Zamana

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Zamana (Замана, suomeksi ”Aika”) on Venäjällä Dagestanin pääkaupungissa Mahatškalassa ilmestyvä darginkielinen sanomalehti.

Zamana on perustettu vuonna 1921 nimellä Dagistanna muhtarijat (”Autonominen Dagestan”). Aluksi se ilmestyi arabialaisella, myöhemmin latinalaisella ja vuodesta 1938 lähtien kyrillisellä kirjaimistolla. Lehden niminä on ollut muun muassa Šura Dagistan, Dargan, Kolhozla bairah ja Dagistanna pravda. Vuonna 1961 se sai nimen Leninna bairah (”Leninin lippu”). 1970-luvun alussa lehteä julkaistiin kolmesti viikossa 23 000 kappaleen painoksena.[1]

Nykyään Zamana ilmestyy kerran viikossa A3-kokoisena ja 20-sivuisena. Painosmäärä oli vuoden 2010 lopussa noin 3 500 kappaletta. Lehden teemoja ovat Dagestanin yhteiskuntaelämä sekä dargien kulttuuri ja historia. Julkaisijoina toimivat tasavallan hallitus ja kansalliskokous. Päätoimittaja on Gazimagomed Jusupov.

  1. Bolšaja sovetskaja entsiklopedija slovari.yandex.ru. Viitattu 11.1.2011. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]