59. hikō sentai

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
59. hikō sentai
Sentain Kawasaki Ki-100 elokuussa 1945.
Sentain Kawasaki Ki-100 elokuussa 1945.
Toiminnassa heinäkuu 1938 – huhtikuu 1944
Valtio  Japani
Rooli hävittäjätoiminta

59. hikō sentai oli keisarillisen Japanin armeijan ilmavoimien hävittäjäyhtymä (rykmentti), joka perustettiin heinäkuussa 1938 Kagamigaharassa. Siinä oli perustettaessa kaksi 1. hikō rentaista siirrettyä laivuetta (chutai).[1]

Kesäkuussa 1941 sentai siirrettiin Kiinasta Akenon lentokouluun, missä se luovutti aiemmin käytössä olleen Nakajima Ki-27 kaluston ja sai tilalle noin 30 Nakajima Ki-43-I Hayabusaa. Se oli ensimmäinen armeijan ilmavoimien sentai, joka vastaanotti Hayabusat. Elokuussa sentai palasi Kiinaan Hankoun alueelle jatkamaan koulutusta uudella kalustolla. Lentokoneet palautettiin kuitenkin Tachikawan tehtaalle niissä olleiden vikojen korjaamiseksi. Sentain kalusto palautettiin korjattuina lokakuussa.[2]

Syyskuussa 1942 yhtymä laajennettiin kolmilaivueiseksi ja jaettiin huhtikuussa 1944 hikōtaiksi (lentävä osa) ja seibitaiksi (tukeva osa).[1]

Yhtymän kalustona olivat[1]:

Yhtymän komentajina olivat[1]:

  • everstiluutnantti Issaku Imagawa heinäkuu 1938 – joulukuu 1939
  • majuri Naoto Doi joulukuu 1939 – syyskuu 1941
  • majuri Reinosuke Tanimura syyskuu – joulukuu 1941 (kuollut)
  • majuri Tsuguroku Nakao joulukuu 1941 – helmikuu 1943 (kuollut)
  • majuri Takeo Fukuda helmikuu – lokakuu 1943 (kuollut)
  • majuri Takeo Sato marraskuu 1943 – huhtikuu 1944
  • majuri Tatsuzo Honda huhtikuu – marraskuu 1944
  • kapteeni Toshio Kimura marraskuu 1944 – heinäkuu 1945
  • majuri Susumu Nishi heinäkuu 1945 – sodan loppuun
  • Hata, Ikushiko, Izawa, Yasuho & Shores, Christopher: Japanese Army Fighter Aces 1931-45. (Stackpole Military History Series) Sstackpole books, 2002. ISBN 978-0-8117-1076-3 (englanniksi)
  • Padusch, Dariusz: Nakajima Ki-43 Hayabusa Vol II. (Monograph #85) Lublin: Kagero, 2022. ISBN 978-83-66673-93-9 (englanniksi)
  1. a b c d Hata et al 2002 s. 152–154
  2. Paduch 2022 s. 6