Aaron Heino
Aaron Heino | |
---|---|
![]() Aaron Heino Riihimäellä hänen veistoksensa One of a Kind paljstustilaisuudessa 11. syyskuuta 2024. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1977 (ikä 47–48) Pori |
Ammatti | kuvanveistäjä |
Taiteilija | |
Palkinnot | |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut | |
Aaron Heino (s. 1977, Pori[1]) on kuvanveistäjä, joka tunnetaan teostensa omaperäisestä, tunnistettavasta tyylistä, jossa pitkälle abstrahoidut muodot yhdistyvät karheisiin veistospintoihin ja kiiltäviin automaaleihin. Hänen teoksensa ovat viimeisteltyjä, elegantteja ja usein myös hauskoja.[2]
Aaron Heino opiskeli ensin Taidekoulu Maassa, josta siirtyi Lahden taideinstituuttiin, josta valmistui vuonna 2006. Hänen ensimmäiset yhteisnäyttelynsä olivat vuonna 2016 Karkkilassa ja Somerolla.[1] Vuonna 2019 Heinolle myönnettiin Suomen taideakatemian palkinto, johon liittyi yksityisnäyttely Emmassa ja taiteilijajulkaisu.[3]
Aaron Heinon teoksia on muun muassa Gösta Serlachiuksen, Wihurin, Nelimarkan säätiön ja Lähivakuutuksen kokoelmissa, yksityiskokoelmissa sekä Suomen valtion ja Porin ja Lahden kaupunkien kokoelmissa.[1]
Teosten ominaisuuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Timo Valjakan mukaan Aaron Heinon eräs taiteen piirre on se, että sillä ei ole juuri mitään tekemistä sen rationaalisen juonteen kanssa, joka on hallinnut modernia kuvanveistoa runsaat sata vuotta ja ulottuu pronssipatsaista minimalismin mykkiin kuutioihin. Heino edustaa modernismin toista laitaa, surrealismin alitajuntaa kutittelevia muotoja ja populaarikulttuurin karamellivärejä.[4]
Aaron Heino hakee muotoihinsa ideoita eloperäisestä maailmasta. Riihimäellä 2024 paljastetun veistoksen One of a kind teoksen työnimi on ”Ihan kuin yksi meistä”. Heino piirteli alkujaan sitruunaa, jota hän vaihe vaiheelta pilkkoi ja josta poisti hedelmälihaa. Teoksessa jäljelle jäänyt kuori ja kalvot ovat selvästi havaittavissa. Veistoksen toinen puoli on sileä, ja kimaltaa valossa vähän. Toinen puoli on käsitelty karkeaksi.[5]
Julkisia teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Situated, Akaa, 2013
- Aistikas (yhdessä Kirsi Kaulasen kanssa), Porvoo 2015.
- One of a Kind (työnimi Ihan kuin yksi meistä), Riihimäki 2024.
Kuvia julkisista teoksista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]One of a Kind, Riihimäki 2024
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c CV | Aaron Heino aaronheino.com. Viitattu 13.9.2024. (englanniksi)
- ↑ Aaron Heino – Alfred Kordelinin säätiö kordelin.fi. Viitattu 13.9.2024.
- ↑ Pirkko Kotirinta HS: Kuvanveistäjä Aaron Heinolle hänen työnsä ovat ”vastaisku helppoudelle” – Heino sai Taideakatemian 25 000 euron palkinnon Helsingin Sanomat. 14.5.2019. Viitattu 13.9.2024.
- ↑ Näyttelyarvostelu | Aaron Heino esittelee Emmassa melankolisia muotoja, jotka kutittelevat alitajuntaa karamellivärein Helsingin Sanomat. 6.8.2021. Viitattu 13.9.2024.
- ↑ Mustasta kivestä syntyy tonneja painava kiviveistos Riihimäen paraatipaikalle – Aaron Heinon innoituksena sitruuna Yle Uutiset. 13.10.2023. Viitattu 13.9.2024.