Þorsteinn Häränjalan tarina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Þorsteinn Häränjalan tarina (isl. Þorsteins þáttr uxafóts) on keskiaikaista islantilaista saagakirjallisuutta edustava tarina, jonka kirjoittajaa ei tunneta. Se luetaan niin kutsuttuihin islantilaissaagoihin. Tarina on todennäköisesti saatettu kirjalliseen muotoon vasta 1300-luvulla. Se kertoo ensin norjalaismiehestä nimeltä Ívarr ljómi (suom. ”säde”), joka saattaa raskaaksi islantilaisen naisen, mutta ei tunnusta isyyttään. Pojasta, jota kutsutaan Þorsteinniksi, tulee suuri sankari. Hän matkustaa Norjaan ja saapuu kuningas Olavi Tryggvenpojan hoviin. Norjassa hän tekee suuria urotekoja ja taistelee peikkoja ja eläviä kuolleita vastaan ja kääntyy lopulta myös kristityksi. Lopulta hän saa myös isänsä hyväksynnän.[1] Þorsteinn Häränjalan tarinaa ei ole suomennettu.

Yhteydet muuhun saagakirjallisuuteen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Þorsteinn Häränjalan tarinan alku seuraa Islannin asuttamisesta kertovaa Landnámabókia kertoessaan Þorsteinnin äidinpuoleisen suvun sekä islantilaisten varhaisimman, vielä pakanallisen lain (Úlfljótslög) saapumisesta saarelle. Þorsteinnin äidin, mykän Oddnyn, veli Þorkell Geitisson mainitaan myös Landnámabókissa.[2] Þorsteinnin isä Ívarr ljómi taas mainitaan lisäksi muinaissaagassa Sörlin tarina, missä Ívarr surmaa Olavi Tryggvenpojan siunauksen alaisena päättymätöntä taistelua käyvän elävien kuolleiden armeijan.[3]

Tarinan merkitykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Þorsteinn Häränjalan tarina on säilynyt 1300-luvun lopulta peräisin olevassa Flateyjarbók-käsikirjoituksessa osana kuningas Olavi Tryggvenpojasta kertovaa pitempää saagaa.[1] On esitetty, että tarinan olisi alkujaan Flateyjarbókiin lisännyt Jón Þórðarson, joka oli toinen käsikirjoituksen laatijoista. Tarinan tarkoituksena olisi tällöin ollut toimia eräänlaisena temaattisena johdatuksena islantilaisten kristinuskoon kääntymiseen. Sen mukaan islantilaiset eivät ennen virallista kääntymistä vuonna 999/1000 olleetkaan olleet pakanoita vaan esi-kristillisiä: saagassa kerrotaan, miten Þorsteinn taistellessaan peikkoja vastaan lupaa kääntyä kristityksi, jos selviää koitoksesta. Kääntymisen jälkeen Þorsteinn taistelee kristityn kuninkaan Olavi Tryggvenpojan joukoissa, mutta saa tarinan mukaan surmansa Svolderin (isl. Svölðr) meritaistelussa yhdessä kuninkaan kanssa.[4] Tarinassa kuvataan Þorsteinnin päätöstä kääntyä kristityksi hänen taistellessaan elävää kuollutta vastaan:

Sitten Þorsteinn palaa saliin ja hänen astuessaan sisään, ennen kuin hän tajuaa, oli häneen tartuttu ja isketty maahan. Silloin Þorsteinn huomasi, että vanha eukko Skjaldvör oli palannut [kuolemansa jälkeen] takaisin, ja hän oli paljon hankalammin hallittavissa kuin aiemmin. Sitten eukko kumartui Þorsteinnin ylle ja aikoo purra tältä kurkun auki. Þorsteinnille tulee mieleen, että sen, joka oli luonut taivaan ja maan, täytyi olla hyvin mahtava. Hän oli myös kuullut lukuisia ja varteenotettavia tarinoita sekä kuningas Olavista että siitä uskosta, jota tämä levitti. Þorsteinn lupaa nyt puhtain sydämin ja vakain mielin ottaa vastaan tuon uskon ja palvella Olavia parhaan kykynsä mukaan niin kauan kuin eli, jos hän selviäisi haavoittumattomana ja pääsisi pois elävänä. Ja juuri kun eukko aikoi asettaa hampaansa Þorsteinnin kurkulle, ja Þorsteinn oli saanut valansa vannottua, merkillisen kirkas valonsäde tunkeutuu saliin ja paistaa suoraan vanhan eukon silmiin. Tuo näky pelästytti eukon niin, että kaikki tämän voima ja mahti katosivat. Hän alkoi haukotella hurjasti. Sitten oksennusta syöksyi hänen [suustaan] alas Þorsteinnin kasvoille niin että tämä tuskin säilyi hengissä tuon inhottavuuden ja siitä lähtevän lemun takia. Ihmiset eivät ole pitäneet mahdottomana sitäkään, että osa siitä [oksennuksesta] tuli myös Þorsteinnin rinnuksille, sen vuoksi, ettei Þorsteinnilla heidän mielestään ole aina ollut jälkeenpäin vain ihmisen muotoa, oli sen syynä sitten Skjaldvörin oksennus tai se, että Þorsteinn oli uupunut. Molemmat makaavat nyt henkitoreissaan niin, ettei kumpikaan pystynyt nousemaan.[5]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ashman Rowe, Elizabeth. 2004. Þorsteins þáttr uxafóts, Helga þáttr Þórissonar, and the Conversion þættir. Scandinavian Studies 76 (2004) 4: 459–474.
  • Egill Yksikätinen. Muinaissaagoja Pohjolasta, toim. Helga Hilmisdóttir, Kirsi Kanerva & Sari Päivärinne. Helsinki: Finn Lectura, 2013.
  • Jakob Benediktsson (toim.). 1968. Íslendingabók. Landnámabók. Íslenzk fornrit 1: 1–2. Reykjavík: Hið íslenzka fornrítafélag.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Þórhallur Vilmundarson & Bjarni Vilhjálmsson (toim.). 1991. Harðar saga. Íslenzk fornrit 13. Reykjavík: Hið Íslenzka fornritafélag.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Simek & Hermann Pálsson 2007, 396.
  2. ↑ Simek & Hermann Pálsson 2007, 396; Landnámabókin Sturlubók-versio: 290; Hauksbók-versio: 293, 311, 313, 315.
  3. ↑ Ashman Rowe 2004, 462; Egill Yksikätinen, 134–136.
  4. ↑ Ashman Rowe 2004, 460–464.
  5. ↑ Eptir þat gengr Þorsteinn inn í skálann, en er hann gengr inn, varð hann eigi fyrri varr við en hann var gripinn upp ok færðr niðr. Þorsteinn finnr þá, at þar var kominn Skjaldvör kerlíng, ok var þá sýnu verri viðreignar en fyr. Hon greyfist þá niðr at Þorsteini ok ætlar at bíta sundr i honum barkann. Þorsteini kemr þá í hug, at sá mun mikill vera, er skapat hefir himin ok jörð; hafði hann ok heyrt margar sögur ok merkiligar frá Óláfi konúngi ok þeiri trú, er hann boðaði; heitr nú af hreinu hjarta ok heilum huga at taka við þeiri trú ok þjóna Óláfi, meðan hann lifði, ef hann kæmist heill ok lífs í brott, af allri kunnáttu. Ok er hon ætlaði tönnum at víkja at barka Þorsteins, en han hafði stadfest heitit, kemr geisli inn í skálann ógurliga bjartr ok stendr þvert framan í augun kerlíngar. Við þá sýn varð henni svá íllt, at dró ór henni mátt ok magn allt. Hon tók þá at geispa niðörkliga. Hleypr þá or henni spýja ok ofan í andlit Þorsteini, svá at náliga helt honum við bana af illsku ok óþef þeim, er af stóð. Þykkir mönnum ok eigi örvænt, at í brjóst Þorsteini muni af komit hafa nokkur partr, sakir þess at mönnum þykkir sem hann hafi eigi síðan dyggliga einhamr verit, hvárt er því veldr meir spýja Skjaldvarar, eðr þat, at hann var út borinn. Liggr nú hvárttveggja þeira í milli heims ok heljar, svá at þá mátti hvárki upp standa. Þorsteins þáttr uxafóts teoksessa Harðar saga, 363–364. Suomennos Kirsi Kanerva.

Käännökset ja editiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Þorsteins þáttr uxafóts. Teoksessa Harðar saga, toim. Þórhallur Vilmundarson & Bjarni Vilhjálmsson. Íslenzk fornrit 13. Reykjavík: Hið Íslenzka fornritafélag 1991.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Þorsteins þáttur uxafóts islanniksi Snerpa.is -sivustolla
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Þorsteinn_Häränjalan_tarina&oldid=20687341”