Muhammad Abd al-Hakim Amir

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Abd al-Hakim Amir)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Muhammad Abd al-Hakim Amir
Muhammad Abd al-Hakim Amir vuonna 1955.
Muhammad Abd al-Hakim Amir vuonna 1955.
Henkilötiedot
Syntynyt11. joulukuuta 1919
Al-Minyan maakunta
Kuollut14. syyskuuta 1967
tuntematon
Ammatti upseeri

Muhammad Abd al-Hakim Amir (arab. محمد عبد الحكيم عامر‎, mæˈħæmmæd ʕæbdelħæˈkiːm ˈʕæːmeɾ; 11. joulukuuta 191914. syyskuuta 1967) oli egyptiläinen upseeri, varapresidentti, asevoimien komentaja ja puolustusministeri. Alkujaan hän oli Gamal Abdel Nasserin läheinen liittolainen ja Egyptin toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö. Nasserin ja Amirin välit rikkoutuivat kuitenkin kuuden päivän sodan aikana. Amiria syytettiin vetäytymiskäskystä, joka johti kaaokseen ja egyptiläisten joukkojen tuhoon Siinailla. Sodan jälkeen Amir pidätettiin ja hän kuoli virallisen selityksen mukaan itsemurhan tehneenä.

Amir (oik.) Nasser (kesk) ja Anwar Sadat (vas.) vuonna 1965.

Muhammad Abd al-Hakim Amir syntyi Egyptin Al-Minyan maakunnassa 11. joulukuuta 1919.[1] Hänen isänsä oli suhteellisen hyvätuloinen[2] umda eli alemman maalaisaatelin jäsen.[3]

Amir opiskeli Egyptin kuninkaallisessa sotilasakatemiassa, josta hän valmistui vuonna 1938. Opiskelujensa aikana hän oli tutustunut Gamal Abdel Nasseriin, jonka kanssa hän myös palveli ensin Egyptissä ja myöhemmin jalkaväen yksikössä Sudanissa. Kaksikosta tuli hyvät ystävykset. Palattuaan Sudanista Egyptiin Amir toimi sotilaiden koulkuttajana ja Israelin itsenäisyyssodan sytyttyä vuonna 1948 hän taisteli Nasserin tapaan egyptiläisjoukoissa Palestiinassa. Nasser ja Amir olivat myös perustamassa niin sanottuja vapaiden upseerien salaseuraa. Vapaat upseerit toteuttivat Egyptin kuningas Faruqin vallasta syösseen verettömän vallankaappauksen vuonna 1952.[1]

Nasserin liittolaisena

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amirista tuli vallankaappauksen jälkeen perustetun vallankumousneuvoston jäsen, asevoimien komentaja kesäkuussa 1953 ja puolustusministeri vuonna 1954.[2] Nasser syrjäytti presidentti Muhammad Naguibin vuonna 1954 ja nosti itsensä presidentiksi näennäisvaaleilla keväällä 1956.[3] Saman vuoden Suezin kriisin aikaan Amirin sanottiin kiistelleen Nasserin kanssa strategiasta, mutta hän säilytti silti asemansa hallinnossa.[1] Egypti muodosti valtioliiton Syyrian kanssa Yhdistyneen arabitasavallan nimellä vuonna 1958.[3] Samana vuonna kenttämarsalkaksi ylenneestä Amirista tuli tasavallan varapresidentti ja puolustusministeri.[2] Tasavalta ajautui nopeasti sisäisiin ongelmiin, kun egyptiläistä valtiomallia yritettiin soveltaa melko suoraan lopulta erilaisen kulttuurin ja poliittisen ilmapiirin Syyriassa. Nasser yritti pelastaa tilannetta lähettämällä Amirin Syyriaan, mutta tämän ei onnistunut rauhoittaa tilannetta. Lopulta tasavallan tarina päättyi vallankaappaukseen Damaskoksessa syyskuussa 1961. Amir ja maassa olleet muut egyptiläiset passitettiin lentokoneella takaisin kotimaahansa.[3]

Kuuden päivän sota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amirista tuli jälleen varapresidentti ja Egyptin asevoimien ylipäällikkö vuoden 1964 perustuslain nojalla.[2] Amir oli Egyptin toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö heti Nasserin jälkeen. Hän hallitsi esimerkiksi kaikkia asevoimien ylennyksiä ja käytti valtaansa nimittääkseen avainasemiin omia tukijoitaan pätevyydestä riippumatta. Asevoimat olivat samalla myös kasvaneet huomattavasti ja niistä tuli maan merkittävin instituutio. Tämä johti Nasserin ja Amirin välien jännittymiseen ensimmäisen pelätessä Amirin kasvavaa vaikutusvaltaa.[3] Siinä missä Amiria pidettiin hyvin taitavana poliittisena keinottelijana, hän ei hallinnut nykyaikaista sodankäyntiä.[1] Egypti oli alkanut käyttää entistä kovempaa kieltä Israelia vastaan ja keskitti sen rajoille joukkoja. Tämä johti kuuden päivän sotaan Israelin ilmavoimien iskiessä 5. kesäkuuta 1967 ensin Egyptin lentokentille tuhoten Egyptin ilmavoimat ja Israelin maavoimien edetessä nopeasti Siinaille egyptiläisjoukkojen selustaan. Egyptin sodanjohto menetti nopeasti tilannekuvan. Amir määräsi paniikinomaisena reaktiona egyptiläisjoukkojen vetäytymisen Siinailta.[3] Täysin selvää ei ole, oliko käsky pelkästään Amirin keksintö, vai vaikuttiko siihen myös Nasser. Joka tapauksessa Israelin ilmavoimat moukaroivat kaoottisesti kohti Suezin kanavaa vetäytyviä egyptiläisiä.[1]

Sodan lopputulos oli nöyryyttävä egyptiläisten tappio. Nasser ja Amir syyttivät toisiaan. Nasserilla oli Egyptin kansan tuki, kun taas toisaalta tappiosta syytetyt asevoimat tukivat Amiria. Nasserin ja Amirin kamppailun voitti lopulta Nasser.[3] Nasser kehotti aluksi Amiria lähtemään maasta, mutta kun tämä päätti jäädä Egyptiin, hänet ja 50 muuta upseeria pidätettiin syytettynä vallankaappauksen suunnittelusta. Amir kuoli pidätettynä 14. syyskuuta 1967.[1] Virallisten tietojen mukaan kuoleman syy oli itsemurha.[3] Huhujen mukaan hänet oli teloitettu, tai hänen oli annettu ymmärtää itsemurhan olevan teloituksen ohella hänen ainoa vaihtoehtonsa. Myöhemmissä tutkimuksissa kuolemaan liitettiin myrkky, joka saattaa viitata Egyptin turvallisuuspalvelun osallisuuteen Amirin kuolemaan.[1]

  1. a b c d e f g Spencer C. Tucker: The Encyclopedia of The Arab-Israel Conflict : A Political, Social, and Military History, s. 99-100. ABC-CLIO, 2008. ISBN 978-1-85109-842-2 (englanniksi)
  2. a b c d Arthur Goldschmidt: Historical dictionary of Egypt, s. 49. (3. painos) Scarecrow Press, 2003. ISBN 0-8 108-4856-2 (englanniksi)
  3. a b c d e f g h Andrei Sergejeff: ”16. Gamal Abdel Nasser (1952-1970)”, Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-573-3