Saariston vapaajoukko
| Saariston vapaajoukko | |
|---|---|
 Saariston vapaajoukon veteraanimerkki |
|
| Toiminnassa | 3. maaliskuuta 1918[1] – 23. toukokuuta 1918[2] |
| Valtio | Suomi |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia | Carl August Ehrensvärd |
Saariston vapaajoukko (ruots. Skärgårdens Frikår) oli Suomen sisällissotaan vuonna 1918 osallistunut valkoisten puolella operoinut sotilasosasto. Se muodostui Turunmaan saariston vapaaehtoisista, jotka yhdistyivät Uudenkaupungin suojeluskunnan joukkoihin. Nämä yhdessä pakenivat länteen Ahvenanmaalle asti idästä saapuvia punaisia. Ahvenanmaalla heihin liittyi paikallisia valkoisia Godbyn taistelun jälkeen. Samalla heidän johtoonsa tuli Saksassa koulutettuja jääkäreitä. Sotaonnen käännyttyä vapaajoukko ajoi Turunmaalta pakenevat punaiset tiehensä. Se suoritti ruotsalaisen kreivi Carl August Ehrensvärdin komennuksessa pidätyksiä ja teloituksia antautuneessa Turussa. Tämän jälkeen se marssi voitonparaatiin Helsinkiin ja lopulta hajaantui.
Vapaajoukon muodostuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Suomi julistautui itsenäiseksi Venäjästä 6. joulukuuta 1917, tiedot talvisessa saaristossa Ahvenanmaalla ja etenkin Turunmaalla kulkivat hitaasti ja epävarmasti lähinnä kuriiripostin ja puhelimen avulla. Turunmaalaiset papit ja opettajat ryhtyivät kokoamaan vapaaehtoisjoukkoja muun muassa Nauvossa, mutta saaristolaisilla ei juuri ollut sotilasvarusteita. Nauvon Lohmin saaren kasarmirakennuksessa oli komppanian verran venäläisiä täysissä aseissa. Saaristolaiset kokoontuivat alkuvaiheessa syrjäiseen Iniöön. Sieltä saaristolaisten joukko päätti siirtyä kohti punaisten käsissä olevaa mannermaata pohjoisesta.[2]
Turusta vetäytyneistä valkoisista koostuneet Uudenkaupungin suojeluskunnan joukot johtajanaan eversti V. J. Forsell kohtasi vapaaehtoisjoukot Kustavissa. Ryhmä oli jo vetäytymässä Ahvenanmaalle, kun samaan aikaan punaiset lähestyivät muun muassa Loimaan suunnalta ja Katanpään linnakkeen venäläiset olivat alkaneet ammuskella umpimähkään peläten suomalaisten valtaavan kasarmin. Saariston vapaajoukko liittyi heihin, ja he yhdessä päätyivät länteen aina Vårdöhön saakka Turunmaan saariston ollessa punaisten sekä venäläisten käsissä.[2]
Tilanne Ahvenanmaalla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Samanaikaisesti Ahvenanmaalla oli kuitenkin käynnissä Saksan ja Ruotsin maihinnousu. Ahvenanmaalla oli kuitenkin kerätty nimilistoja ruotsalaisen suojelun puolesta ja ruotsalainen sotilasosasto lähetettiin Eckerön redille. Koska osoittautui, ettei väkivaltaisuuksia esiintynyt, Ruotsi ja Venäjä sopivat, että venäläisten vetäytyessä Ahvenanmaalle tulleet suomalaiset sotilaat riisuttiin aseista ja siirretiin Haaparannan kautta takaisin Suomeen. Sopimus tehtiin Ahvenanmaan punaisten hävittyä Godbyn taistelun. Venäjä oli aiemmin uhannut tulittaa Maarianhaminaa tykein, ja Ruotsi oli vastannut ryhtyvänsä sotatoimiin, jos Venäjän uhkaus toteutuisi. Pääosin ruotsinkielisenä Vårdöhön piiloutunut Saariston vapaajoukko ei joutunut poistumaan punaisten mukana.[2]
Vapaajoukko sai mukaansa Saksassa koulutettuja jääkäreitä, jotka olivat saapuneet saarelle sukellusveneellä ja jotka johtivat siellä Ahvenanmaan vapaajoukkoa.Jääkärivääpeli Karl Granit sai johtaakseen kolmannen komppanian ja myöhemmin reservin kapteeni Karl Sundberg sai johtaakseen saman komppanian kiväärijoukkueen. Kolmas Ahvenanmaalla vapaajoukkoon liittynyt jääkäri oli Feldmeister Fredrik Wikström, joka ryhtyi johtamaan toista komppaniaa.[3][4]
Vapaajoukon paluu mantereelle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tilanne muuttui kevättalvella, kun Saksa puuttui asioiden kulkuun muun muassa Mannerheimin neuvottelujen seurauksena. Mecklenburgilainen jääkäripataljoona 14 (saks. Mecklenburgisches Jäger-Bataillon Nr. 14) miehitti Ahvenanmaan ja otti Saariston vapaajoukon koulutukseensa ja vahvuuteensa Vårdössä. Maaliskuun 18. päivänä 1918 pataljoona lähti kohti Manner-Suomea. Korppooseen asti valtaus kävi helposti, mutta Nauvossa punaiset tekivät aluksi vastarintaa. Joukko siirtyi Paraisten kautta Turkuun. Tässä vaiheessa valkoiset suomalaiset jääkärit ja suojeluskuntalaiset olivat jo vallanneet Tampereen, ja saksalaisten pääjoukko oli noussut maihin Hangossa.[2] Vapaajoukko vangitsi Turkuun jääneitä punaisia ja sellaisiksi epäiltyjä. Heidät vangittiin Tarkk'ampujain kasarmille; vankeja on voinut olla jopa 3 300. Vankien muistoksi paljastettiin muistomerkki vuonna 1994, jolloin Työväen sivistysliitto juhli 75-vuotispäiväänsä. Muistomerkin suunnitteli Turun piirustuskoulun rehtori Ismo Kajander.[5]
Huhtikuun lopulla vapaajoukon päälliköksi tuli ruotsalainen kreivi Carl August Ehrensvärd, jonka tilille on laitettu muun muassa Lounais-Suomen teloitusaalto.[6] Saariston noin 250 miehen vapaajoukko sai Turussa täydennystä, marssi 21. huhtikuuta Loimaalle 800 miehen vahvuisena ja Ernst Linderin komennossa Forssaan, jossa pakenevat punaiset tekivät jonkin verran vastarintaa. Riihimäellä osasto kohtasi saksalaisten pääjoukon. Punaisten antauduttua vapaajoukko osallistui Mannerheimin johtamaan katselmukseen Helsingissä ja hajaantui 23. toukokuuta 1918.[2][7]
Vapaajoukon muisto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapaajoukon kunniaksi pystytettiin 14. elokuuta 1938 muistomerkki Pensarin saarelle, jossa 1920- ja 30-luvuilla oli suojeluskuntien ja lottaliikkeen leiritoimintaa.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen vapaussota vuonna 1918 osa III s. 361
- ↑ a b c d e f Metsävuori, Eka: ”Saariston vapaajoukko”, Saaristomerta, salaliittoja, kähmintää ja seikkailuja. Turku: TS-Yhtymä Oy, 2005. ISBN 951-9129-61-8
- ↑ Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. (Sotatieteen laitoksen julkaisuja 14) Helsinki: Jääkäriliitto ry, 1975. ISBN 951-99046-8-9
- ↑ Suomen jääkärien elämäkerrasto. (Puolustusministeriön sotahistoriallisen toimiston julkaisuja; 4) Porvoo: WSOY, 1938.
- ↑ Turun punavankileirin muistomerkki tkm.fi. Tampere: Työväenmuseo Werstas. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 29.12.2013.
- ↑ Kai Hirvasnoro: Vuoden 1918 murhat eivät vanhene Verkkolehti. Kansan Uutiset. Viitattu 21.1.2014.
- ↑ Hannula, J. O.: Suomen vapaussodan historia, s. 268, 287, 289. WSOY, 1956.
- ↑ Nauvon Pensarissa paljastettiin saariston vapaajoukon muistopatsas suurin juhlallisuuksin. Helsingin Sanomat, 15.8.1938, s. 1. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 6.7.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nauvon taistelussa kaatuneiden saksalaisten muistomerkki (saksaksi)
- Saariston vapaajoukon juhlat Nauvon Pensarissa, Hakkapeliitta, 23.08.1938, nro 34, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot