Žambyl Žabajev

Žambyl kazakstanilaisessa postimerkissä.

Žambyl Žabajev (kazakiksi Жамбыл Жабаев; ven. Джамбу́л Джаба́ев, Džambul Džabajev; 28. helmikuuta 1846 Semiretšje – 22. kesäkuuta 1945 Almaty) oli kazakkilainen kansanrunoilija.

Žambyl syntyi köyhään paimentolaisperheeseen. Hän lauloi runoja domran säestyksellä ja sai mainetta kansanrunoilijoiden eli akynien välisissä kilpailuissa. Žambylin vallankumousta edeltäneestä repertuaarista on myöhemmin kirjoitettu muistiin muun muassa eepokset Suranši-batyr ja Utegen-batyr sekä joukko satuja.

1930-luvulla Žambyl tuli tunnetuksi koko Neuvostoliitossa ajankohtaisille aiheille ja maan puoluejohtajille omistettujen runojensa ansiosta. Yhdeksänkymmentävuotias kansanrunoilija esitettiin julkisuudessa uutta järjestelmää ylistävänä itämaiden viisaana. Erityistä mainetta hän sai toisen maailmansodan aikaisilla isänmaallisilla teoksillaan.

Žambylin runojen aitous on myöhemmin herättänyt runsaasti keskustelua. On kerrottu, että niitä laativat hänen nimissään muun muassa kääntäjät Andrei Aldan-Semjonov ja Mark Tarlovski. Kazakstanilaisen lehtimiehen Jerbol Kurmanbajevin mukaan Žambyl keksittiin vuonna 1936, kun Kazakstanin kommunistipuolueen pääsihteeri Levon Mirzojan käski etsiä Moskovassa järjestetyille tasavallan juhlaviikoille dagestanilaista Suleiman Stalskia vastaavan kansanrunoilijan. Kurmanbajevin mukaan Žambylin nimissä julkaistuja runoja sepittivät hänen kirjallisiksi sihteereikseen nimitetyt kazakstanilaiset ammattirunoilijat.

Žambyl toimi vuodesta 1938 lähtien Kazakstanin SNT:n korkeimman neuvoston kansanedustajana. Hänet on palkittu Leninin kunniamerkillä ja Stalin-palkinnolla (vuonna 1941). Runoilijan mukaan oli vuosina 1938–1997 nimetty nykyinen Tarazin kaupunki.