XL5

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
XL5
Tiedot
Toiminnassa 1996–1998, 2007-2018
Tyylilaji Poikabändi
Kotipaikka Hyvinkää, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Mica, laulu
Pete, laulu, kitara
Tonza, taustalaulu, basso (19971998, 2007–)

Entiset jäsenet

Jami, taustalaulu, tanssi (1996)
Elo, miksaus (19961998)
Jake, taustalaulu, tanssi (19961998)

Levy-yhtiö

BMG, 19961997

Aiheesta muualla
XL5 myspacessa

XL5 on popmusiikkiyhtye, joka oli 1990-luvun poikabändihysterian ensimmäinen suomalainen kohde. XL5 on Kristian Maukosen tuottama hyvinkääläisryhmä, jonka kahta ensimmäistä levyä myytiin yhteensä yli 50 000 kappaletta. Yhtyeeseen kuuluivat ensimmäisen levyn aikaan Mica (laulu), Jami (tanssi ja taustalaulu), Jake (tanssi ja taustalaulu), Pete (kitara ja laulu) sekä Elo (miksaus). Ensimmäisen levyn jälkeen Jamin jättäydyttyä yhtyeestä tilalle tuli Tonza, joka paitsi lauloi, myös soitti bassoa toisella levyllä.

Marraskuussa 2007 uutisoitiin, että XL5 on tekemässä paluuta lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Yhtye julkaisi uuden levyn "X" toukokuussa 2008[1]. Yhtyeen kokoonpanossa olivat mukana enää vain Mica, Pete ja Tonza. Elo ei lähtenyt comeback-projektiin mukaan, vaan tekee nykyään melodista trancea nimellä Super8. Comebackin jälkeen Mica, Pete ja Tonza tekivät vielä yhdessä musiikkia nimellä Sugar Skull Society.[2]

1. helmikuuta 2008 XL5 teki ensimmäisen comeback-keikkansa.

Yhtye ajautui aikoinaan nimiriitaan Jarmo Saaren XL-yhtyeen kanssa.

  • Mika "Mica" Ikonen 1996–1998, 2007–
  • Jukka Petteri "Pete" Tolonen 1996–1998, 2007–
  • Jarkko "Jake" Jokivalli 1996–1998
  • Miika "Elo" Eloranta 1996–1998
  • Perttu "Jami" Jaakkola 1996
  • Toni "Tontsa" Uotila 1996–1998, 2007–

Myöhempiä projekteja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mika on vaikuttanut Käsityöläiset-yhtyeessä ja osallistui Uuden musiikin kilpailuun vuonna 2012. Syksyllä 2016 hän julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa "Kuu ja maa" ja vuonna 2020 toisen albuminsa "Sinun" [3].
  • Pete toimi the 3some-yhtyeen keikkakitaristina. Lisäksi Pete on esiintynyt trubaduurina, tehnyt biisejä jonkin verran muille, sekä julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa "Kuin viimeistä päivää".[4]
  • Elo toimii DJ:nä taiteilijanimellä Super8 ja muodostaa puolet "Super8 & Tab" -tranceprojektista[5].
  • Jami juonsi Jyrki Countdownia vuonna 1997 ja on nykyään Ypäjä-Golfin hallituksen puheenjohtaja[6].
  • Tontsa toimi The 3some-yhtyeen keikkabasistina ja esiintyy muun muassa Maija Vilkkumaan "Tähti"-musiikkivideolla.
  • Jake on kertonut mediassa syöpätaistelustaan, sekä kilpaillut uinnissa.[7]
  • Pedon merkki (julkaistu 10.5.1996, myynyt hieman yli 31 000 kpl)
  • Jäätä ja tulta (julkaistu 28.5.1997, myynyt yli 19 000 kpl)
  • X (julkaistu 14.05.2008)
  • Kaunis peto (albumilta Pedon merkki)
  • Kuivaa kyyneleet (albumilta Pedon merkki)
  • Muistan (albumilta Pedon merkki)
  • Taas mennään (albumilta Pedon merkki, GT-versiossa mukana myös Andy McCoy)
  • Talviaamun prinsessa (albumilta Pedon merkki - Kultalevypainos)
  • Jäätä ja tulta (albumilta Jäätä ja tulta)
  • Déjà vu (albumilta Jäätä ja tulta)
  • Tää on mun kotini (albumilta Jäätä ja tulta)
  • Tuulee (albumilta X)
  • Laatuaikaa (feat. Elastinen) (albumilta X)
  • Paljon kaunista sanomatta jää (albumilta X)

Musiikkivideot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kaunis peto
  • Muistan
  • Taas mennään
  • Talviaamun prinsessa
  • Jäätä ja tulta
  • Déjà vu
  • Suosikki-lehden vuosikerrat 1996 ja 1997, edellä mainitut CD-levyt

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]