Aksiskauris
| Aksiskauris | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Hirvieläimet Cervidae |
| Alaheimo: | Jalokauriit Cervinae |
| Suku: | Aksiskauriit Axis |
| Laji: | axis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Axis axis |
|
| Synonyymit | |
|
|
 Aksiskauriin levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Aksiskauris eli aksishirvi (Axis axis)[2] on Etelä-Aasiassa elävä täplikäs jalokaurislaji. Se on Intian metsien yleisin hirvieläimiin kuuluva laji. Sitä on siirretty puisto- ja riistaeläimeksi muillekin mantereille.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aksiskauriin karvapeite on väriltään punertavan kellanruskea valkoisin täplin ja sen vatsa ja koivet ovat valkoiset. Sen sarvet, jotka uusiutuvat vuosittain, ovat tavallisesti kolmihaaraiset, taipuvat lyyran muotoisiksi ja saattavat kasvaa 75 cm:n mittaisiksi. Aksiskauriin säkäkorkeus on noin 90 cm ja se painaa noin 85 kg.
Euroopassa aksiskauris saatetaan toisinaan sekoittaa japaninkaurrseen (Cervus nippon), joka on varsin saman näköinen ja myös siirtoistutusten seurauksena alueelle levinnyt laji.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aksiskauris elää luontaisesti Sri Lankan, Nepalin, Bangladeshin, Bhutanin ja Intian aukeissa metsissä.[1] Sitä on istutettu monille luontaisen elinalueensa ulkopuolella sijaitseville alueille: Aasiassa Andamaaneille, Armeniaan, Pakistaniin ja Papua-Uuteen-Guineaan, Amerikassa Argentiinaan, Uruguayhin, Brasiliaan, Yhdysvaltojen Floridaan[4] ja Texasiin, Euroopassa Kroatiaan, Moldovaan ja Ukrainaan sekä muualla maailmassa Havaijille ja Australiaan.[1] Eurooppaan laji tuotiin jo 1700-luvun alkupuolella, ja nykyisin sitä tavataan edellä lueteltujen maiden lisäksi puolivillinä puistoeläimenä muun muassa Saksassa, Britanniassa, Itävallassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Balkanin alueella.[3]
Aksiskaurista pidetään elinvoimaisena lajina, eikä se ole uhanalainen.[1]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lajilla on jatkuva lisääntymiskausi trooppisen ilmaston vuoksi, joten vasoja syntyy läpi vuoden. Tämän vuoksi urosten sarvet eivät uusiudu samanaikaisesti, ja joitakin hedelmällisiä lehmiä on liikkeellä vuoden kaikkina aikoina. Urokset, joilla on päässään kovat sarvet, käyttäytyvät hallitsevasti nukkaiset sarvet omaavia ja sarvettomia kohtaan riippumatta yksilöiden koosta tai muista seikoista.
Aksiskauriit esiintyvät tavallisesti 10–15 yksilön laumoissa, jotka koostuvat muutamasta uroksesta ja useista naaraista ja vasoista. Ne eivät useinkaan häiriinny ihmisten ja kulkuneuvojen lähestymisestä varsinkaan sellaisilla alueilla, joilla ne ovat tottuneet ihmisten läheisyyteen. Niitä ei esiinny metsissä, joissa maanpinnan korkeuserot ovat suuria, ja siellä niiden tilalla esiintyy muita lajeja, kuten sambarhirviä.
Aksiskauriit syövät pääasiassa ruohoa ja muuta kasvillisuutta, mutta ne syövät myös pudottamansa ravinteikkaat sarvet.[5] Apinat auttavat aksiskauriita tiputtamalla lehtiä puista ja varoittamalla vaaroista, kuten pahimmasta vihollisesta tiikeristä.
Elinikä on noin 20-30 vuotta.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Duckworth, J.W., Kumar, N.S., Anwarul Islam, Md., Hem Sagar Baral & Timmins, R.J.: Axis axis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 25.7.2014. (englanniksi)
- ↑ Aksiskauris (aksishirvi) – Axis axis Laji.fi Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 10.4.2024.
- ↑ a b Laukkanen, A.-M.; Virtanen, M.: Koko perheen eläinkirja, s. 108. (Toinen painos) Vantaa: Kirjalito, 1997. ISBN 951-28-1927-9
- ↑ Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Axis axis Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 3.4.2011. (englanniksi)
- ↑ AskDefine | Define chital (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) Viitattu 5.7. 2011.