2NE1
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
2NE1 | |
---|---|
2NE1 vuonna 2012 (vas. Dara, Bom, CL ja Minzy) |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 2009–2016, 2024– |
Tyylilaji | K-pop, pop, R&B, hip hop, electropop, dancepop, rap, pop rock, electronic dance |
Kotipaikka | Soul, Korean tasavalta |
Laulukieli | korea, japani, englanti |
Jäsenet |
CL |
Levy-yhtiö | |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
2NE1 (kor. 투애니원,[1] tu-aeniwon; lausutaan "to anyone") oli nelihenkinen eteläkorealainen levy-yhtiö YG Entertainmentin vuonna 2009 luoma K-pop-musiikkia esittävä yhtye. Yhtyeeseen kuuluivat CL, Dara, Bom ja Minzy. He ilmestyivät ensi kerran bändinä kappaleessa Lollipop, Big Bang -nimisen korealaisen poikabändin kanssa[2]. 2NE1:n esikoissingle "Fire" julkaistiin 6. toukokuuta 2009. Sen jälkeen yhtye julkaisi kaksi minialbumia ja kaksi studioalbumia. 2NE1 julkaisi lisäksi Japanissa yhden minialbumin NOLZA ja kaksi studioalbumia, Collection sekä Crush. Se valmistautui myös julkaisemaan levyn USA:ssa Will.I.Amin kanssa. 2NE1 osallistui usean albumin myötä Mnet-musiikkikanavan ohjelmaan nimeltä 2NE1TV, joka näytti heidän työskentelyään kunkin albumin parissa heidän mainostaessaan uusia kappaleita ja harjoitellessaan koreografioita ja laulua. Se myös sisältää backstage -kohtauksia, kuten materiaalia asuntolasta, jossa he asuivat yhdessä.
2NE1 on teki comebackin vuonna 2024.[3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ennen debyyttiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun bändi julkistettiin, 2NE1:n oli tarkoitus olla vain kolmehenkinen (Bom, CL ja Minzy), mutta tammikuussa 2009 YG:n puheenjohtaja Yang Hyun Suk ilmoitti, että Sandara Park (Dara) olisi myös osa ryhmää. Tässä vaiheessa julkisuudessa arvailtiin, että bändi saisi vielä viidennen jäsenen, jolloin se sopisi Big Bangin naisversioksi, mutta YG sanoi ryhmän pysyvän nelikkona.
Ryhmän nimen oli alun perin tarkoitus olla 21, mutta olikin jo olemassa artisti, joka kulki samalla nimellä, joten bändin piti äkkiä vaihtaa nimensä 2NE1:ksi. ”NE” tarkoittaa ”New Evolution” ja ”21” tarkoittaa “21st Century”.
2009
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maaliskuussa 2009 2NE1 teki yhdessä Big Bangin kanssa digitaalisen singlen, Lollipopin, joka oli luotu LG:n matkapuhelinten uudelle mallille, Cyonille. Vaikka sitä ei julkistettu singlenä, Lollipopista tuli suurhitti ja se sijoittui ensimmäiseksi monilla internetin musiikkilistoilla. Niihin aikoihin oli epäilyksiä siitä, miten bändi selviäisi ilman Big Bangin suosiota.
Huhtikuun lopulla, Yang Hyun Suk ilmoitti, että 2NE1 aikoi debytoida ja singlen nimeksi tulisi "Fire". Se julkaistaisiin digitaalisesti toukokuussa. Laulu ilmestyi pätkissä toukokuun 1. päivästä alkaen, kunnes se oli valmis 6. päivänä. He myös julkaisivat laululle kaksi videota, “Space Version” ja “Street Version”, ja kumpaakin katsottiin yli miljoona kertaa ensimmäisenä päivänä.
Kappale esitettiin ensimmäisen kerran 17. toukokuuta SBS:n Inkigayo-ohjelmassa. Toisin kuin muiden toimistojen, kuten SM Entertainmentin ja JYP Entertainmentin, bändit, jotka tyypillisesti esittävät laulujaan muutamia kertoja viikossa useissa eri ohjelmissa, 2NE1 teki näin vain kerran. He esiintyivät Inkigayo-ohjelmassa kolme viikkoa mainostaakseen Fireä ja myöhemmin esiintyivät Music Bankissa ja M!Countdownissa, jotka ovat korealaisia, hyvin suosittuja ohjelmia.
Kesäkuun lopussa "Firen" promootiot loppuivat ja bändi julkaisi ensimmäisen minialbuminsa, joka sai myös nimen 2NE1. Minialbumin alkuperäinen julkaisupäivä olisi ollut vasta 8. heinäkuuta 2009. "Firen" lisäksi minialbumilla oli "Lollipop" ja viisi muuta laulua.
Minialbumin ensimmäinen single oli "I Don’t Care", balladi, joka sekoitti reggaeta ja R&B:tä ja se oli yhteistuotettu YG:n Teddyn ja Kushin kanssa. Laulu menestyi monissa ohjelmissa todistaen, että jopa musiikkityylin vaihdon jälkeen "Lollipopista" ja "Firestä" bändin fanit pysyisivät uskollisina.
2010
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helmikuun 9. päivä vuonna 2010, julkaistiin kappale Follow Me ja sitä käytettiin mainostamaan Samsungin Corby Folderia. Kesällä 2010 yhtye matkusti USA:han ja he äänittivät kappaleita englanniksi yhdessä Will.i.am:in kanssa. He äänittivät yhteensä ainakin 10 kappaletta, mutta vain muutama on julkaistu. (Mm. Gettin' Dumb, joka ilmestyi Will.i.amin huhtikuussa 2013 julkaistussa albumissa #willpower) Bändin ensimmäinen studioalbumi To Anyone julkaistiin syyskuun 9. päivä ja siitä tuli huikea menestys. Levyltä julkaistiin singleinä mm. Can't Nobody, Go Away, Clap Your Hands ja It Hurts, jotka kaikki menestyivät hyvin. Vuoden lopussa 2NE1 voitti Artist of the Year ja Album of the Year - palkinnot Mnet Asian Music Award-palkinto gaalassa.
2011
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huhtikuun 18.päivä 2NE1 kertoi että heiltä tulisi uusi albumi touko-tai kesäkuussa. Toukokuun 12.päivä yhtye julkaisi singlen Lonely, josta tuli menestyi hyvin. Kesäkuun 24.päivä julkaistiin toinen single, I Am The Best, josta tuli bändin tähän mennessä yksi menestyneimmistä kappaleista. Heinäkuussa julkaistiin vielä kaksi uutta singleä, Hate You ja Ugly. Yhtyeen toinen minialbumi julkaistiin samana päivänä kuin Ugly, 28.päivä heinäkuuta. Jälleen kerran 2NE1 sijoittui listojen kärkeen. Levyn mainostamisen jälkeen 2NE1 piti ensimmäisen konserttinsa syksyllä 2011, jonka jälkeen he debytoivat japanissa julkaisten japaninkielisen version heidän toisesta minialbumistaan.
2012
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maaliskuun 28. päivä 2NE1 julkaisi ensimmäisen japaninkielisen studioalbuminsa. Kesällä 2NE1 ilmoitti comebackistaan Koreassa. Heinäkuun 5.päivä he julkaisivat singlen I Love You, joka menestyi hyvin. He ilmoittivat myös ensimmäisestä maailmanlaajuisesta kiertueestaan kesällä, ja ensimmäinen konsertti pidettiin 28. päivä heinäkuuta Soulissa. Yhtyeen piti julkaista toinen studioalbumi Koreassa kesällä, mutta julkaisua siirrettiin useita kertoja ja lopulta levyn julkaisu siirrettiin vuodelle 2013. Levyn julkaisun siirtymisen syynä kerrottiin olevan liian kiireinen aikataulu maailmankiertueen kanssa.
2013
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helmikuun 18. päivä CL, yhtyeen johtaja, ilmoitti että comeback on ajoitettu huhtikuuhun ja että johtosingleä ja levyn konseptia vielä mietittiin. Huhtikuun 16. päivä Will.i.am julkaisi kappaleen Gettin' Dumb, jossa 2NE1 oli mukana. Toukokuun 28. päivä julkaistiin CL:n soolokappale, The Baddest Female. Heinäkuun 7. päivä julkaistiin virallinen single Falling in love. 8. päivä julkaistiin seuraava single Do you love me. Seuraava single julkaistiin 21.11, Missing you.
2014
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 2014 alkupuolella ilmoitettiin, että 2NE1 aikoo pitää maailmankiertueensa, All Or Nothing. 26. helmikuuta 2NE1 julkaisi studioalbuminsa Crush. Se sisälsi 10 kappaletta, joista 9 olivat uusia. Albumi sijoittui heti korealaisten listojen kärkeen. Crush nousi Billboard 200 albumilistalla sijalle 61 ja tuli listalla korkeimmalle sijoittunut K-pop albumi.[4]
Saman vuoden aikana yhtyeen jäsen Bom joutui median silmätikuksi, kun tuli julki, että hän oli yrittänyt salakuljettaa Koreaan siellä kiellettyjä masennuslääkkeitä Yhdysvalloista vuonna 2010. Kohun seurauksena 2NE1 joutui keskeyttämään senhetkiset menonsa.
2015
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Dara näytteli kolmessa sarjassa ja elokuvassa vuoden aikana. 2NE1:n tanssijana Minzy perusti tanssikoulunsa "Millennium Dance Academy"[5] . CL julkaisi loppuvuodesta uuden soolokappaleensa HELLO BI+CHES.
Joulukuun alussa järjestettävässä suuressa musiikkigaalassa MAMAssa CL esitti kappaleensa Hello Bi+ches, minkä jälkeen 2NE1:n jäsenet nousivat lavalle ja esittivät Firen ja I Am The Best'n. Esitys nousi katsotuimmaksi tyttöyhtyeen MAMAn esitykseksi.
2016
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]5. huhtikuuta YG Entertainment ilmoitti Minzyn lähtevän yhtyeestä[6], mutta kertoi 2NE1:n jatkavan kolmihenkisenä yhtyeenä tarkoituksenaan julkaista uusi albumi kesällä 2016.
Myöhemmin samana vuonna, 24. marraskuuta levy-yhtiö kertoi 2NE1:n hajoavan.
2017
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]5. tammikuuta YG Entertainment ilmoitti, että yhtyeen jäsenet Park Bom, Dara sekä CL ovat nauhoittaneet uuden kappaleen "GOOD BYE", ja kuvanneet sille musiikkivideon. Tämän kappaleen sanotaan olevan osoitettu ryhmästä lähteneelle Minzylle. Musiikkivideo julkaistiin 21. tammikuuta viimeisenä lahjana faneille.
Jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhtyeen jäsenet:[1]
- "CL", oik. Lee Chae-rin (kor. 이채린, s. 26. helmikuuta 1991) – johtaja, pääräppäri, lauluntekijä, laulaja
- "Dara", oik. Sandara Park (kor. 박산다라, s. 12. marraskuuta 1984) – laulaja, visual
- "Bom", oik. Park Bom (kor. 박봄, s. 24 maaliskuuta 1984) − päälaulaja
- Entiset jäsenet
- "Minzy", oik. Gong Min-ji (kor. 공민지, s. 18. tammikuuta 1994) − päätanssija, räppäri, laulaja
Kappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]2NE1 1st Mini Album (2009)
- 1. Fire
- 2. I Don't Care
- 3. In The Club
- 4. Let's Go Party
- 5. Pretty Boy
- 6. Stay Together
- 7. Lollipop ft. Bigbang
To Anyone (2010)
- 1. Can't Nobody
- 2. Go Away
- 3. Clap Your Hands
- 4. I'm Busy
- 5. It Hurts
- 6. Love Is Ouch
- 7. You And I - Park Bom
- 8. Please Don't Go - CL and Minzy
- 9. Kiss - Dara ft. CL
- 10. Follow Me
- 11. I Don't Care (Reggae Mix)
- 12. Can't Nobody (English Ver.)
2NE1 2nd Mini Album (2011)
- 1. I Am The Best (내가 제일 잘 나가)
- 2. Ugly
- 3. Lonely
- 4. Hate You
- 5. Don't Cry - Bom
- 6. Don't Stop The Music 15.6.2015
Crush (2014)
- 1. Crush
- 2. Come Back Home
- 3. Gotta be You (너 아님 안돼)
- 4. If I Were You (살아 봤으면 해)
- 5. Good to You (착한 여자)
- 6. MTBD (CL) (멘붕)
- 7. Happy
- 8. Scream (Koreankielinen versio)
- 9. Baby I Miss You
- 10. Come Back Home (Unplugged version)
Muut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- I Love You (2012)
- Scream (2012)
- Be Mine (Intelin Make Thumb Noise -projekti 2012)
- Gettin' Dumb (Will.I.Am:in #willpower-albumilla)
- Take The World On (Yhteistyö Will.i.am:in kanssa)
- Falling In Love (2013)
- Do You Love Me (2013)
- Missing You (2013)
- GOOD BYE (2017)
Kiertueet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Omat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nolza (2011 2NE1 1st Live Concert)
- New Evolution (2012 2NE1 Global Tour)
- All Or Nothing (2014 2NE1 2nd world tour)
Mukana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- YG Family Concert (2010)
- YG Family 15th Anniversary Concert (2011)
- YG Family World Tour (2014)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b 2NE1 Members Profile KProfiles.com. Viitattu 1.11.2018.
- ↑ Park Kyeong-eun (March 28, 2009). "'여자빅뱅' 5월 초 데뷔, 新 여자아이돌 대 격돌" "Female Big Bang" Debut in May, Female Idol Groups Crash (Together). Good Day Sports (in Korean). Archived from the original on May 6, 2012. Retrieved April 7, 2016.
- ↑ https://www.tatlerasia.com/lifestyle/entertainment/2ne1-reunion-comeback-tour
- ↑ Jeff Benjamin: 2NE1 Sets New U.S. Record for Highest-Charting, Best-Selling K-Pop Album With 'Crush' billboard.com. 5.3.2014. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
- ↑ "2NE1's Minzy Successfully Opens Her 'Millennium Dance Academy'" YG United .
- ↑ Doo, Rumy (5. huhtikuuta 2016) "Member Gong Minzy to leave 2NE1" Kpop Herald .
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 2NE1 (Arkistoitu – Internet Archive) kome-world.com
- 2NE1 Melon-palvelussa (koreaksi)