Akmyrat Rejepow

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Akmyrat Rejepow oli turkmenistanilainen kenraali ja edesmenneen presidentti Saparmurat Nijazovin henkivartiokaartin komentaja. Hän hallitsi koko armeijaa, joka vartioi Türkmenbaşyn lisäksi hallituksen rakennuksia ja muita tärkeitä kohteita. Armeija hoiti myös esimerkiksi erotettujen liikennepoliisien tehtäviä ja osaa sairaanhoidosta Nijazovin erotettua terveydenhuoltohenkilöstön pääkaupungin ulkopuolella.

Kenraali Rejepow asetti myös luotettuja miehiään puolustusministeriön ja sisäministeriön johtoon. Maan uudeksi presidentiksi valittu Gurbanguly Berdymuhamedov erotti Rejepowin 15. toukokuuta 2007 siirtääkseen hänet toisiin tehtäviin.[1]

Hänet raportoitiin heinäkuun lopulla 2007 vangitun ja tuomitun 20 vuoden vankeusrangaistukseen.[2] Rejepow oli yksi Turkmenistanin erikoisvangeista, joiden olinpaikasta kansainvälinen Prove They Alive -kampanja vaati selvitystä. Hänen kerrottiin kuolleen 10. elokuuta 2017 vankilassa veritulppaan.[3]