Valistunut itsevaltius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valistunut itsevaltias eroaa muista itsevaltiaista siten, että hän pyrkii noudattamaan valistuksen periaatteita.

Hän saattaa esimerkiksi edistää uskonnonvapautta, omaisuudensuojaa, rangaistusten inhimillistämistä, laillisuusperiaatetta ja alamaisten tasapuolista kohtelua. Valistunut itsevaltias johtaa valtansa yleensä yhteiskuntasopimuksesta Jumalan sijasta.

1700-luvun Euroopan valistuneiksi itsevaltiaiksi sanotuista hallitsijoista kuuluisimpia olivat Preussin kuningas Fredrik II Suuri, keisari Joosef II, Ruotsin kuningas Kustaa III, Venäjän keisarinna Katariina Suuri, Toscanan suurherttua Leopold ja Ranskan keisari Napoleon I.

Monet valistusfilosofit kuten Voltaire ja Diderot kannattivat valistunutta itsevaltiutta parhaana tapana hallita valtiota.

Pyrkiessään sopeutumaan valistuksen aatteisiin valistunut itsevaltius edisti absolutistisen valtion kehittymistä oikeusvaltiota kohti. Tosin itsevaltiaiden perimmäisenä tavoitteena oli usein näillä uudistuksilla tarkoituksena pönkittää omaa mahtiaan.[1]

  1. Maailmanhistorian pikkujättiläinen, päätoimittaja Seppo Zetterberg, 2006, s. 621.
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.