitus: Ian Gibson) Jalava, 1991. ISBN 951-8954-80-1
- Halo Jones 2. (The Ballad of Halo Jones 2, 1985) Jalava, 1993. ISBN 951-887-003-9
- Halo Jones 3. (The Ballad of Halo Jones 2 3, 1986) Jalava, 1993. ISBN 951-887-020-9
- Batman: Tappava pila. ((Batman: The Killing Joke, 1988.) Kuvitus: Brian Bolland) Semic, 1989. (uudelleenjulkaisu kokoelmassa DC-sankarit)
- DC-sankarit. (DC Universe: The Stories of Alan Moore, 2006, tarinat 1985–1988) Egmont, 2007. ISBN 978-952-469-671-5
- Vartijat. ((Watchmen, 1986–87.) Kuvitus: Dave Gibbons) Egmont, 2006. ISBN 952-469-573-1
- Hiljainen kuolema. ((A Small Killing, 1991.) Kuvittanut Oscar Zarate) Like, 1992. ISBN 951-578-101-9
- Helvetistä. Osa 1. ((From hell, 1991–1996.) Kuvittanut Eddie Campbell) Like, 1994. ISBN 951-578-182-5
- Helvetistä. Osa 2. Like, 1994. ISBN 951-578-211-2
- Helvetistä. Osa 3. Like, 1995. ISBN 951-578-259-7
- Helvetistä. Osa 4. Like, 1997. ISBN 951-578-464-6
- Helvetistä. Osa 5. Like, 1997. ISBN 951-578-487-5
- Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. ((The League of Extraordinary Gentlemen, 1999–2000.) Kuvittanut Kevin O’Neill) Egmont, 2003. ISBN 952-469-091-8
- Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga 2. (The League of Extraordinary Gentlemen vol. 2, 2002–2003) Egmont, 2004. ISBN 952-469-192-2
- Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga 3, 1910. (The League of Extraordinary Gentlemen, vol 3. Part 1, 2009) Egmont, 2010. ISBN 978-952-233-127-4
- Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga 3, 1969
- Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga 3, 2009
- Nemo: Jääsydän
- Ihmeellinen Miracleman. Like, 2016. ISBN 978-952-01-1465-7
Valikoituja suomentamattomia teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Promethea
- Tom Strong. Kertoo tiedesankarista, joka seikkailee Millennium Cityssä ja rinnakkaisissa ulottuvuuksissa. Vastassaan hänellä on usein tiederoistoja.
- Tom Strong's Terrific Tales
- Terra Obscura. Kertoo tapahtumista Tom Strongin löytämässä maapallon rinnakkaismaailmassa ja sen omien tiedesankareiden seikkailuista.
- Top 10. Kertoo poliisipiirin toiminnasta tiedesankareiden ja tiederoistojen täyttämässä Neopoliksessa vähän Hill Street Bluesin tyyliin.
- Top 10: The Forty-Niners. Top 10 -sarjan esiosa, joka kertoo Neopoliksen poliisivoimista kaupungin perustamisvuonna 1949.
- Smax. Top 10:n hahmot Toybox ja Smax seikkailevat jälkimmäisen fantasiasävytteisessä kotiulottuvuudessa.
- Tomorrow Stories
- Lost Girls
- Neonomicon
- Voice of the Fire
- Nemo: The Roses of Berlin
- The League of Extraordinary Gentlemen: Black Dossier
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Gary Groth: Conversations: Alan Moore 30.6.2005. The Idler. Arkistoitu 28.9.2007. Viitattu 29.9.2007. (englanniksi)
- ↑ Itzkoff, Dave. "The Vendetta Behind 'V for Vendetta'". The New York Times. 12.3.2006. Viitattu 16.9.2009.
- ↑ http://www.veganwolf.com/famous_vegetarians.htm
- ↑ https://web.archive.org/web/20070305213808/http://www.comicon.com/thebeat/2006/03/a_for_alan_pt_1_the_alan_moore.html