Akaa-Volley

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta A-Volley)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Akaa-Volley
Koko nimi Akaa-Volley
Perustettu 1991/2010
Kenttä Akaa Areena
– kapasiteetti 1500 istumapaikkaa
Sarja Mestaruusliiga
Puheenjohtaja Suomi Torsti Mahlanen
Päävalmentaja Olli Kunnari[1]

Akaa-Volley on pirkanmaalainen lentopallon erikoisseura, jonka juuret ovat vahvasti sen perusseurassa A-Volleyssa. Akaa-Volley pelaa Mestaruusliigassa ja osallistuu myös Suomen Cupiin. Juniorijoukkueet toimivat A-Volleyn nimissä.

A-volleyn logo

Akaaseen perustettiin vuonna 1991 uusi lentopalloon ja beach volleyhin erikoistuva seura, jonka nimeksi vakiintui A-Volley. Seura sai Nuori Suomi -sinettiseuran tunnusmerkin vuonna 2005.

Seuran junioreita useisiin Suomen Mestaruuksiin valmentanut Risto Lahti käynnisti 'Projekti 2010' -nimisen hankkeen, jonka tarkoituksena oli nostaa tuolloin pääosin seuran omista kasvateista koostunut miesten edustusjoukkue 1-sarjaan vuoteen 2010 mennessä. Kaudella 2007–2008 A-Volleyn edustusjoukkue selviytyikin nousukarsintoihin häviämättä peliäkään koko 2-sarjakauden aikana. Nuori, parilla konkarilla vahvistettu joukkue voitti nousukarsinnan molemmissa osaotteluissa Lahden Kimmo-Volleyn ja täytti asetetut nousutavoitteet vuoden etuajassa – Akaassa saatiin seurata 1-sarjalentopalloa jo kaudella 2009–2010.

Joukkueesta SM-liigassa Isku-Volleyn väreissä kauden aikana pelasivat Sauli Sinkkonen, Tomi Mutka, Hannes Mattila, sekä Daniel Kusnetsoff. Isku-Volleyn joukkueesta A-Volleyssa kävi kauden aikana pelaamassa huippuhakkuri Joni Mikkonen, sekä loppukaudesta 150 A-maaottelua pelannut Mika Pyrhönen. Joukkueen valmentajana toimi Risto Lahti, joka samalla oli myös Isku-Volleyn liigamiehistön peräsimessä kakkosvalmentajana. Joukkueessa pelasi myös suomenmestaruuden, sekä SM-hopean kaksi kertaa voittanut Hannu Husu, joka pelasi Tampereen Isku-Volleyssa 2000-luvun menestysvuosien aikana.

Ennen kauden 2010–2011 alkua miesten edustusjoukkuetoiminta päätettiin eriyttää omaksi yhdistyksekseen ja samalla käynnistettiin kunnianhimoinen projekti, jonka lopullisena maalina oli nostaa Akaalainen lentopalloilu tulevaisuudessa Mestaruusliigakartalle. Uusi seura sai nimekseen Akaa-Volley.

Nousu korkeimmalle sarjatasolle toteutui kauden 2016–2017 päätteeksi, kun liigakarsinnassa kaatui Joensuun Liiga-Riento.

Edustusjoukkue Akaa-Volley

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akaa-Volley pelaa Lentopalloliiton miesten Mestaruusliigassa. Ensimmäisellä liigakaudella joukkue jäi pudotuspelien ulkopuolelle, mutta sijoittui toisella kaudella runkosarjassa kuudenneksi. Puolivälierissä Savo-Volley vei kuitenkin voiton.

Ensimmäisen mitalin Mestaruusliigassa Akaa-Volley saavutti kaudella 2021–2022 kukistamalla pronssiottelu-sarjassa Hurrikaani-Loimaan otteluvoitoin 2-1.[2]

Akaa-Volleyn junioritoiminta jatkaa emoseura A-Volleyn nimissä. Junioreita A-Volleyn seurasta löytyy sekä poikien, että tyttöjen puolelta usean joukkueen voimin. Lisäksi seura järjestää alle kouluikäisille lapsille lentopallokerhoja läpi vuoden. Seuran omia kasvatteja on esiintynyt SM-liigassa, Euroopan ammattilaissarjoissa ja maajoukkueissa asti. Mestaruusliigassa pelanneita A-Volleyn kasvatteja ovat muun muassa Joni Mikkonen, Tuomas Tihinen, Harri Mäkinen, Lauri Tihinen, Hannes Mattila ja Hasse Mattila. Lisäksi A-Volleyn paidassa on nähty eri junioritasoilla nykyisistä huippupelaajista muun muassa Sauli Sinkkonen, Ossi Rumpunen, Antti Poikela, Jani Sippola ja Tomi Mutka.

  1. Akaa-Volleyn Mestaruusliigaoukkue kaudella 21–22 Akaa-Volley. Viitattu 22.12.2021.
  2. Akaan kaupunki onnittelee Akaa-Volleyta historiallisesta liigamitalista 13.4.2022. Akaan kaupunki. Viitattu 13.9.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]