The Sims 4

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Sims 4
Kehittäjä Maxis
The Sims Studio
Julkaisija Electronic Arts
Jakelija PlayStation Store, Humble Store, Steam, Microsoft Store ja Epic Games Store
Säveltäjä Ilan Eshkeri
Pelisarja The Sims
Pelimoottori Proprietary engine
Julkaistu
  • NA 2. syyskuuta 2014
  • EU 4. syyskuuta 2014
  • AUS 4. syyskuuta 2014
  • UK 5. syyskuuta 2014
Lajityyppi simulaatio
Pelimuoto yksinpeli
Ikäluokitus PEGI: 12
USK: 6
ESRB: T Virheellinen ESRB-arvo
РСВР: 18+
Alusta Microsoft Windows, Mac OS, PlayStation 4, Xbox One
Lisenssi Suljettu lisenssi
Jakelumuoto Optinen levy ja digitaalinen jakelu
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

The Sims 4 on The Sims -elämäsimulaatiopelisarjan neljäs osa. Electronic Arts julkisti pelin 6. toukokuuta 2013, ja se julkaistiin syyskuussa 2014 Microsoft Windowsille.[1] Pelin piti alun perin ilmestyä maaliskuussa 2014, mutta sen julkaisua siirrettiin syksyyn.[2] Helmikuusta 2015 pelin on saanut myös OS X:lle.[3]

Pelissä pelaaja luo hahmoja eli simejä, joille hän antaa itse haluamansa nimen, ja ohjaa heidän elämäänsä haluamaansa suuntaan. Aluksi pelaaja luo perheen, johon voi lisätä vauvoja, taaperoita, lapsia, teinejä, nuoria aikuisia, aikuisia sekä vanhuksia. Pelaaja voi myös pelata jollakin valmisperheellä. Peruspelissä on kolme maailmaa, joissa simit voivat asua: Willow Creek, Newcrest ja Oasis Springs. Willow Creek ja Oasis Springs sisältävät asuin- ja yhteis(ö)tontteja, mutta Newcrest on aivan tyhjä maailma. Pelaaja voi valita perheellensä valmiin talon tai rakentaa talon itse. Lisäksi asutettavia maailmoja ovat San Myshunon kaupunki lisäosassa "Kaupunkielämää", Windenburg lisäosassa "Kimppapuuhaa", Forgotten Hollow "Vampyyrit"-nimisessä game packissa, Brindleton Bay lisäosassa "Kissat ja koirat", Sulani lisäosassa "Unelmasaari" ja Del Sol Valley lisäosassa "Kohti Kuuluisuutta".

Pelaajan tulee huolehtia simien perustarpeista, joita on kuusi. Ne ovat nälkä, rakko, hygienia, energia, hupi sekä seura. Aikuisten simien täytyy käydä töissä, jos he haluavat turvata elantonsa. Lasten ja teinien täytyy käydä koulussa. Simit voivat oppia erilaisia taitoja, rakastua, suuttua, mennä naimisiin, hankkia lapsia, järjestää juhlia, käydä kaupungilla ja tehdä kaikkea elämään liittyen. Lisäksi simeillä on tunnetilat, jotka vaihtelevat. Tunnetiloja ovat mm. iloinen, energinen, nolostunut, hyvillä mielin, flirttaileva ja vihainen. Simeillä on myös luonteenpiirteitä sekä tavoite elämälleen.

Peliin voi ladata netistä erilaisia vaatteita, esineitä, hiuksia, meikkejä ja muita asioita. Peli sisältää myös gallerian, jossa pelaajat voivat jakaa omia luomuksiaan, kuten simejä, huoneita ja rakennuksia. Peliin tehdään myös säännöllisesti päivityksiä, jotka lisäävät pelin uusia asioita. Esimerkiksi peliin on tullut aaveita, uima-altaat, mahdollisuus rakentaa kellari sekä uusi maailma nimeltä Newcrest. Päivitykset ovat ilmaisia. Pelille on tehty myös ilmainen Juhlatunnelmaa-paketti, joka tuo peliin juhliin tarkoitettuja esineitä. Pelille on myös maksullisia lisäosia, pelipaketteja sekä kamasettejä, jotka tuovat uusia asioita peliin.

Nimi Julkaisupäivä
Haamut 1. lokakuuta 2014
Uima-altaat 4. marraskuuta 2014
Työt 16. joulukuuta 2014
Sukupuu 3. helmikuuta 2015
Kellarit 26. maaliskuuta 2015
Newcrest-maailma 11. kesäkuuta 2015
Puoliseinät ja lukot 9. heinäkuuta 2015
Astianpesukoneet 6. elokuuta 2015
16-vuotispäivän päivitys 4. helmikuuta 2016
Surullinen pelle 21. huhtikuuta 2016
Laajemmat sukupuolivalinnat 2. kesäkuuta 2016
Lastenhoitaja 14. heinäkuuta 2016
Tonttipiirteet 27. lokakuuta 2016
Juhlatunnelmaa-paketin päivitys 1. joulukuuta 2016
Taaperot 12. tammikuuta 2017
Uusia tavaroita 12. syyskuuta 2017
Juhlatunnelmaa-paketin Diwali-päivitys 17. lokakuuta 2017
18-vuotispäivän päivitys 6. helmikuuta 2018
Lasikatot ja puutarhanhoitotaito 19. kesäkuuta 2018
Kalibri-päivitys 16. elokuuta 2018
Maanmuokkaustyökalut 13. marraskuuta 2018
M.A.C meikit, tikkaat ja vapaasti siirreltävät ikkunat ja ovet 4. kesäkuuta 2020

The Sims 4 konsoleilla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Sims 4 julkaistiin 17. marraskuuta 2017 konsoleille Playstation 4 ja Xbox One. Samana päivänä julkaistiin myös The Sims 4 Deluxe Party Edition, joka sisältää itse peruspelin ja Täydellinen Terassi-kamasetin. Lisäksi vielä samana päivänä julkaistiin Bundle Pack, joka sisältää Kaupunkielämää-lisäosan, Vampyyrit-game packin ja Klassista Luksuskamaa-kamasetin.

Lisäosat ovat isoja laajennuksia. Lisäosat vaativat toimiakseen The Sims 4 peruspelin.

Nimi Julkaisupäivä Uudet ominaisuudet Pelialustat Uudet kaupungit Uudet urat
Duunipäivä 1. huhtikuuta 2015, 20.maaliskuuta 2018 (Playstation 4 ja Xbox One) Ensimmäinen lisäosa tuo mukanaan 3 uutta uraa: Lääkäri, Rikosetsivä ja Tutkija. Voit myös rakentaa ja pyörittää omaa myymälää. Uusi naapurusto Mangolia Promenade ja uusi Sixam-planeetta. 2 uutta taitoa: Leivonta ja Valokuvaus.[4] PC, MAC, Playstation 4, Xbox One Magnolia Promenade Rikosetsivä Lääkäri Tutkija Yrittäjä
Kimppapuuhaa 10. joulukuuta 2015 11.syyskuuta 2018 (PlayStation 4 ja Xbox One) Voi luoda kerhoja joiden avulla pystyy tapaamaan helposti kavereita. Uudet Tanssi- ja DJ-taito. Voi käydä yökerhoissa ja kahviloissa, sekä mahdollisuus uida lammessa. Mukana myös uusi naapurusto Windenburg.[5] PC, MAC Windenburg DJ
Kaupunkielämää 3. marraskuuta 2016, 14. marraskuuta 2017 (Playstation 4 ja Xbox One) Simit voivat muuttaa kerrostaloon asumaan. Uusia festivaaleja (esim. Maustefestarit ja Romantiikkafestarit). Mukana myös paljon uusia urbaaneja tavaroita ja vaatteita. Simit voivat myös tehdä töitä poliitikkona, kriitikkona tai sosiaalisessa mediassa.[6] PC, MAC, Playstation 4, XBOX One San Myshuno Politiikka Kriitikko Sosiaalinen media
Kissat ja koirat 10. marraskuuta 2017, 31. heinäkuuta 2018 (Playstation 4 ja Xbox One) Simit voivat hankkia koiria tai kissoja. Niille voi pukea erilasia vaatteita. Myös uusi ura eläinlääkärinä eläinklinikalla.[7] PC, MAC, PS4 Brindleton Bay Eläinlääkäri
Vuodenajat 22. kesäkuuta 2018, 13. marraskuuta 2018 (Playstation 4 ja Xbox One) Lisäosa tuo peliin 4 vuodenaikaa, kevät, kesä, syksy ja talvi. Jokaisena vuodenaikana pystyy viettämään juhlapyhiä, voit myös itse luoda omia juhlapyhiä. Paketissa tulee paljon vuodenaikoihin liittyviä vaatteita ja tavaroita.[8] PC, MAC - Puutarhanhoito
Kohti kuuluisuutta 16. marraskuuta 2018 Simit voivat aloittaa uuden uransa näyttelijänä ja tulla kuuluisaksi.[9] PC, MAC Del Sol Valley Näyttelijä
Unelmasaari 21. kesäkuuta 2019 Simit pääsevät nauttimaan auringosta ja ottamaan rennosti uudessa saarimaailmassa. PC, MAC Sulani Luonnonsuojelija
Yliopisto 15. marraskuuta 2019 Simit pääsevät opiskelemaan yliopistoon ja viettämään railakasta opiskelijaelämää. Opintoja on nyt mahdollista maksaa erilaisilla stipendeillä sekä opintolainalla. PC, MAC Britechester Lakiala, opetusala, insinööri
Ekoelämää 5. kesäkuuta 2020 Ekoelämää-lisäosassa tarkoitus on yrittää parantaa Evergreen Harborin luontoa, ja simit voivat elää ekologisesti. Ekoelämän ilmaispäivityksessä peruspeliin tulee tikkaat. Myös se on erikoista, että lisäosa julkaistaan kaikille alustoille samaan aikaan. PC, MAC, Playstation 4, Xbox One Evergreen Harbor viherinsinööri, ekotaiteilija, kaupunki-insinööri
Lumisten vuorten maa 13. marraskuuta 2020 Lumisten vuorten maa-lisäosassa voi esimerkiksi, harrastaa erilaisia talviurheilulajeja, rentoutua kuumissa lähteissä ja rakentaa japanilaistyylisen kodin. PC, MAC Komorebi-vuori konttorityöntekijä
Maalaiselämää 22. heinäkuuta 2021 Simit pääsevät nauttimaan maaseudun rauhasta kotieläimineen, kasvimaalta pöytään -aterioineen ja tiiviine kyläyhteisöineen.[10] PC, MAC Taka-Kumpula (engl. Henford-on-Bagley)
Teinivuodet 28. heinäkuuta 2022 Simit pääsevät käymään High Schoolia. Uusia ominaisuuksia varsinkin teinisimeille, kuten cheerleadaaminen, striimaaminen ja jalkapallo. [11] PC, MAC Copperdale
Tallilla 20. heinäkuuta 2023 Simit voivat ostaa ja hoitaa hevosia.[12] PC, MAC, PlayStation 4, Xbox One Chestnut Ridge

Game packit ovat keskikokoisia laajennuksia. Game Packit vaativat The Sims 4 peruspelin toimiakseen.

Nimi Julkaisupäivä Uudet ominaisuudet Pelialustat Uudet Sijainnit
Ulkoilma 13. tammikuuta 2015, 4. joulukuuta (Playstation 4 ja Xbox One) Uusi Granite Falls luonnonpuisto, jossa simit voivat viettää leirielämää, harjoitella luonnossa selviytymistä, tutkia uusia kasveja sekä kehittää yrttienhoitotaitoa. PC, MAC Granite Falls
Kylpyläpäivä 14. heinäkuuta 2015 Uusi Tyyneys ja tasapaino -kylpylä. Mukana hyvinvointitaito, jooga, meditointi, mutakylpy, saunat sekä hieronta. PC, MAC
Ulos syömään 7. kesäkuuta 2016, 9. tammikuuta 2018 (Playstation 4 ja Xbox One) Mahdollisuus mennä ravintoloihin ja perustaa oma ravintola. PC, MAC, Playstation 4, XBOX One
Vampyyrit 24. tammikuuta 2017, 14. marraskuuta 2017 (Playstation 4 ja Xbox One) Mahdollisuus luoda vampyyrejä. PC, MAC, Playstation 4, XBOX One Forgotten Hollow
Vanhemmuus 30. toukokuuta 2017, 19. kesäkuuta 2018 (Playstation 4 ja Xbox One) Mahdollisuus vaikuttaa lastesi tulevaisuuteen. PC, MAC
Viidakossa 27. helmikuuta 2018, 4. joulukuuta 2018 (Playstation 4 ja Xbox One) Mahdollisuus tutkia viidakkoa. Syödä uusia ruokalajeja, opetella uusia paikallistansseja ja paljon muuta. PC, MAC Selvadorada
StrangerVille 26. helmikuuta 2019 Mahdollisuus tutkia StrangerVillea, tutkia salaisen laboratorion salaisuutta,työskennellä armeijassa ja paljon muuta. PC, MAC StrangerVille
Noituuksia 10. syyskuuta 2019,

15. lokakuuta (Playstation 4, Xbox One)

Mahdollisuus päästä tutkimaan noituuden saloja taikamaailmassa. PC, MAC,

Playstation 4,

Grimmerbrook
Häätarinoita 18. helmikuuta 2022,

18. helmikuuta (Playstation 4, Xbox One)

Järjestä hienot häät PC, MAC,

Playstation 4,

Tartosa
Ihmissudet 16. kesäkuuta 2022,

16. kesäkuuta (PlayStation 4, Xbox One, PlayStation 5, Xbox Series X|S)

Mahdollisuus luoda ihmissusia sekä tutkia vanhaa sahakaupunkia. PC, MAC, PlayStation 4, Xbox One, PlayStation 5, Xbox Series X|S Kuukorpi (eng. Moonwood Mill)

Kamasetit lisäävät peliin uusia tavaroita ja asuja. Kamasetit vaativat toimiakseen The Sims 4 -peruspelin. Lemmikkikamaa vaatii peruspelin sekä Kissat & Koirat -lisäosan hyödyntääkseen kaikki ominaisuudet.

Nimi Julkaisupäivä Pelialustat Uudet ominaisuudet
Ylelliset bileet 19. toukokuuta 2015, 5. joulukuuta 2017 (PlayStation 4 ja Xbox One) Windows, Mac, PlayStation 4 ja Xbox One Uusia juhlavaatteita, sekä bile-esineitä rakennustilassa.
Täydellinen terassi 16. kesäkuuta 2015, 14. marraskuuta 2017 (PlayStation 4 ja Xbox One) Windows, Mac, PlayStation 4 ja Xbox One Poreammeet
Kuumaa keittiökamaa 11. elokuuta 2015, 5. joulukuuta 2017 (PlayStation 4 ja Xbox One) Windows, Mac, PlayStation 4 ja Xbox One Uusia keittiötarvikkeita, esimerkiksi jäätelökone.
Kammokamaa 29. syyskuuta 2015, 2. lokakuuta 2018 (PlayStation 4 ja Xbox One)[13] Windows, Mac Halloweenkoristeita ja -asuja.
Leffailtakamaa 12. tammikuuta 2016 Windows, Mac Valkokangas elokuvien katseluun, ja popcornkone.
Romanttista puutarhakamaa 9. helmikuuta 2016, 6. helmikuuta 2018 (PlayStation 4 ja Xbox One) Windows, Mac Uusia puutarhaesineitä.
Lastenhuonekamaa 28. kesäkuuta 2016, 19. kesäkuuta 2018 (PlayStation 4 ja Xbox One) Windows, Mac Uusia esineitä lastenhuoneeseen.
Pihakamaa 19. heinäkuuta 2016, 22. toukokuuta 2018 (PlayStation 4 ja Xbox One) Windows, Mac Vesiliuku ja muita pihaesineitä.
Klassista luksuskamaa 6. joulukuuta 2016, 14. marraskuuta 2017 (PlayStation 4 ja Xbox One) Windows, Mac, PlayStation 4 ja Xbox One Hovimestari ja uusia juhlavia asuja.
Keilailukamaa 29. maaliskuuta 2017 Windows, Mac Keilarata.
Fitnesskamaa 20. kesäkuuta 2017 Windows, Mac Kiipeilyseinä ja urheilullisia asuja.
Taaperokamaa 24. elokuuta 2017, 22. toukokuuta 2018 (PlayStation 4 ja Xbox One) Windows, Mac Leikkitreffien pito ja leikkikenttätarvikkeita, esimerkiksi liukumäki.
Pyykkipäiväkamaa 16. tammikuuta 2018 Windows, Mac Pyykinpesukone, kuivausrumpu ja pyykkiteline.
Lemmikkikamaa 13. maaliskuuta 2018 Windows, Mac Uusia lemmikkejä, esimerkiksi hamsteri ja rotta.
Moschino 13. elokuuta 2019, 3. syyskuuta 2019 (PlayStation 4 ja Xbox One) Windows, Mac, PlayStation 4 ja Xbox One Sisältää Moschinon suunnittelemia vaatteita sekä uuden valokuvaajan uran (freelancer-ura)
Pikkukotikamaa 21. tammikuuta 2020, 4. helmikuuta 2020 (PlayStation 4 ja Xbox One) Windows, Mac, PlayStation 4 ja Xbox One Kaappisänky sekä minimalistinen elämäntyyli.

Julkaisut konsoleilla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nämä julkaisut koskevat PS4 ja XBOX ONE konsoleita.

Nimi Julkaisupäivä
Bundle Pack 1 14. marraskuuta 2017
Kaupunkielämää 14. marraskuuta 2017
Vampyyrit 14. marraskuuta 2017
Klassista Luksuskamaa 14. marraskuuta 2017
Täydellinen Terassi 14. marraskuuta 2017
Kuumaa Keittiökamaa 5. joulukuuta 2017
Ylelliset Bileet 5. joulukuuta 2017
Ulos Syömään 9. tammikuuta 2018
Romanttista Puutarhakamaa 6. helmikuuta 2018
Duunipäivä 20. maaliskuuta 2018
Bundle Pack 2 24. huhtikuuta 2018
Pihakamaa 22. toukokuuta 2018
Taaperokamaa 22. toukokuuta 2018
Vanhemmuus 19. kesäkuuta 2018
Lastenhuonekamaa 19. kesäkuuta 2018
Kissat ja Koirat 31. heinäkuuta 2018
Kimppapuuhaa 11. syyskuuta 2018
Kammokamaa 2. lokakuuta 2018
Vuodenajat 13. marraskuuta 2018
Viidakossa 4. joulukuuta 2018
Ulkoilma 4. joulukuuta 2018

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]