Ahti Myrsky
| Ahti Myrsky | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. heinäkuuta 1909 Kouvola |
| Kuollut | 16. toukokuuta 1942 Karagandan alue, Neuvostoliitto |
| Poliitikko | |
| Puolue | SDP |
| Asema | Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen |
Ahti Kalervo Myrsky (15. heinäkuuta 1909 Kouvola – 16. toukokuuta 1942 Karagandan alue, Neuvostoliitto[1]) oli suomalainen diplomi-insinööri ja vasemmistososialidemokraatti. Hän kuului Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) sisäiseen oppositioon, joka talvisodan jälkeen arvosteli puolueen ulkopoliittisia linjauksia ja sodanaikaista ulkoministeri Väinö Tanneria. Myrsky oli itse talvisodan veteraani ja kuului vasemmistolaisten rintamamiesten etujärjestön Työläisrintamamiesten perustajiin. Hän kuului myös Akateemisen sosialistiseuran aktiiveihin ja oli mukana kulttuuriryhmä Tulenkantajien toiminnassa. Jatkosodan alkaessa Myrsky vangittiin ja hänet siirrettiin rintamalle rangaistuspataljoonaan. Hän loikkasi Neuvostoliittoon, jossa hänet vietiin sotavankileirille. Myrsky kuoli leirillä.
Poliittinen toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Myrsky työskenteli ennen sotavuosia Helsingin kaupungin rakennustoimistossa ja kuului Helsingin kaupunginvaltuustoon SDP:n edustajana.[1] Vuonna 1936 hänet valittiin Helsingin Työväenyhdistyksen alaisen Toveriseuran johtokuntaan.[2] Myrsky vieraili puhujana muun muassa Hugo Lehtisen johtaman Tampereen Sosialidemokraattisen Klubin tilaisuuksissa yhdessä tunnettujen vasemmistososiaalidemokraattien Mauri Ryömän, Cay Sundströmin ja Reinhold Sventon kanssa.[3] Toukokuussa 1937 Myrsky sai usean muun vasemmistososiaalidemokraatin tavoin SDP:n puoluetoimikunnalta vakavan varoituksen kommunistien kanssa suunnittelemastaan yhteistyöstä. Samaan aikaan puolueesta erotettiin Akateeminen Sosialistiseura sekä Ryömä, Raoul Palmgrén ja Erkki Vala.[4]
Myrsky kuului SDP:n sisäinen oppositioon, jonka johtajat tunnettiin kuutosina. Ryhmä arvosteli talvisodan jälkeen SDP:n ulkopoliittisia linjauksia ja piti sodan aikaisen ulkoministerin Väinö Tannerin toimia rauhan edistämiseksi riittämättöminä. Myrsky oli itse talvisodan veteraani, joka välirauhan aikana oli perustamassa vasemmistolaisten rintamamiesten etujärjestöä Työläisrintamamiehiä yhdessä muun muassa kirjailija Arvo Turtaisen ja runoilija Pentti Lahden kanssa.[5]
Vuonna 1940 Toveriseura erotettiin sekä SDP:stä että Helsingin Työväenyhdistyksestä, kun enemmistö sen johtokunnasta kuului puolueen vasemmistosiipeen.[2] Tämän jälkeen Myrsky jatkoi valtuustossa niin sanotun Toveri-ryhmän edustajana.[1] Toukokuussa 1940 Myrsky oli kutsuttuna mukana Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran perustavassa kokouksessa, mutta ei kuitenkaan Raoul Palmgrénin kanssa lähtenyt sen toimintaan mukaan, koska molemmat katsoivat oppositioliikkeen vaativan taakseen huomattavasti laajemman jäsenpohjan.[6]
Jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jatkosodan lähestyessä kesällä 1941 Myrsky otettiin turvasäilöön lukuisten muiden poliittisesti epäluotettavina pidettyjen vasemmistolaisten toisinajattelijoiden kanssa. Myrsky komennettiin majuri Nikke Pärmin johtamaan Erillinen Pataljoona 21 -rangaistuspataljoonaan, josta hän yhdessä noin 50 muun vasemmistolaisen ja kommunistin kanssa loikkasi syyskuussa 1941 Neuvostoliiton puolelle Onkamusjärvelle Aunuksen Karjalan. Hän joutui myöhemmin sotavankileirille n:o 99 Spasskin kylään Kazakstaniin. Myrsky osallistui leirillä ilmestyneen Suomen vapaus -lehden toimittamiseen ja oli puheenjohtajana tammikuussa 1942 Karagandassa järjestetyssä suomalaisten sotavankien ensimmäisessä konferenssissa. Myrsky oli myös yksi Sotilaan ääni -lehdessä syksyllä 1941 julkaistun kirjoituksen eli niin sanottujen ”pärmiläisten lentolehtisen” allekirjoittajista. Loikkauksensa vuoksi Myrsky erotettiin Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenyydestä. Hän kuoli Spasskin vankileirillä toukokuussa 1942 ilmeisesti johonkin vatsatautiin tai vesipöhöön. Sotilasarvoltaan Myrsky oli alikersantti.[1]
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Myrskyn puoliso oli vuodesta 1936 lähtien kirjallisuus- ja teatterikriitikko Maija Savutie.[7]
Julkaisuja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustuskysymyksestä: alustus kansalaiskokouksessa 28.4.1938, Akateeminen sosialistiseura r.y, Helsinki 1938 (12-sivuinen vihkonen).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Nikkilä, Reijo: Sotavankeudessa kuolleet suomalaiset -matrikkeli Suomalaiset sotavankileirien saaristossa. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 21.8.2015.
- ↑ a b Lyhyt katsaus Toveriseuran toimintaan Kansan Arkisto. Arkistoitu 20.11.2015. Viitattu 21.8.2015.
- ↑ Selin, Sakari: Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko – Nuoret sodassa Hitleriä vastaan, s. 45–46. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Helsinki, 2011. ISBN 978-952-99991-6-3.
- ↑ Suomi, Juhani: Talvisodan tausta – Neuvostoliitto Suomen ulkopolitiikassa 1936-1938, s. 69. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2014. ISBN 978-951-31809-9-7.
- ↑ Rentola, Kimmo: Kenen joukoissa seisot? – Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 253–255, 266–273. WSOY, 1994. ISBN 978-951-01920-1-6.
- ↑ Vuorikoski, Matti: Juoksuhaudoista uussuomettumiseen: Suomi-Venäjä-Seura 70 vuotta Pirkanmaalla, s. 17–18. Books on Demand, 2015. ISBN 978-952-31888-5-3.
- ↑ Kuka kukin on (Aikalaiskirja): Who's who in Finland 1978 Otava. Viitattu 21.8.2015. (Projekt Runeberg)