Aave koneessa

Aave koneessa (engl. ghost in the machine) on brittiläisen filosofin Gilbert Rylen kehittämä nimitys, jota hän käyttää René Descartesin kartesiolaisesta dualismista. Ryle käytti ilmausta ensimmäisen kerran teoksessa The Concept of Mind vuonna 1949. Hänen tarkoituksenaan oli painottaa Descartesin järjestelmän kaltaisten dualististen järjestelmien absurdiutta, joka seuraa hänen mukaansa siitä, että niissä mielen tapahtumat tapahtuvat rinnakkain fyysisten tapahtumien kanssa, mutta näiden välistä vuorovaikutusta ei tunneta tai se perustuu pelkkään spekulaatioon.

Rylen näkökulmasta dualismissa oli kyseessä oppi mielen aaveesta ruumiillisessa koneessa.

Seuraava aineisto on paljolti peräisin Arthur Koestlerin pohdinnoista vuodelta 1967 kirjasta, jonka otsikkona on Rylen käyttämä sanonta The Ghost in the Machine ('aave koneessa'). Teoksen päähuomio kohdistuu ihmisen kulkuun kohti itsetuhoa, etenkin ydinaseiden kilpavarustelun vuoksi. Koestler suhtautuu erityisen kriittisesti B. F. Skinnerin behaviorismiin. Kirjan keskeisiä ajatuksia on, että ihmisaivot ovat kasvaneet, että ne ovat rakentuneet aiemmille, primitiivisimmille aivorakenteille ja että nuo rakenteet ovat otsikon "aaveita koneessa". Koestlerin teorian mukaan rakenteet voivat syrjäyttää korkeampia loogisia toimintoja ja ne ovat vastuussa vihasta, suuttumuksesta ja muista tuhoisista impulsseista.

”Virallinen oppi”

Rylen mukaan ”luonnosta ja mielen paikasta on olemassa oppi, joka on laajalle levinnyt ajattelijoiden keskuudessa ja jonka suurin osa filosofeista, psykologeista ja uskonnollisista opettajista pääosin hyväksyy. Vaikka he myöntävät siinä tiettyjä teoreettisia ongelmia, he ovat taipuvaisia olettamaan, että ne voidaan voittaa ilman suuria muutoksia teorian rakennelmaan”. Ryle uskoo, että opin keskeiset periaatteet ovat perusteiltaan vääriä ja ristiriidassa ruumiin kanssa, samoin kuin sen kanssa, mitä tiedämme mielestä. ”Henkisesti rajoittuneita ja sylilapsia lukuun ottamatta jokaisella ihmisellä on ruumis ja mieli. Ruumis ja mieli on tavallisesti valjastettu yhteen, mutta ruumiin kuoltua perinne katsoo, että mieli jatkaa olemassaoloaan ja toimintaansa. Virallisen opin mukaan jokaisella ihmisellä on suora ja muuttumaton ymmärrys. Tietoisuudessa, tajunnassa ja itsehavainnoinnissa hän saa suoraan ja autenttisesti ilmoituksia mielen toiminnan nykyisistä tiloista”.

Yksityinen ja julkinen

Ruumiin toimintoja ja tiloja voi tutkia tarkastelemalla ulkopuolelta. Siten ihmisen fyysinen elämä on yhtä julkista kuin eläinten. Mutta mieli ei ole tilassa, eivätkä mielen toiminnot noudata mekaanisia lakeja. Tarkkailijat eivät voi havaita mielen tapahtumia, vaan ne ovat yksityisiä. Ihminen elää siten kahta rinnakkaista elämää, joista toinen on julkista ja koostuu siitä mitä ruumiille sen sisällä tapahtuu. Toinen, yksityinen, muodostuu taas siitä mitä tapahtuu mielelle ja mielen sisällä.

Rylen arviointi opista

Rylen pääargumentti on, että puhuttaessa mielestä ja ruumiista dualistin tavoin, syyllistytään kategoriavirheeseen. Ryle pyrkii osoittamaan, että esitetty "virallinen oppi" on väärä kokonaisuudessaan, ei yksityiskohdissaan vaan periaatteessa, osoittamalla, että se on seurausta kahden loogisen tyypin tai kategorian sekoittamisesta, vaikka ne eivät ole yhteensopivia. Hänen mukaansa oppi esittää mielen toiminnot yhteen kategoriaan kuuluvina, vaikka ne todellisuudessa kuuluvat toiseen kategoriaan. Siksi oppi on hänen mielestään vain filosofinen myytti.

Kategoriavirheet

Rylen esimerkissä esiintyvät kategoriavirheet ovat seurausta siitä, että ihmiset eivät tiedä, kuinka käyttäisivät oikein käyttämiään käsitteitä. Heidän kohtaamansa filosofiset ongelmat seuraavat kyvyttömyydestä käyttää luonnollisen kielen tiettyjä piirteitä. Teoreettisesti mielenkiintoisia kategoriavirheitä ovat sellaisten henkilöiden tekemät virheet, jotka osaavat käyttää käsitteitä tutuissa tilanteissa mutta sijoittavat käsitteet abstraktissa ajattelussa väärään kategoriaan.

Esimerkkinä kategoriavirheestä on ulkomainen opiskelija, joka vierailee jossain yliopistossa. Kun hänelle esitellään esimerkiksi eri kampusalueita, rakennuksia ja kirjastoja, hän kysyy: "Mutta missä yliopisto on?" Tässä opiskelija sekoittaa yliopiston olemassaolon kampusten, rakennusten ja kirjastojen olemassaoloon. Yliopisto on kuitenkin olemassa korkeammalla tasolla, ja se käsittää rakennusten lisäksi muun muassa henkilökunnan, oppilaat ja opetusohjelman eikä kuulu niiden kanssa samalle kategoriatasolle. Opiskelija tekee siis kategoriavirheen olettamalla, että yliopisto on samalla kategoriatasolla kuin rakennukset.

Dualismi kannattaa mielen ja ruumiin polaarista vastakohtaisuutta. Kielen tasolla mielen ominaisuudet ovat fyysisten ominaisuuksien loogisia negaatioita (aristoteelisessa merkityksessä). Tällöin ne kuuluvat kategorian käsitteen perusteella samaan loogiseen tyyppiin. Rylen mukaan tällainen käyttö on merkki kategoriavirheestä, joka koskee mielen ilmiöistä käytettyjä kuvauksia, jotka eivät kuulu oikein niihin kategorioihin, joita käytetään kuvaamaan ruumiin ilmiöitä, kuten substanssin kategoria.

Descartesin kategoriavirheen alkuperä

Descartesin oli pakko tieteilijänä hyväksyä klassinen mekaniikka, mutta uskonnollisena ja moraalisena henkilönä hän ei voinut hyväksyä, niin kuin esimerkiksi Hobbes teki, siitä helposti seuraavaa johtopäätöstä, jonka mukaan ihmismieli poikkeaa kellonkoneistosta vain monimutkaisuudessaan. Descartes ja monet hänen jälkeensä tulleet filosofit pyrkivät välttämään tämän ajattelemalla, että koska mekaniikan lait selittävät liikkeitä avaruudessa, täytyy olla olemassa muita lakeja, jotka selittävät mielen ei-avaruudellisen toiminnan.

Kaikkiin mielen ilmiöitä koskeviin filosofisiin spekulaatioihin upotetun kartesiolaisen myytin purkamiseksi Ryle ehdotti luonnollisen kielen loogista analyysiä ja tavalliseen keskusteluun piilotettujen kategoriavirheiden korjaamista. Mielen tapahtumat kuuluvat todellisuudessa suhteiden kategoriaan, eivät substanssin kategoriaan. Kartesiolaisen myytin purkamisesta seuraa mielen ja ruumiin välisen eron purkautuminen ja siten mielen ja ruumiin ongelman purkautuminen, koska kielen loogisen analyysin jälkeen todellista ongelmaa ei ole enää olemassa. Kyseessä on ollut vain näennäisongelma.

Lähteet

• Koestler, Arthur: The Ghost in the Machine. Penguin Group, 1967. ISBN 0-14-019192-5
• Ryle, Gilbert: ”Descartes' Myth”, The Concept of Mind. University of Chicago Press, 1949. ISBN 0-226-73296-7