Yngve Hågensen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yngve Hågensen
Hågensen vuonna 2009.
Hågensen vuonna 2009.
Norjan LO:n puheenjohtaja
1989–2001
Edeltäjä Leif Haraldseth
Seuraaja Gerd-Liv Valla
Henkilötiedot
Syntynyt13. heinäkuuta 1938
Vuoreija, Norja
Kuollut17. kesäkuuta 2023 (84 vuotta)
Askim, Norja
Ammatti ammattiyhdistysjohtaja

Yngve Hågensen (13. heinäkuuta 1938 Vuoreija17. kesäkuuta 2023 Askim) oli norjalainen ammattiyhdistysjohtaja, joka toimi Landsorganisasjonenin puheenjohtajana vuosina 1989–2001.[1]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hågensen asui osan nuoruudestaan lastenkodissa. Vuosina 1955–1969 hän työskenteli paperitehtaassa, minkä jälkeen hän siirtyi kokopäivätöihin ammattiyhdistysliikkeen palvelukseen. Hän eteni LO:n piirisihteristä pääsihteeriksi ja lopulta puheenjohtajaksi. Puheenjohtajana Hågensen suostui maltillisiin palkankorotuksiin työllisyyden parantamiseksi ja vastineeksi siitä, että valtiovalta pyrkisi pitämään korkojen ja hintojen nousun kurissa. Vuoden 1994 kansanäänestyksessä Hågensen kannatti Norjan liittymistä Euroopan unioniin.[1]

Puheenjohtajakausiensa jälkeen hän oli vuosina 2003–2008 LO:n nimittämä tuomari Norjan työtuomioistuimessa.[1]

  1. a b c Garvik, Olav & Hirsti, Reidar: Yngve Hågensen Store norske leksikon. 19.6.2023. Viitattu 14.9.2023. (norjaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]