Äänihuulet
Äänihuulet ovat kurkunpäässä sijaitseva kudospoimupari, joiden väliin jää äänirako.[1] Työntyessään äänihuulten välistä ilmavirta panee ne värähtelemään synnyttäen siten ääntä. Ihmisäänen korkeuden ero miesten, naisten ja lasten välillä selittyy äänihuulten kokoerolla. Miesten äänihuulet ovat kooltaan ja massaltaan suuremmat, siksi ne värähtelevätkin matalammalla taajuudella. Äänihuulet muodostuvat viidestä erilaisesta kudoskerroksesta, jotka ovat epiteelikudos, proprian pinta-, keski- ja syväkerros sekä syvin osa, lihaskudos, joka muodostaa äänihuulien ytimen.
Ihmisen äänihuulet ovat pohjimmiltaan samankaltaiset kuin muilla nisäkkäillä. Esimerkiksi koirat ulvovat, naudat ammuvat ja siat kirkuvat samankaltaisia äänihuulia käyttäen kuin ihmisellä. Ihminen pystyy myös matkimaan muiden nisäkkäiden päästelemiä ääniä.
Äänihuulten edessä sijaitsee niitä suojaava kilpirusto.
Mekaaninen näkökulma
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mekaanisessa näkökulmassa tarkastellaan kudoksen rakennetta eli kiinteisyyttä, massaa ja kimmoisuutta, jolloin kerrokset jaetaan kolmeen erilaiseen osaan, jotka ovat kuori, siirtymäkudos ja ydin.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. (Suomenkielinen oppikirja) Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1