Väinö Rankka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Väinö Rankka, sukunimi aik. Krank (5. elokuuta 1875 Tammela22. syyskuuta 1952 Janakkala) oli suomalainen rautatieinsinööri.[1][2]

Rankan vanhemmat olivat Janakkalan kirkkoherra, rovasti Adolf Krank ja Kristina Sofia Hedström. Hän pääsi ylioppilaaksi 1896 Jyväskylän lyseosta ja suoritti insinööritutkinnon Polyteknillisessä opistossa 1901.[1]

Rankka oli tie- ja vesirakennusten ylihallituksen palveluksessa ylimääräisenä insinöörinä vuodesta 1901, nuorempana insinöörinä vuodesta 1908 ja vanhempana insinöörinä vuodesta 1919. Viimeksi hän oli valtionrautateiden rakennusinsinöörinä ja 1. ratajakson päällikkönä 1924–1944.[1][2]

Rautatierakennustyömailla muun muassa Pieksämäen-Savonlinnan ja Joensuun-Nurmeksen radoilla työskennellyt Rankka kehitti harjapohjaisen itsetyhjentyvän Ma-soravaunun havaittuaan, että tasapohjaisilta M- ja Mp-vaunuilta kesti noin tunnin verran purkaa vaunun soralasti miesvoimin ratapenkereelle. Harjapohjaisen soravaunun sivulaidat oli saranoitu yläreunoistaan ja kun laitojen lukitus avattiin soralasti työnsi sivulaidat ulospäin ja purkautui sitten ratapenkereelle. Pitkän sorajunan vanunujen purkamiseen tarvittiin enää kaksi miestä. Ma-soravaunujen rakentaminen alkoi 1912 ja niitä rakennettiin vuoteen 1927 mennessä 432 kappaletta.[3][4]

Vuonna 1924 valmistuneen Aurejärven kirkon seinäratkaisu perustui Väinö Rankan kehittämään ja patentoimaan ratkaisuun.[5]

Väinö Rankka oli naimisissa vuodesta 1902 Eva Elisabet Hirvosen kanssa.[1]

  • Kisko kävelee. Insinöörin muistelmia rakentajavuosilta. WSOY 1949

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väinö Rankan kirjoittamia artikkeleita: