Väski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kailon saari kuvattuna Naantalin kirkontornista. Kailon takaoikealla näkyy Väski.

Väski on Naantalissa sijaitseva pieni saari. Saari sijaitsee 1,5 kilometriä luoteeseen Kailon saarelta. Sen länsi- ja eteläpuolella on Luonnonmaan saari.

Merirosvolaiva Väskin seikkailusaarella.

Saarella toimi Väskin Seikkailusaari -teemapuisto, joka oli lähinnä alakouluikäisille tarkoitettu merirosvoteemapuisto. Saarella oli muun muassa kotieläimiä, kiipeilyratoja, jousiammuntaa, kullanhuuhdontaa, temppuratoja sekä erilaisia teatteriesityksiä. Saarella oli viisi eri aluetta: merirosvosatama, salakuljettajan linnake, kalastajakylä, erakon maja ja metsästäjän leiri. Väskin Seikkailusaari on osa Muumimaailma-"konsernia". Vuonna 2009 Väskin Seikkailusaarella vieraili 24 200 ihmistä.[1]

Väskin saari on suljettu helmikuussa 2019 toistaiseksi.[2]

Väski televisiossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2003–2005 saarella kuvattiin Skabadabaduu!-seikkailukilpailu, jota juonsi Marianna Elisabeth Alanen. Sarja esitettiin MTV3-kanavalla, ja se oli suunnattu lapsille.

Vuonna 2003 Väskissä kuvattiin MTV3:lla esitetty kuusiosainen nuorten seikkailusarja Aarresaaren sankarit. Sarja perustuu legendaan, jonka mukaan Väskin edustalle olisi vuonna 1803 haaksirikkoutunut brigatiini Petomania, joka kuljetti raha-arkkua ja haaksirikkouduttuaan piilotti sen saareen.[3]

  1. Muumimaailmalla onnistunut kesäkausi. Naantalin–Raision kaupunkiuutiset, 26.8.2009, 16. vsk, nro 29, s. 2. Naantali: Kaupunkiuutiset.
  2. Väskin seikkailusaari suljetaan toistaiseksi, (Arkistoitu – Internet Archive) Rannikkoseutu
  3. Rannikkoseudun Sanomat: Aarresaaren nuorille sankareille Väski on tuttu paikka rannikkoseudunsanomat.fi. 29.4.2003 Viitattu = 9.4.2009.

Asiasta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]