44. ilmavalvontakomppania

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

44. ilmavalvontakomppania oli jatkosodan aikana Virossa ja Inkerinmaalla toiminut Ilmavalvontapataljoona 1:lle alistettu suomalainen sotilasyksikkö. Komppania muodostettiin Ilmavoimien komentajan käskystä 1. maaliskuuta 1943 Ostlandin valtakunnankomissariaatin eli Saksan miehitysalueen suomalaisista ilmavalvonta-asemista, jotka valvoivat neuvostolentokoneiden Suomeen suuntautuneita ja varsinkin Helsinkiä uhanneita lentoja.[1]

Edeltäneet yksiköt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Komppanian rungon muodosti pataljoonan 19. joulukuuta 1942 Viroon lähettämä komennuskunta (peitenumero 9199, kenttäposti 7), johon kuuluivat Tallinnan saksalaiseen ilmavalvontakeskukseen (Fluko, Flugwachkomando Reval) määrätty Ilmavalvontapataljoona 1:n yhteysupseeri sekä miehistöt Pranglin saarelle ja Jumindan niemelle perustetuille, muodollisesti pataljoonan 7. ilmavalvontakomppaniaan kuuluneille ilmavalvonta-asemille. Komppania ja ilmavalvontakeskus toimivat Tallinnassa Kadriorgin kaupunginosassa yliluutnantti Berthold Boldtin komentaman saksalaisen 38. reservi-ilmavalvontakomppanian (38. Flugmelde-Reserve-Kompanie), myöhemmän 11. erityisen ilmavalvontapataljoonan 4. komppanian (4. Flugmelde Abteilung z.b.V. 11) yhteydessä. Yhteysupseeri oli toimensa ohella suomalaisten iv-asemien valvontaupseeri ja 44. ilmavalvontakomppanian muodostamisen jälkeen sen päällikkö[1][2][3][4]

Komppanian muodostamisen myötä Naissaarella ja Aegnan saarella 28. toukokuuta 1942 avatut tulenjohto-, merivartio- ja mittausasemat organisoitiin uudelleen. Toiminta Aegnalla lopetettiin 19. helmikuuta 1943. Kalusto siirrettiin Naissaarelle, joka muutettiin ilmavalvonta-asemaksi.[5][6][7]

Merivoimat oli näitä ennen lähettänyt 15. toukokuuta 1942 radioryhmän Narvaan. Ensimmäisten radistien joukossa oli alikersantti Jaakko Valtanen, myöhempi Puolustusvoimain komentaja. Narvan radioasema perustettiin nykyisen Ivangorodin puolelle ja ensimmäinen suora yhteys Suomeen avattiin jo 18. toukokuuta. Asema siirrettiin 22. elokuuta Kurgolovon eli Kurkulan kylään Inkerinmaan rannikolle, josta oli hyvä näkyvyys venäläisten miehittämään Lavansaareen.[8][9]

Samaan aikaan Rannikkotykistörykmentti 2 oli perustanut Pietarhoviin meritähystysaseman, joka aloitti 16. toukokuuta 1942 tähystyspaikkanaan Pietari-Paavalin katedraalin torni. Tehtäviin lisättiin 11. elokuuta myös ilmavalvonta. Tähystyspaikan umpinainen tila ei ollut tässä kuitenkaan kovin tehokas ja sieltä havaittiin lähinnä vähäistä tai paikallista lentotoimintaa. Tähystystoiminta keskeytyi Suomenlahden jäätyessä 25. tammikuuta 1943 ja avattiin uudelleen 10. toukokuuta. Aseman toiminta jäi kahteen purjehduskauteen ja se suljettiin puna-armeijan yleishyökkäyksen alta 27. marraskuuta 1943.[10]

Ilmavalvonta-asemat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pranglin asema sai ensimmäisen yhteyden Suomeen 25. joulukuuta ja Jumindan asema 28. joulukuuta 1942. Lisäksi perustettiin asema Letipean niemelle, josta saatiin ensimmäinen yhteys 1. helmikuuta 1943. Elokuussa komppanialle alistettiin Vaindloon majakkasaaren meri- ja ilmavalvonta-asema, jonka Merivoimat oli perustanut omalla miehistöllään 20. kesäkuuta.[11] Naissaaren, Pranglin, Jumindan, Letipean, Vaindloon, Kurgolovon ja Pietarhovin ohella komppanian miehet palvelivat Kiviõlin[12] ja Tytärsaaren iv-asemilla. Merivoimilla oli lisäksi Tallinnassa yhteysupseeri ja Nõmmen Kivimäessä radioasema (Finnenwelle) Saksan Kriegsmarinen viestikeskuksen MNO Revalin yhteydessä, mutta tämän tehtävänä oli Suomen omien radioverkkojen kuuntelu ja määrättyjen tietojen välittäminen saksalaisille. Päämajallakin oli oma yhteysupseeri Tallinnassa, everstiluutnantti Ragnar Ingelius, jolla oli Virossa oleskelevien suomalaisten sotilashenkilöiden komendanttina myös ohjaus- ja määräysvaltaa. Hän valvoi esimerkiksi komppaniassa palvelleiden radiolottien olosuhteita. Yhteistyön piirissä oli lisäksi inkeriläisten siirtokomission johtaja Vilho Helanen, joka lainasi autoaan komppanialle.[13][8][14][15][1][3][16][17]

Kiviõlin iv-asema toimi Moldovan kylän Freya-radioluotainasemaa valvoneen saksalaisen ilmavalvontakeskuksen yhteydessä. Täältä oli suora yhteys sekä Moldovaan että Letipeaan. Kiviõliin komennettujen, saksaa taitavien suomalaisten tehtävänä oli välittää Freyan viestit Letipean radioasemalle.[18][12]

Kurgolovon asema purettiin venäläisten suurhyökkäyksen alta 27. tammikuuta 1944 ja määrättiin siirtymään Künnapuuhun, nykyisen Sillamäen kaupungin länsipuolelle (rinnakkaisnimi Künnapõhja, tunnetaan Päiten törmänä). Künnapuun asema saatiin täyteen toimintakuntoon 2. helmikuuta, mutta määrättiin jo seuraavana päivänä purettavaksi ja siirrettäväksi Letipean aseman yhteyteen. "Keljuttaa vietävästi", merkittiin sotapäiväkirjaan.[8][19][20]

Toiminnan päättyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmi-kesäkuussa 1944 komppanian päällikkönä ja yhteysupseerina toimi viroa osaava lentäjävänrikki Pentti Taavitsainen. Hänen isoäitinsä oli Konstantin Pätsin lähisukulainen. Sotapäiväkirjan mukaan jo 1. maaliskuuta 1944 saksalaiset upseerit olivat pelänneet Suomen tekevän erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa. Taavitsainen järjesti lentomestari Oiva Tuomisen paluun Suomeen lentokoneineen 8. maaliskuuta 1944 Laxbergin eli Tallinnan Lasnamäen lentokentälle tapahtuneen pakkolaskun jäljiltä. Taavitsainen raportoi Neuvostoliiton ilmavoimien suorittamat suurpommitukset 9.–10. maaliskuuta 1944 Suomeen. Tuhot olivat valtaisat verrattuna Helsingin samana vuonna kokemiin vahinkoihin, koska Helsingillä oli vahva ilmapuolustus.[21]

Pranglin asema lopetettiin 5. maaliskuuta.[11] Vaindloota lukuunottamatta loput asemat suljettiin Suomen ja Neuvostoliiton aselevon myötä 3. syyskuuta 1944. Saksalaiset pidättivät miehistöt, mutta varsin muodollisesti ja ilman vihamielisyyttä. Miehistöt ja kalustot saatiin koota Tallinnaan, josta ne palasivat Helsinkiin 5. syyskuuta kahdella sota-aluksella, paitsi Vaindloon asema, joka sulki radionsa vasta tällöin ja haettiin moottoriveneillä Kotkasta. Seuraavana päivänä koko 44. ilmavalvontakomppania ilmoittautui pataljoonan esikunnassa ja hajaantui. "22.00. Komppanian loppujuhla Espilässä", päätti sotapäiväkirjan.[22][1]

Komppanian päälliköt[1]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naissaaren mittausaseman päällikköinä toimivat mm. luutnantit Eero Salovaara ja Samuli Apajalahti sekä vänrikki Roald Gros.[23] Narvan aseman päällikkönä toimi perustamisvaiheessa vänrikki Risto Kavander ja hänen jälkeensä vääpeli Vilho Nurmi, jonka johdolla asema siirrettiin Kurgolovoon.[9] Pietarhovin tähystysaseman päällikkö oli ensimmäisenä purjehduskautena luutnantti Kasper Pajanen ja jälkimmäinenä luutnantti Torsten Granbohm.[10]s

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e 44. Ilmavalvontakomppania: Sotapäiväkirja 19.12.1942–6.9.1944 Kansallisarkisto. ”6.3.43. Ilmavoimien esikunnan määräyksen mukaisesti Ostlandin puolella olevat suomalaiset radioasemat muodostavat 28.2.43 klo 24.00 alkaen 44. iv. komppanian. Peiteluku 9199/7 kpt. alistettuna Iv. pataljoona 1:een.” Viitattu 3.10.2023.
  2. ↑ Paesüld, A. H.: Õhuseire Eestis 1942–1944. 3. osa. Võitleja, Lokakuu 2005, nro 4 (480). Toronto. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.10.2023. (viroksi)
  3. ↑ a b Peitsara, Perttu: ”Ilmavalvonta Viron rannikolle”, "Koneita idässä – lentosuunta länteen...": Ilmapuolustuksen viestitoiminnan ja ilmavalvonnan historia. Osa II:2, Sotavuodet 1941-1942, s. 479–481. Jyväskylä: Perttu Peitsara, 2016. ISBN 978-952-93-8134-0
  4. ↑ Pajunen, Jussi: Ilmatähystyspalveluksesta alueelliseen ilmavalvontaan: Suomen ilmavalvonnan kehittäminen 1930 –1942, s. 408. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, 2017. ISBN 9789512528363 Teoksen verkkoversio (viitattu 14.10.2023).
  5. ↑ Naissaaren mittausasema: Sotapäiväkirja 27.5.1942–10.9.1942 Kansallisarkisto. Viitattu 19.10.2023.
  6. ↑ Sõnum, Ranno: Saksa okupatsiooniaegne rannakaitse Eestis 1941–1944 Eesti Sõjaajaloo Teejuht. Viitattu 14.10.2023. (viroksi)
  7. ↑ Merivoimien esikunta: Sotapäiväkirja 10.7.1942 - 11.11.1944 Kansallisarkisto. Viitattu 18.10.2023.
  8. ↑ a b c Sjögren, Joel: Ilmaviestejä Virosta ja Inkerinmaalta – suomalaisten radioasema valvoi ilmatilaa Suomenlahden takana. Sotaveteraani–Krigsveteranen, 31.10.2012, nro 5. Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ a b Ryhmä Kavander. Osasto Narva: Sotapäiväkirja 11.5.-30.9.1942 Kansallisarkisto. Viitattu 30.9.2023.
  10. ↑ a b Geust, Carl-Fredrik: Suomalainen tähystysasema Pietarhovissa purjehduskausina 1942 ja 1943. Sotahistoriallinen aikakauskirja, 2020, nro 40. Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ a b Peitsara, Perttu: ”Suomalaisten ilmavalvonta Viron rannikolla”, "Koneita idässä – lentosuunta länteen...": Ilmapuolustuksen viestitoiminnan ja ilmavalvonnan historia. Osa III, vuodet 1943-1952, s. 292–311. Leppävesi: Perttu Peitsara, 2019. ISBN 978-952-93-6653-8
  12. ↑ a b Ilmavalvontapataljoona 1, Kiviõlin ilmavalvonta-asema: Sotapäiväkirja 27.1.–4.9.1944 Kansallisarkisto. Viitattu 2.10.2023.
  13. ↑ Merivoimien esikunta: Sotapäiväkirja 10.6.1941–4.12.1941 Kansallisarkisto. ”13.10.1941. Yhteysupseeriksi luutn. A. A. A. Hänninen Saksan Tallinnassa olevien laivastovoimien esikuntaan (Marinebefehlshaber Ostland).” Viitattu 18.10.2023.
  14. ↑ Ekman, Per-Olof: Tallinnan suomalainen radioasema. Rannikon Puolustaja, 1996, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
  15. ↑ Tallinnan suomalainen radioasema: Sotapäiväkirja 1.4.1943 - 11.1.1944 Kansallisarkisto. Viitattu 1.10.2023.
  16. ↑ Anaja, Markus: ””Päämajan yhteysupseeri Tallinnassa” jatkosodan aikana”, Itämeren itälaidalla II : Rajat ja integraatio Fenno-Baltian historiassa, s. 233–244. Rovaniemi: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2009. ISBN 978-952-9888-39-9
  17. ↑ Roiko-Jokela, Heikki & Seppänen, Heikki ym.: ”Siviilit väestönsiirron johdossa”, Etelän tien kulkija - Vilho Helanen (1899-1952), s. 217–218. Jyväskylä: Atena, 1997. ISBN 951-796-050-6
  18. ↑ Lappi, Ahti & Peitsara, Perttu: ”Yhteistoiminta Virossa olevien radioluotaimien kanssa”, Salainen ase ilmapuolustuksessa. Tutkat toisessa maailmansodassa, s. 258–261. Porvoo: Ilmatorjuntasäätiö, 2012. ISBN 978-951-95594-7-6
  19. ↑ Ilmavalvontapataljoona 1, Kurgolovon ilmavalvonta-asema: Sotapäiväkirja 1.1.–2.9.1944 Kansallisarkisto. Viitattu 3.10.2023.
  20. ↑ Eesti Keele Instituut: Eesti Keele Instituudi kohanimeandmebaas (KNAB) Eesti Keele Instituut. ”Künnapõhja (küla). Variandid: variandid: Künnapuu k; Дер. Кюннапе; (д.) Кюнапе” Viitattu 15.8.2021. (viroksi)
  21. ↑ Viro-vuosikirja 2006: Erikoinen suomalainen komppania Virossa 1942-1944, sivut 51-57, kapt res Juha E. Tetri, 2006, Tallinna, Tallinna-kustannus Oy, ISBN 952-5293-31-9, ISSN 1235-8622
  22. ↑ Ilmavalvontapataljoona 1: Sotapäiväkirja 1.9.1944–25.11.1944 Kansallisarkisto. Viitattu 26.10.2023.
  23. ↑ Naissaaren mittausasema: Sotapäiväkirja 11.9.1942 - 7.9.1944 Kansallisarkisto. Viitattu 4.11.2023.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=44._ilmavalvontakomppania&oldid=22404904”