Agda Blom

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Adga Blom
Henkilötiedot
Syntynyt19. heinäkuuta 1864
Uusikaupunki
Kuollut29. elokuuta 1929
Helsinki
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti Opettaja
Muut tiedot
Merkittävät teoksetVeistoskoulun perustaja

Agda Eugenia Blom (19. heinäkuuta 1864 Uusikaupunki29. elokuuta 1929 Helsinki[1]) oli suomalainen veistonopettaja. Blom työskenteli ensin käsityönopettajana Uudessakaupungissa. Vuonna 1889 hän siirtyi apuopettajaksi Vera Hjeltin Pedagogiska Slöjdanstalteniin ja 1892 perusti kaupunkiin oman veistokoulun.

Blom toimi Uudenkaupungin kansakouluissa käsityönopettajana vuoteen 1889. Tällöin hän sai eron virastaan siirtyäkseen apuopettajaksi Vera Hjeltin vuonna 1885 perustamaan Pedagogiska Slöjdanstalteniin, josta hän myös valmistui veistonopettajaksi.[2]

Vuonna 1892 hän perusti Helsinkiin oman Agda Blomin veistokoulunsa.[3] Ensin Bulevardi 28:ssa ja myöhemmin Erottajankatu 19:ssä toimineessa veistokoulussa oppilaina oli aikuisia sekä lapsia, kymmenen ensimmäisen toimintavuoden mittaan yhteensä 2 156 oppilasta[4]. Koulusta tuli tunnettu siitä, että tytötkin saivat siellä opetusta eri välineiden käsittelyyn.[5] Koulu toimi 1920-luvulle saakka. Arvostetun koulun oppilaana oli muun muassa tuleva veistonopettaja ja Naisasialiitto Unionin aktiivinen jäsen Helmi Tengén.[6] Elämänsä aikana Blomin arvioitiin opettaneen 12 000 oppilasta.[7]

Agda Blom eli lapsuutensa ja nuoruutensa Blomin kauppiasperheessä Uudessakaupungissa. Hän oli kiinnostunut purjehduksesta ja sai siinä menestystä. Blom purjehti Loveley ja Wampo-nimisillä purjeveneillään. Hän pääsi Uudenkaupungin purjehdusseuran jäseneksi vuonna 1901, muutamaa vuotta ennen kuin seura alkoi ottamaan virallisesti naisia jäsenikseen.[7] Agda Blom ei koskaan perustanut perhettä, ja hän kuoli 69-vuotiaana Eiran sairaalassa vuonna 1929.[8][1]

Vuonna 2010 suljetussa Helsingin Koulumuseossa oli Agda Blomin mukaan nimetty opetus- ja työpajatila.[9]

  1. a b Agda Blom kuolinilmoitus. Hufvudstadsbladet, 31.08.1929, nro 234, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.04.2019.
  2. Agda Blomille on myönnetty virkaero, jotta hän pääsee apulaisopettajaksi Helsinkiin. Aura, 01.02.1889, nro 27, s. 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 30.04.2019.
  3. Neiti Agda Blomin veistokoulu alottaa toisen lukukautensa. Uusi Suometar, 10.01.1893, nro 7, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.04.2019.
  4. Neiti Agda Blomin veistokoulu täyttää tänä syksynä kymmenen vuotta. Helsingin Sanomat, 4.9.1902, s. 1. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  5. Timgren Siiri Ingeborg: Leikkuulauta. Koulumuseon näyttely, Agda Blom 14.4.2003–31.12.2010 Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 28.4.2019.
  6. Pohls, Maritta: Helmi Tengén – Unionin tukipylväs Suomalainen Naisliitto ry. Viitattu 28.4.2019.
  7. a b Uusikaupunki.fi: Uudenkaupungin naisia (Archive.org, 2008)
  8. Kaisa Kyläkoski: Suomen naisellista historiaa. Helsinki, Suomi: Books on Demand GmbH, 2013. ISBN 978-952-286-546-5 (suomeksi)
  9. Sauli Seppälä: Mennyt koulumaailma on kulman takana – Helsingin Koulumuseon kymmenvuotinen toiminta on tiensä päässä. Kasvatus & Aika, 2010, nro 4. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)