Öölanninsara
Öölanninsara | |
---|---|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Kasvit Plantae |
Alakunta: | Putkilokasvit Tracheophyta |
Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
Lahko: | Poales |
Heimo: | Sarakasvit Cyperaceae |
Suku: | Sarat Carex |
Laji: | colchica |
Kaksiosainen nimi | |
Synonyymit | |
|
|
Katso myös | |
Öölanninsara (Carex colchica, syn. Carex ligerica) on sarakasvien (Cyperaceae) heimoon, sarojen (Carex) sukuun kuuluva kasvilaji. Se on hento saralaji, joka muistuttaa yleisempää hietikkosaraa (Carex arenaria), mutta lajit ovat erotettavissa kukinnon rakenteiden perusteella.[2]
Öölanninsaran varret kasvavat suikertavasta juurakosta. Varren päässä oleva kukinto on useasta samannäköisestä tähkästä koostuva tähkistö eli öölanninsara on yhtäläistähkäinen saralaji. Tähkissä on tyvillä hedekukkia ja kärjissä emikukkia. Emikukat ovat kaksiluottisia. Tähkäsuomut ovat tummanruskeita, ja pullakot vaaleanruskeita sekä ulkonevan suuodan omaavia.[2]
Öölanninsara kasvaa hiekkaisilla kasvupaikoilla meren läheisyydessä, mutta ei lentohiekalla[2]. Öölanninsaraa kasvaa siellä täällä ympäri Eurooppaa sekä Keski-Aasian aroalueita[3]. Pohjoismaissa öölanninsaraa tavataan pääasiassa vain Öölannissa, mutta joitakin esiintymiä on myös Gotlannissa, Blekingessä sekä Tanskassa[4]. Öölanninsaraa ei ole tavattu Suomessa, ja Suomea lähimmät esiintymät ovat Latvian rannikolla, Öölannissa ja Gotlannissa[4].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Suomen Lajitietokeskus: Öölanninsara (Carex colchica) Viitattu 1.1.2024.
- ↑ a b c Den virtuella floran: Ölandsstarr (Carex ligerica) Den virtuella floran. 1996. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 3.1.2018. (ruotsiksi)
- ↑ Den virtuella floran: Ölandsstarr (Carex ligerica) — Norra halvklotet Den virtuella floran. 1996. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 3.1.2018.
- ↑ a b Den virtuella floran: Ölandsstarr (Carex ligerica) — Norden Den virtuella floran. 1996. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 3.1.2018.