Ruskon vaakuna

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Vahdon vaakuna)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruskon kunnanvaakuna vuodesta 2009 alkaen. Sama vaakuna oli Vahdon vaakunana vuosina 1963–2008.

Ruskon kunnanvaakunan on suunnitellut Olof Eriksson. Vaakunan selitys on ”punaisessa kentässä kolme kruunattua viikatteen terää alakkain; kaikki kultaa”, ja se on alun perin vahvistettu kunnanvaakunaksi Vahdolle 7. kesäkuuta 1963. Vaakunan kruunatut viikatteet muistuttavat vanhoista pitäjissä olleista kruunun almenningeista, eräänlaisista kylän yhteismaista, joiden käytettiin yhteisinä niittyinä ja joiden heinä korjattiin talteen yhteisniitoissa. Rusko otti vaakunakseen Vahdon vaakunan vuonna 2009 näiden kuntien liitoksen yhteydessä.

Ruskon kunnanvaakuna vuosina 1964–2008.

Alkuperäinen Ruskolle 10. kesäkuuta 1964 vahvistettu vaakuna oli Ahti Hammarin suunnittelema. Sen vaakunaselitys oli ”punaisessa kentässä nouseva piispansauva, jossa koristeena aurinko; kaikki kultaa”. Vaakunan aurinko viittaa suoraan kunnan nimeen. Piispansauva symboloi Maunu I:stä, ensimmäistä suomalaisperäistä Turun piispaa, joka oli syntynyt Ruskolla. Vaakuna muuttui epäviralliseksi kotiseutuvaakunaksi vuoden 2009 kuntaliitoksessa.

Tämä heraldiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.