666 (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

666 on Saksasta kotoisin oleva musiikkiyhtye, joka soittaa konemusiikkia. Yhtyeeseen kuuluu kaksi jäsentä, Dj 666 eli Mike Griesheimer ja toinen tuottaja Thomas Detert. He ovat samat henkilöt, jotka muodostivat myös eurodance-kokoonpano Activaten 1990-luvun alussa. Activate julkaisi muutaman singlen, joista tunnetuimpia ovat "Let the Rhythm Take Control" ja "Beat of Drum". Heidän sen aikaisista tuotoksistaan tunnetuin on "Save me" vuodelta 1994.

666:n musiikki on omalaatuista teknomusiikkia. Se on hieman kovempaa kuin tavallinen dance ja siinä on samaa tyyliä kuin vanhassa teknossa, jonka piti olla jo ohi mennyttä. 666:llä on kuitenkin paljon vannoutuneita faneja. Vuodesta 1997 ryhmän tyyli on ollut selkeästi dancea.

Dj 666 eli Mike Griesheimer syntyi vuonna 1968 Mannheimissa, Saksassa. Hän tapasi myöhemmin edellä mainitun Thomas Detertin, josta tuli hänen hyvä ystävänsä ja työtoverinsa.

Useat 666:n julkaisut ovat myyneet kultaa, hopeaa sekä platinaa. "Paradoxx"-kappaleen lp-versio oli myyntilistoilla 112 viikkoa. Suomessa tunnetuimpia julkaisuja lienee "Supadupafly". "Alarma" on ensimmäinen 666-nimellä julkaistu single. Muita singlejulkaisuja ovat "Diablo", "Amokk" sekä "Bomba". Viimeisin julkaisu on nimeltään "Policia".

666:n keulahahmoina ovat tanssijat ja laulajat "Sam" ja "Carry" sekä Demoniksi kutsuttu mieshenkilö. He toimivat esiintyjinä muissakin projekteissa kuten Scooter ja ATB.

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Paradoxx (1998)
  • Nitemare (1999)
  • Who's Afraid Of…? (2000)
  • Bomba!
  • D.E.V.I.L.
  • Alarma!
  • Amokk
  • Amokk / Alarma!
  • Amokk / Diablo
  • Diablo
  • Paradoxx
  • Bomba!k
  • Dance 2 Disco
  • Who's Afraid Of...?
  • Supa-Dupa-Fly
  • Insanity
  • Dance Now!
  • Policia
  • Salute!

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]