Abydoksen kuningasluettelo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuningasluettelon alussa oleva kuva, jossa Seti ja hänen poikansa Ramses II ovat menossa uhraamaan Ptahille, Sekerille ja Osirikselle ja samalla osoittamaan kunnioitusta edeltäjilleen. Ramseksen käsissä suitsukeastiat.

Abydoksen kuningasluettelo on Seti I:n rakennuttamassa temppelissä Abydoksessa, Egyptissä kiveen hakattu luettelo, jossa on Egyptin siihenastisten 76 faaraon nimet. Nimet on sijoitettu kolmeen riviin, joista kussakin on 38 kartussia. Kahdessa ylemmässä rivissä on aikaisempien faaraoiden nimet, kolmannella ainoastaan Seti I:n nimi ja hänen monet hallitsijanimensä.

Luetteloa on pidetty arvokkaana historiallisena lähteenä. Kuitenkin Vanhan valtakunnan aikaiset hallitsijat ovat siinä osittain väärässä järjestyksessä. Sen sijaan se on ainoa lähde, josta useiden 7. ja 8. dynastian hallitsijoiden nimet tunnetaan.

Luettelosta on myös poliittisista ja uskonnollisista syistä jätetty pois joitakin faaraoita, joiden muistoa ei haluttu kunnioittaa. Sellaisia olivat kaikki hyksohallitsijat (14. - 17. dynastiat) sekä 18. dynastian faaraoistakin naishallitsija Hatšepsut sekä vain muutamia vuosikymmeniä ennen Seti I:n aikaa hallinnut uskonnollinen uudistaja Akhenaten ja hänen seuraajansa Smenkhkare, Tutankhamon ja Ay.

Luettelon sisältö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Abydoksen kuningasluettelo

Ensimmäinen dynastia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartussit 1 - 8 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 1 - 8 (Suurenna)
1 Meni Menes
2 Teti Hor-Aha
3 Iti Djer
4 Ita Djet
5 Septi Den
6 Meribiap Anedjib
7 Semsu Semerkhet
8 Qebeh Qaa

Toinen dynastia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartussit 9 - 14 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 9 - 14 (Suurenna)
9 Bedjau Hotepsekhemwy
10 Kakau Raneb
11 Banetjer Ninetjer
12 Wadjnas Wneg
13 Sendi Senedj
14 Djadjay Khasekhemwy

Kolmas dynastia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartussit 15 - 19 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 15 - 19 (Suurenna)
15 Nebka Sanakhte
16 Netjerykhet Djoser Djoser
17 Teti Sekhemkhet
18 Sedjes Khaba
19 Neferkara Huni

Neljäs dynastia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartussit 20 - 25 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 20 - 25 (Suurenna)
20 Sneferu Sneferu
21 Khufu Khufu (Kheops)
22 Djedefre Djedefre
23 Khafra Khafre (Khefren)
24 Menkaura Menkaure (Mykerinos)
25 Shepseskaf Shepseskaf

Viides dynastia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartussit 26 - 33 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 26 - 33 (Suurenna)
26 Userkaf Userkaf
27 Sahure Sahure
28 Kakai Neferirkare Kakai
29 Neferefre Neferefre
30 Nyuserre Nyuserre Ini
31 Menkauhor Menkauhor Kaiu
32 Djedkare Djedkare Isesi
33 Unis Unas

Kuudes dynastia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartussit 34 - 39 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 34 - 39 (Suurenna)
34 Teti Teti
35 Userkare Userkare
36 Meryre Pepi I Meryre
37 Merenre Merenre Nemtyemsaf II
38 Neferkare Pepi II Neferkare
39 Merenre Saemsaf Merenre Nemtyemsaf II

Seitsemäs ja kahdeksas dynastia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartussit 40 - 47 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 40 - 47 (Suurenna)
40 Netjerikare Netjerkare
41 Menkare Menkare
42 Neferkare Neferkare II
43 Neferkare Neby Neferkare Neby
44 Djedkare Shemai Djedkare Shemai
45 Neferkare Khendu Neferkare Khendu
46 Merenhor Merenhor
47 Sneferka Neferkamin

Yhdeksäs dynastia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartussit 48 - 56 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 48 - 56 (Suurenna)
48 Nikare Nikare
49 Neferkare Tereru Neferkare Tereru
50 Neferkahor Neferkahor
51 Neferkare Pepiseneb Neferkare Pepiseneb
52 Sneferka Anu Neferkamin Anu
53 Kaukara Qakare Ibi
54 Neferkaure Neferkaure II
55 Neferkauhor Neferkauhor
56 Neferirkare Neferirkare

Kymmenes ja yhdestoista dynastia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartussit 57 - 61 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 57 - 61 (Suurenna)
57 Nebhepetre Mentuhotep II
58 Sankhkare Mentuhotep III
59 Sehetepibre Amenemhat I
60 Kheperkare Senusret I
61 Nebukaure Amenemhat II

Kahdestoista dynastia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartussit 62 - 65 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 62 - 65 (Suurenna)
62 Khakeperre Senusret II
63 Khakaure Senusret III
64 Nemaatre Amenemhat III
65 Maakherure Amenemhat IV

Kahdeksastoista dynastia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartussit 66 - 74 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 66 - 74 (Suurenna)
66 Nebpehtira Ahmose I
67 Djeserkara Amenhotep I
68 Aakheperkara Thutmose I
69 Aakheperenra Thutmose II
70 Menkheperra Thutmose III
71 Aakheperura Amenhotep II
72 Menkheperura Thutmose IV
73 Nebmaatra Amenhotep III
74 Djeserkheperura
Setepenra
Haremheb

Yhdeksästoista dynastia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartussit 75 ja 76 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 75 ja 76 (Suurenna)
75 Menpehtira Ramses I
76 Menmaatra Seti I

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]