Tomaso Albinoni

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tomaso Giovanni Albinoni

Tomaso Giovanni Albinoni (8. kesäkuuta 1671 Venetsia17. tammikuuta 1751 Venetsia) oli italialainen barokkisäveltäjä, jonka tunnetuimpia teoksia ovat instrumentaalisävellykset. Omana aikanaan hän oli tunnetuin oopperateoksistaan. Albinoni sävelsi noin 50 oopperaa, joista on kuitenkin säilynyt vain muutamia katkelmia. Sen sijaan hänen viulusonaattejaan ja -konserttojaan on julkaistu uudelleen. Johann Sebastian Bach käytti Albinonin teemoja eräissä sävellyksissään.[1]

Konsertto kahdelle oboelle F-duurissa op. 9 nro 3:

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Remo Giazotton Adagio g-mollissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usein hautajaisissa tai muistotilaisuuksissa soitettava adagio g-mollissa viululle, jousille ja uruille julkaistiin 1958. Usein väitetään virheellisesti, että se on Tomaso Albinonin sävellys, mutta tosi asiassa se on italialaisen Remo Giazotton sävellys, jonka Giazotto väitti pohjautuvan toisen maailmansodan Dresdenin pommituksien jälkeen kirjaston raunioista löytyneeseen Albinonin basso-osaan. Giazotto ei julkaissut katkelmaa, eikä siitä ole virallista merkintää Saksin maakuntakirjastossa (Sächsische Landesbibliothek), jossa on luettelo Albinonin julkaisemattomista teoksista.[2][3] Giazotto julkaisi ja hankki tekijänoikeudet itselleen vuonna 1958, nimekkeellä Remo Giazotto, Adagio in sol minore per archi e organo, su due spunti tematici e su un basso numerato di Tomaso Albinoni (Milan: Ricordi, 1958).[4]

Kappaletta on myös sovitettu eri soittimille. Se soi muun muassa Peter Weirin elokuvassa Gallipoli.lähde?

  • Facta 2001 s. 297
  1. Toivo Haapanen ym. (toim.): Musiikin tietokirja (2. painos), s. 18. Helsinki: Otava, 1957.
  2. Letter from the Saxon State Library (consultant Marina Lang), 24 September 1990, reproduced in facsimile by Wulf Dieter Lugert and Volker Schütz, "Adagio à la Albinoni", Praxis des Musikunterrichts 53 (February 1998), s. 13–22, here 15.
  3. Carolyn Gianturco. "Giazotto, Remo." In Grove Music Online. Oxford Music Online, http://www.oxfordmusiconline.com/subscriber/article/grove/music/11086 (accessed November 29, 2008). (vaatii rekisteröitymisen)
  4. Englanniksi: "Adagio in G Minor for Strings and Organ, on Two Thematic Ideas and on a Figured Bass by Tomaso Albinoni".

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.